Mistä saan motivaatiota!?

Uskon että suurin syy miksi ihmiset lopettavat salilla käymisen tai eivät edes aloita, on yleensä motivaation puute. Siitä että istut esimerkiksi sohvalla käsi sipsipussissa, siihen että pakkaisit salilaukun ja lähtisit salille, voi tuntua todella pitkältä matkalta. Totta kai on hyvä pitää “lusmuilu” päiviä kun kroppa sanoo että nyt tarvitsen lepoa, mutta yleensä se on vain päästä kiinni ja motivaation puutteesta. Monta kertaa on ollut sellainen fiilis että ei vain jaksaisi lähteä salille, mutta sitten kun on siellä on ihan eri olo ja halu treenata on suuri. Kunhan raahaan perseeni salille, niin se motivaatio pakostikin tulee. Se lähteminen sinne on välillä vaikeaa mutta moni sen tietää, että treenin jälkeen on yleensä hyvä olo!

2

Nyt kun kisat lähestyvät kovaa vauhtia, motivaationi on suuri. Motivaationi treenata on suuri, sillä vaikka kyseessä on ensimmäiset kisani, haluan tietää että olen tehnyt kaikkeni ja että minulla on mahdollisuus voittaa. Toinen asia mikä antaa minulle paljon motivaatiota on se, että ihmiset ovat kertoneet että he ovat saaneet motivaatiota minusta ja haluavat itsekin kehittyä. Se että ihmiset haluavat kehittyä ja muuttaa elämäntapoja terveellisemmäksi on todella hieno asia, ja siitä saan itsekin motivaatiota kehittyä.

Internet on myös ollut minulle suuri motivaation lähde. Aikoinaan kun aloitin salilla käymisen, seurasin Aziz Shaverisania, ehkä paremmin tunnettu nimellä Zyzz. Hänen mottonsa oli, ”tee mitä haluat ja älä välitä muiden mielipiteistä”. Siihen aikaan se kyllä iski minuun ja päätin ruveta treenaamaan kunnolla. On hyvä olla jonkinlainen esikuva ja selkeä tavoite mistä saa motivaatiota. Jos joskus tuntuu että en jaksaisi lähteä treenaamaan, katson jonkun motivaatio videon YouTubesta ja yleensä siitä saan fiiliksen lähteä treenaamaan. Olen itsekin alkanut tekemään YouTube videoita, pyrin siihen että ne olisivat saman tyyppisiä mitä itse katson jotta saan motivaatiota lähteä salille!

13

Minun YouTube kanava – YouTube/Benjamin

Work so hard that your idols become your rivals!

Hyvää viikonloppua kaikille!

facebooktwittergoogle_plusmail

3 kommenttia “Mistä saan motivaatiota!?

  • 16.2.2016 klo 22:06
    Kestolinkki

    Terve!
    Pakko kysyä, että miten oot treenannu olkapäitä? Tai onko antaa vinkkiä sarjoihin, setteihin ym.? Todella hyvin kasvanu noi olkapäät ja muutenkin! Itsellä laahaa perässä ja pitäisi saada kasvamaan, heh.

    Reply
  • 4.5.2016 klo 18:29
    Kestolinkki

    Hei!
    mitä kaikkea on kierrossa kun olet cyclillä? 🙂

    Reply
    • Benjamin Karmi
      17.5.2016 klo 14:47
      Kestolinkki

      All naturall! Kuhan muistaa syödä puuron aamulla

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *