Takaisin pimeydestä – synnytyksen jälkeinen masennus

Hei!

Pitkä aika on mennyt, kun täällä on viimeksi tullut vierailtua ja haluankin avata syitä siihen. Se miksi myös haluan aiheesta kirjoittaa, on se, että siitä voi olla hyötyä jollekin.

En tiennyt, että tällaista oloa voi olla, en tiennyt, että minua voi hallita. Viimeiset kaksi vuotta on oloni täyttynyt pelosta, ahdistuksesta ja pakokauhusta. Olen ollut niin lamaantunut, etten saanut kerrottua olosta edes puolisolleni.

Olin päättänyt, että en ole yksi niistä, jotka sairastuvat synnytyksen jälkeiseen masennukseen, halusin selvitä, pärjätä, olla paras äiti… Mutta olisin ollut vielä parempi jos olisin osannut pyytää apua.

Kukaan ei huomannut oloani, koska tein asiat, työt, hoidin vauvan ja kotiaskareet normaalisti.

Sisälläni oli jatkuva pakokauhu ja ahdistus. Puolisoni ei päässyt ovesta ulos ilman, että itkin perään, ahdistuin hänen tullessa kotiin, koska en osannut pukea oloani sanoiksi.. Voitte vain arvata oliko hänelle raskasta, kun vaimo muuttuu sormia napauttamalla.

Mikä minulla auttoi.. Minulla auttoi aika, huomasin tänä keväänä, että alan saada itseni takaisin, jaksoin nähdä ihmisiä ja kaipasin omia intohimojani. Uskalsin päästää irti kontrolloimisesta, josta oli tullut kuin huume kaotttisen mieleni kokonaisena pitämiseksi. Vasta tänä keväänä, kesän ollessa ovella uskalsin myöntää asian itselleni 🙏🏼.

Uskaltakaa pyytää apua, uskalla sanoa, kun väsyttää, uskalla olla rikki 🖤. Sinä et voi tilanteelle mitään, mutta jos pyydät apua olet askeleen edellä.

Voisinpa pyyhkiä viimeisen kahden vuoden kokemukset ihmisiltä siitä, minkälainen olen ollut, koska se en ole ollut minä… Olin sairas.

Nyt olen onneksi oma itseni ja tunnen elämän! Tunnen tunteet ja näen värit! Kaaduin ja nousin ylös.. Olen kiitollinen.

/ L

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *