Nyt nukutaan!

Moikka.

Täällä taas palaillaan arkeen kiireisen alkuvuoden jälkeen. Tuntuu, että kokoajan on ollut jotain.

Viimeisimpänä palasimme viikko sitten reissusta, oli ihanaa olla hetki lämpimässä ja kauniissa maisemissa hyvän ruuan äärellä.

Rannalle mars!

Meillä on vauva ollut suht helppo aina ja pian hänellä onkin 7kk ikää. Imetys loppui noin kuukausi sitten, koska maitoa ei enää tullut. Kiinteitä ruokia on syöty reippaasti ja nyt menee viisi ateriaa päivässä.

Hampaita ei ole vielä tullut. Liikunnallisesti neiti on aktiivinen ja nouseekin jo reippaasti tukea vasten seisomaan.

Yöt on olleet meillä hieman haastavia ja pistimme sen konttauksen piikkiin aika pitkään. Pinnasänky oli meidän makuuhuoneessa ja yöllä syötiin  joitain kertoja. Alkuun velli rauhoitti öitä, mutta nopeasti palattiin taas katkonaisiin pätkiin.

 

Reissussa neiti nukkui miedän vieressä, jotta saatiin turvattua meidän unet. Järjestely toimi jotenkin, mutta ajatus unikoulusta kypsyi.

Ystävämme olivat käyttäneet pistäytymis unikoulu ja se oli heillä toiminut. Neiti muutti omaan huoneeseen palattuamme kotiin ja aloitimme unikoulun.

Pistäytymis unikoulussa käydään lapsen luona, kun hänellä on “hätä”, mutta ei heti ja lapsen määräämässä tahdissa.

Ohjeet: https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/kotiunikoulut/

 

Meillä tämä unikoulu toimi jo muutamassa yössä ja nukuttiin täydet yöunet 20-7, mutta tietenkin nyt kun on viikko takana niin muutamia käyntejä on tarvinnut tehdä 01 aikaan.

Ekat yöt mieheni hoiti pistäytymiset, sitten minä. Meillä on niin äitiäiti-vaihe menossa, että idea kärsi neidin aloittaessa itkeskely, kun vain käännän selän.

Ei varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen takapakki tämä yö, mutta unikoulun pitäminen on ollut ihan paras idea meille.

Nyt nukutaan!

L

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *