Kun kroppa irtisanoo itsensä

Sillon kun mennään liian lujaa, ilman hengähdystaukoja, kroppa ei kestä enää henkisesti eikä fyysisesti. Olen luonut sosiaalisessa mediassa positiivisen kuvan elämästäni, koska olen päättänyt sen, että kaiken tämä Elisa jaksaa ja kestää. Nyt viime päivien aikana on tajunnut sen, että jos on sata rautaa tulessa, ei pysähdyksiä eikä sellaista aikaa, jolloin voi olla vaan miettimättä tekemättömiä asioita niin ei yksinkertaisesti vaan jaksa. Silti olen painanut päivästä toiseen täysillä, kaupungista toiseen hymyillen, koulu- ja työjuttuja tehden, miettien tuleeko koskaan mun elämässä aikaa jolloin vaan voisin olla. Mutta miksi ajattelen noin jos minulla on tällä hetkellä mahdollisuus toteuttaa unelmaani?

kuva: mrcoolpool

Viime aikana mun elämässä on tapahtunut tosi suuria muutoksia, jotka on vienyt multa mm. yöunet. Mietin, analysoin ja pyörin erilaisten ajatusten kanssa ympäri vuorokautta. Se kuluttaa ihmistä. Varsinkin jos yöunet jää lyhyiksi, vie se voimaa kaikelta siltä mihin energiaa tarvitsisi, kuten kouluun menemiseen, treenaamiseen, työjuttuihin, opiskeluihin. Pienet asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä ja olen monia juttuja joutunut jättämään väliin, koska ajatuskin johonkin lähtemisestä saa ahdistavan tunteen, koska sillon se aika on joltain tärkeämmältä pois.

Oon täydellisyyteen pyrkivä, erittäin stressaantuva, ja ihminen, joka haluaa saavuttaa kaiken sen mihin tähtää, kelaten päässä koko aika kaikkea tulevaa ja mennyttä. Nämä kaikki yhdistettynä yhteen ihmiseen voi kuvitella, kuinka sekasin jonain hetkenä voi vaan olla. Ihminen ei voi jaksaa painaa täysillä joka hetki. Nyt ymmärrän niitä, jotka on kokenut loppuun palamisen. Tärkeintä on kuunnella itseään ja huomata hyvissä ajoin se, koska mennään liian lujaa eteen päin. On se jopa naurettavaa ajatella, miten voi lähes täysikäinen nuori nainen olla jo näiden mietteiden parissa. Eikö tämä tuntemukset pitäisi olla vasta nelikymppisenä kolmen lapsen äidillä, joka painaa töitä firman johtajana? Näköjään ei.

Moni voi ajatella lukiessaan, että miksi en sitten vaan lopeta kaikkea ns. ylimääräistä, kuten työ- ja missijuttuja? Oon miettinyt sitä, että jos pitäisin hetken taukoa kaikesta, mutta sillon olen myös miettinyt, että miksi ihmeessä lopettaisin jonkun asian sen takia, että se yksinkertaistaisi mun elämää jos se on mulle tärkeä juttu ja antaa kiksejä eteen päin. Jokaiselle ihmiselle tulee hetkiä, jolloin vaan ei kykene kaikkeen.

Mulla on aivan mahtavia ihmisiä mun ympärillä, joilta oon saanut tukea ja ymmärrystä. Ilman teitä en jaksaisi painaa näin täysillä. Näillä henkilöillä tarkotan jokaista, joka on jollain tavalla mun elämässä mukana, ehkä jopa joskus sanonut vaan mulle moi. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka pieni teko voi pelastaa jonkun toisen elämän.

Kuva: mrcoolpool

Rohkeus on kertoa, että tarvii apua. Rohkeus on myöntää omat virheet. Mä tiedän, että monelle välittyy musta kuva, että kestän kaiken, pystyn kaikkeen, mutta mä myönnän etten mä pysty yhtään sen paremmin kun kukaan muukaan.

Mikä oli tämän tekstin tarkoitus? En kirjottanut tätä siksi, että pääsen kertomaan siitä, kuinka paljon työtä teen kaiken eteen vaan sen takia, että jokainen ymmärtää ja huomaa, koska on oikea hetki ottaa pari syvää henkäystä. Ennen olen kertonut kuinka urheilu on ollut mun voiman lähde, mutta viime päivinä se ei ole ollut, päinvastoin. Jaksaminen lähtee siitä, että pitää itsestä huolta. Mä luulin pitäväni huolta itsestäni, mutta silti seinä tuli vastaan ja romahdin suoraan maahan. Nyt on se törmäys koettu ja muutaman mustelman kautta jatketaan taas eteen päin pienin askelin, ettei samaa koeta uudestaan.

facebooktwittergoogle_plusmail

Yksi kommentti “Kun kroppa irtisanoo itsensä

  • 17.9.2017 klo 11:09
    Kestolinkki

    Wau Elisa. Super hyvä teksti, tsemppii sulle! Kuulostaa jopa normaalilta, että noin aktiivinen tyyppi ku sä joskus vähän romahtaa, hyvä jos annat itselles vähän hengitystaukoja ja niiden kautta kohti unelmias❤️

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *