Erkauma!

Moi.

Moni vaarmaan arvaa asian jo otsikosta.

Suoraan aiheeseen. Olin aikanaan saanut treeniluvan ja täyden hyväksynnän kovaankin treeniin synnytyksen jälkitarkastuksessa julkisella puolella.

En ole ehtinyt aloittaa kunnon treeniä ennen kuin vastikään. En tuolloin uskaltanut aloittaa vatsan treenaamista, koska tunsin sormilla vatsalihasteni väliin jäävän rakoa eli lihasten erkauman.

 

Mietin turhan pitkään, että kävisin fysioterapeuttisessa jälkitarkastuksessa josta olinkin kuullut kehuja. Sain nyt vihdoin ja viimein aikaiseksi varattua ajan Äitiysfysioon Piritta Hagmanille ja kävin vastaanotolla tällä viikolla.

Ainoa mitä osasin odottaa oli vatsan ultraääni, mutta käynti yllätti laajuudellaan ja Piritta upealla energiallaan. Vatsalihasten ja lantionpohjalihasten ultraamisen lisäksi katsottiin kroppa ihan kokonaisuudessaan läpi.

Pieni pala Pirittan vastaanottoa.

Lisäksi Piritta testasi kokonaisvaltaisen liikkuvuuden aina lantionpohjalihaksia myöten. En ole ennen kuullut tai tiennyt sellaisista lihaskalvojen tai lihasryhmien olemassa olosta tai liikkuvuudesta.

Lantionpohjalihaksistoa…. 🙂

Aikaa oli varattu 90min ja vaikka meillä meinasi aika loppua kesken niin Piritta jaksoi käydä juurta jaksaen tärkeimmät asiat läpi ja oli valmis pysähtymään jos minulla tuli kysymyksiä.

Suosittelen todella myös synnyttämättömille naisille ja miksi ei miehillekin käyntiä Pirittan luona, jos jokin liikkuvuudessa tai kehon hyvinvoinnissa mietityttää. Äitiysfysion kotisivuille pääset tästä. Jos et löydä palveluista itsellesi suoraan sopivaa vaihtoehtoa tai sinulla on kysymyksiä niin ota rohkeasti yhteyttä Pirittaan.

 

Nyt tiedän miten jatkan kehoni ja vatsalihasteni erkauman kanssa. Erkauman paranemisen hidastuminen taitaakin olla liian tiukat kalvot ja lihakset, enkä olisi ikimaailmassa tällaista älynnyt ilman käyntiä.

Kysykää ihmeessä jos mieleen tulee kysymyksiä koskien käyntiä tai fiilistä mikä siitä jäi.

Terkuin

L

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *