Elämää esiintymispelon kanssa

Suurin osa meistä jännittää ennen yleisölle esiintymistä ja mielestäni sen on ihan normaalia, sellaista terveellistä jännittämistä ja kihelmöintiä. Sitten on ne muutamat, jotka menee täysin lukkoon ihmisten edessä, erityisesti sillon kun pitäisi pystyä tekemään mahdollisimman hyvä vaikutus ja saada kuulijat vakuuttuneeksi omista taidoistaan ja osaamisestaan.

Ihmiset, jolla olisi suuri potentiaali tehdä asioita, mutta pelko lamauttaa toiminnan ja yrittämisen.

Pelko, joka on esteenä unelmien toteuttamiselle.

Tehdään paljon töitä ja uhrataan aikaa intohimon toteuttamiselle, mutta ei pystytä tuomaan sitä esille oikeissa kohdissa, sillä pelko ottaa niin vahvan yliotteen. Kuulostaako tutulta?

Nopeasti minua vilkaistessa tai hetken touhujani seuratessa ei helposti uskoisi, että minä kuulun juuri tähän edellämainittuun ryhmään. En tarkalleen muista milloin normaali esiintymisjännitys muuttui esiintymispeloksi. Sen kuitenkin muistan, että lukiossa ja ammattikorkeakoulussa se oli niin vahvasti läsnä, että vetäydyin aina kaikesta esiintymisestä.

Ainoastaan pakolliset luokan edessä pidettävät esitelmät suostuin tekemään, sillä muuten istuisin varmasti edelleen koulun penkillä. Esitelmiä ennen jouduin ottamaan verenpainelääkkeitä, sillä sydämeni hakkasi niin lujaa, että kivuliaat rytmihäiriöt tulivat kuvioihin mukaan.

Esiintymispelko määritteli elämääni pitkään ja tein vain sellaisia asioita tai töitä, missä koin olevani turvassa tai muiden varjossa.

Ne eivät kuitenkaan olleet intohimoni eikä unelmani. Bikinifitnesskin kuulosti niin kauan hyvältä idealta, kunnes seisoin kenraaliharjoituksissa keskellä ryhmäliikuntasalia pikkuruiset bikinit päällä. Siinä seistessä ja yleisöä tuijottaessa minut valtasi kauhunomainen paniikki ja ajattelin, että tämä oli sitten tässä.

Puolen vuoden pituinen via dolorosa takana ja olen valmis heittämään sen kaiken roskiin.

No pitkään mietittyä ja monien keskusteluiden jälkeen hiottiin esiintyminen ja käännökset siihen kuntoon, että osasin ne vaikka unissani. Ensimmäinen kerta oli kuitenkin ihan kammottava!

Yleisöön asti näki miten tärisin pelosta kuin haavan lehti.

Kuukausi ensimmäisen esiintymisen jälkeen Lahden SM-kisoissa kuitenkin jotain muuttui, koska minut valtasi samaan aikaa rauha, itsevarmuus ja onnellinen olotila. Ensimmäistä kertaa olin todella voittanut pahimman pelkoni ja toteuttanut yhden haaveistani. En kuitenkaan ole täysin varma mistä se itsevarmuus ja positiivinen näyttämisenhalu kumpusi. Ottaisin sen kyllä mielelläni mukaani Fitnessmallishow:n finaaliin I Love Me-messuille.

Askeleen lähempänä unelmiani

Personal trainer-koulun jälkeen aloin vetämään ryhmäliikuntatunteja ja huomasin, että pelko on jälleen ylitsepääsemättömän suuri muiden ihmisten edessä esiintymiseen ja opettamiseen.

Joka kerta, kun minulla oli töitä pelkäsin ja stressasin monta päivää etukäteen tulevaa koitosta. Sama homma jatkui Fitnessmallikisan-castingissa, kun mietin semifinaalissa lähteväni kotiin ennen tuomareiden haastattelua. Silloin mietin itsekseni, että nyt on viimeistään tullut aika alkaa työstämään tätä asiaa mikä joka jumalan kerta tulee esteeksi, kun yritän päästä lähemmäksi unelmiani.

Toinen vaihtoehto tietysti olisi viettää koko elämä neljän seinän sisällä ja luovuttaa omien haaveiden suhteen. Luovuttaminen ja meikäläinen ei ole kuitenkaan ikinä kuulunut samaan lauseeseen ja silloin päätin, ettei se kuulu jatkossakaan.

En ollut ikinä kertonut kenellekään esiintymispelostani, koska tavallaan olen jopa hävennyt sitä. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa minusta, ennen kuin minut näkee kyseisessä tilanteessa ja silloinkin varmaan tulee ensimmäinen ajatus siitä, että olen vain mitään sanomaton persoona ollessani tällaisessa tilanteessa täysin lukossa.

Castingissä yritin hetken pitää itseäni koossa, mutta sitten avasin suuni ja sanoin kaikkien tuomareiden edessä, että mua pelottaa ihan sairaasti!

Haluan niin paljon onnistua, että pelkään epäonnistuvani.

Sen jälkeen keskusteleminen oli paljon luontevampaa ja helpompaa, koska olin pystynyt laskemaan muurin väliltämme. Finaaliin pääsy oli minulle jo voitto sinänsä, sillä olin kohdannut suurimman pelkoni suoraan silmästä silmään ja selvinnyt siitä vielä erittäin hyvällä lopputuloksella.

Miten olen sitten työstänyt kyseistä ongelmaa?

Personal Traineriksi  valmistuessani niin moni uskoi minuun, että aloin pikkuhiljaa itsekin uskoa olevani hyvä valmentaja. Aloin pelostani huolimatta vetämään tunteja isolle ryhmälle ajatellen, että mikä on pahin asia mitä voi tapahtua?

Ensimmäisenä tuli mieleen, että jos muut eivät pidä minusta?

Samaa asiaa mietin castingissa ennen tuomareiden haastattelua. Tulin siihen tulokseen, että pyrin vaikeissakin tilanteissa olemaan aina oma itseni, aito luonnonlapsi, joka haluaa vaan välittää iloa ja hyvää oloa ympärilleen.

Jos se ei riitä, niin en voi siihen itse vaikuttaa. Ainut mihin voin vaikuttaa on parhaansa yrittäminen. Ainut keino millä voin saavuttaa unelmani on yrittäminen. Mitä sitten jos menee pieleen?

Eihän mulla ollut sitä finaalipaikkaa taskussa ennen yrittämistäkään, niin mikä olisi muuttunut aikaisemmasta, jos en olisi kokeillut siipiäni?

Niinpä! Ei mikään.

Yrittämättä jättäminen ja antamalla pelolle vallan olet itse ainut este omien unelmiesi toteuttamiselle.

Tätä maailmaa katsoessa tuolta paljon ylempää, meidän tekemiset ja epäonnistumiset on aika pienen pieni asia, johon ympärillä olevat ihmiset kiinnittää huomionsa ja miten se muiden ajatusmaailmaan loppupeleissä vaikuttaa. Tähänastista matkaani taaksepäin katsoessa voin jopa todeta olevani äärimmäisen rohkea.

Olen kivunnut fitnesslavalle kuudesti. Pystyn ja osaan vetää isoille ryhmille hemmetinmoisia, sekä energisiä treenejä ja olen paljastanut pahimman pelkoni seistessäni yksin kymmenpäisen tuomariston edessä tavoitellessani suurinta unelmaani.

facebooktwittergoogle_plusmail

Yksi kommentti “Elämää esiintymispelon kanssa

  • 9.10.2018 klo 18:40
    Kestolinkki

    Hyvä ja tsemppaava postaus, kiitos!! Mulla on aivan samoja fiiliksiä esiintymisestä. Itsekin oon pahimillaan syönyt sydänlääkkeitä, kun on ollut pakko esiintyä. Mä oon nyt tietoisesti päättänyt, että ‘altistan’ itseäni esiintymiselle ja yrittänyt korottaa itsetuntoa aina pienillä onnistumisilla (hyvä treeni tai joku vastaava) ennen ensiitymistä. Mun unelma duuni edellyttää esiintymistä ja asioiden erinomaista hallintaa, samalla pitäis olla vakuuttava. Epäonnistumisen pelko on pahin. MUT nostitkin esille, että yrittämällä voi saavuttaa jotain, mut neljän seinän sisälle ei – oon ihan samaa mieltä! Tulee olemaan pitkä projekti mut onnitumisen tunne on vaan niin mahtava!

    Tsemppiä superisti fitnesmalli kisaan! ❤

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *