Kesäkuntoon pääseminen! lukijoille alekoodia!

Viikko mennyt nopeasti, en ole kerennyt tehdä luvattua blogipostausta. Alkuviikosta en ollut kotonakaan koneen ääressä, töitä ja omia harrastuksia  on ollut paljon.

Aurinko paistanut hyvin tällä viikolla ja saanut muistuttamaan kesästä. Ei ole kauaa, että joutuisi bikineitä pitämään rantsussa. Itse aloitan kesäkuntoon kiristämisen vähän myöhässä ja tiedän etten varmasti ole ainut joka havahtuu vasta nyt. Vielä ei ole myöhäistä!

Hankin itselleni valmentajan omalta saliltani EastBodylta Malmilta, joka noin kerranviikossa vetää valmennuksia ja toisen kerran ulkoliikuntana ryhmässä. Ruokavalio katsotaan ja laitetaan vähän diettiä pystyyn. Tavoitteena olisi saada nestettä ja läskiä pois, terveellisen urheilullinen kroppa. Myöhemmin kirjoitan lisää aiheesta.

Tähän asti toki olen ollut terveellisellä ruokavaliolla ja saanut mielettömän hyvät ohjeet FITNETIN omista nettivalmennuksista. Sieltä saa myös kesää varten hyviä valmennuksia joita voi myös käyttää kesäkuntoon pääsemiseksi. Todella laaja tietopankki joista saa kaiken tarvittavan aloittaakseen kesäkuntoon pääsemisen. Nyt on myös teillä rakkaat lukijaton mahdollisuus saada vähän alennusta jo edullisista nettivalmennuksista! Eli koodilla ( jennai ) 10% alennusta. (Täältä nettivalmennukset)

Kesään on vielä kuitenkin aikaa ja  6- viikon treenisuunnitelma on valmennuksissa pituus ja siinä ajassa saa varmasti tuloksia.

Voin lämpimästi suositella, olen saanut itse kiloja pois valmennuksilla!

ig-promo-blogger-jennai

11973364_10204947028455546_412484987_o-300x300.jpg

Muistakaa että tuloksia kyllä varmasti tulee jos vain on tahtoa tehdä unelmien eteen töitä!

Hyvää vappua kaikille! <3

 

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *