Irti päästäminen.

Tämän blogin kirjoittaminen oli jotenkin todella vaikeata. Alotan kirjoittamisen neljättä kertaa. Mun piti julkaista teksti jo eilen, mutta kun aloin lukemaan kirjoittamani, tajusin etten ollut tyytyväinen siihen. Yritin muokata teksti ja pyyhkiä, mutta lopputulema on se, että kirjotan neljättä tekstiä samasta aiheesta..

Irti päästäminen..

Ehkä juuri tämän takia on ollut vaikeata laittaa teksti julkiseksi ekasta kerrasta, koska tuntui että kerroin todella henkilökohtaisesti omasta irti päästämisestä samalla kun en sitten ollutkaan tyytyväinen sisältöön kokonaisuudessani. Tuntui että kompastuin omiin sanoihin ja lauseet olivat ylipitkiä.

Päätin yrittää puhtaalta pöydältä vielä kerran. 

Jos laitat Googlen hakukenttään ’irtipäästäminen’ tuloksia tulee samantien satoja. Yläreunassa Google kertoo että hakutuloksia on 30 900.. Kukapa ei olisi aiheesta aikaisemmin kirjoittanut. Moni lehti on käsitellyt aihetta ja varmasti moni yksityinen henkilö. Tätä aihetta tullaan myös käsittelemään niin kauan kun ihmiskunta on olemassa ja ihmiset muodostavat suhteita, perheitä ja sitovat itsensä johonkin toiseen. 

Olen tällä hetkellä päälle 30-vuotias ja olen nyt ensimmäisen kerran elämässäni päästänyt irti tietoisesti, tehden sen eteen töitä. Tein töitä 2 vuotta ja kun vihdoin tuli se hetki että päästin irti, musta tuli kokonainen, täysinäinen, ehjä, jälleen oma itteni. Kyllä, olen jälleen oma itseni.

Irti päästämisen tarve.

Aloin tiedostamaan irti päästämisen tarpeen vuonna 2014 lopulla kun tajusin että olin henkilönä ja persoonana muuttumassa sellaiseksi millaiseksi en enää itseäni tunnistanut. Multa meni todella paljon voimia väärälle henkilölle ja mun fokus omassa elämässäni kärsi.

Uskon että jokainen tiedostaa oman irtipäästämisen tarpeen ja milloin se kannattaa todellisuudessa toteuttaa tai ainakin alkaa tekemään asioita sen eteen.

Irti päästämisen suurin tarve on kuitenkin viimeistään silloin kun huomaat että elämäsi ei mene haluttuun suuntaan jos sinulla on arjessa riippakivi, seinä, jarru päällä.. ihan miten ikinä haluatkin ajatella asiaa.

Tammikuussa 2015 olin tavannut ison joukon uusia ihmisiä joiden kanssa viikon aikana meistä tuli iso perhe ja se reissu muutti mun elämän toden teolla. Tajusin että nyt on yksinkertaisesti päästettävä irti. Näin ja koin reissussa asioita jotka osoittivat minulle minkä arvoinen olin ja mitä elämääni voisin saada.

Tilanteen teki vaikeaksi se, että rakastin ihmistä kenestä halusin päästää irti. Eikä tilannetta helpottanut se, että hän ei päästänyt irti minusta. Jouduin tekemään kahta enemmän töitä saavuttaakseni oman itteni jälleen ja ollakseni ehjä minä. Tiesin että tie tulee olemaan todella rankka ja kivinen, mutta kuten kaikkien loukkaantumisien jälkeen, naarmut paranevat vaikka jälkensä jättävät.

Kun palasin takaisin Suomeen helmikuussa 2015, aloin tekemään henkistä eroa joka kesti 2017 vuoden tammikuuhun asti.

Lopullinen irti päästäminen tapahtui kuitenkin vasta reipas viikko ennen tämän blogin kirjoittamita. Istun tällä hetkellä kotona kuumeessa ja yritän keskittyä tekstiin samalla kun päätäni särkee. Siitä huolimatta hymyilen. Olen kokonainen.

Mitä se vaatii?

Tein kaksi vuotta töitä irti päästämisen eteen. Jollekin kaksi vuotta on naurettavan pitkä aika, minulle se oli selvästi sopivan pituinen jolloin sain omaan tahtiin käsitellä asioita.

Jotta joskus voit päästää irti, pitää ensiksi tiedostaa että sulla on siihen tarve. Vasta sitten kun olet päättänyt että asia on noin, voit aloittaa työn sen eteen. On varmaan todella hauskasti sanottu, että ensiksi pitää tiedostaa tarve ennen kuin aloittaa työn, mutta niin se vain on.

Ethän rakenna itsellesi uutta kotia jos vanhassakin asuminen on täydellistä? Silloin kun ihmisellä on asiat hyvin ja hän viihtyy nykytilanteessa, silloin on mahdotonta lähteä muokkaamaan elämää ja/tai itseään kohti erilaista tilannetta ja/tai elämää.

Yleensä irti päästämisen haluun päästään vasta siinä vaiheessa kun tiedostetaan ettei nykyinen hetki voi enää jatkua ja olla sellaisenaan. Silloin kun ymmärrät että nykyhetki ei palvele sinua hyvin. Silloin kun nykyhetki tuottaa sinulle enemmän negatiivista kuin positiivista. Silloin kun voit jo niin pahasti ettei pahemmin enää voi olla. Silloin on aika päästää irti.

Näin kävi minulle.

Kun olin viettänyt elämäni reissun ja nähnyt millainen olen parhaimmillani ja huonoimmillani, tajusin että mun on tehtävä valinta ja elettävä erilaista elämää. Kaipasin entisen minäni takaisin. Sanomalla että kaipasin entisen minäni, en tarkoita millään tasolla pinnallisia asioita, vain sisäisiä.

11 vuotta sitten olin erilainen. Olin energinen. Olin hauska. Olin kaunis. Olin elämäniloa täynnä. Jaksoin paiskia töitä ja mussa oli virtaa aivan erilailla. Olin paljon sosiaalisempi. Rakastin helpommin ja annoin anteeksi kaikille ja kaikelle.

Nyt, vuosia vuosia myöhemmin rakastan edelleen, rakastun ja ihastun, annan anteeksi yhtä helposti kuin ennenkin, en vihaa. Mutta musta alkoi puuttumaan todenteolla hauskuus, energisyys, elämänilo ja jaksaminen olla sosiaalinen. Sain osakseni niin paljon negatiivisuutta että musta oli mahoton olla kaiken sen läpi positiivinen oma itseni vaikka yritin silti.

Olin vuosien ajan antanut ja keskittänyt mun energian väärään ihmissuhteeseen. En kadu silti mitään, olen käynyt elämäni parhaimman elämänkoulun, se opetti minulle eniten.

Tänään 13.02.2017 kun kirjoitan neljännen kerran tätä blogia musta tuntuu samalta kuin tuolloin ollessani vasta parikymppinen nuori likka. Mun elämässä tapahtui käänne josta halusin kirjoittaa aikasemmin, mutta en ollut varma oliko hetki oikea. Nyt se on.

Irtipäästämisen mielikuvaharjoitus.

Tammikuun 25. päivä Valmentamossa meillä oli päivän aiheena irti päästäminen. Saimme tehdä mielenkiintoisen tehtävän. Mielikuvaharjoituksen.

Kouluttajamme pyysi laittamaan silmät kiinni ja kuvittelemaan se henkilö kenestä me haluttiin päästää irti. Henkilön ja sinun itsesi välille piti kuvitella se yhdistävä esine mikä teitä piti toisissaan kiinni. Piti tunnustella miltä tuntuu tuo yhdistävä esine ja missä se tuntui. Kun oli valmis, piti kuvitelmassaan päästää itsestä irti tuo esine.

Minun kohdalla tehtävässäni esille tuli vain yksi ihminen. Tämä henkilö olisi tämän vuoden huhtikuussa ollut 1/3 osa elämääni. Minulla ei ollut ketään muuta kenestä pitäisi päästää irti tai kenet haluaisin pois elämästäni. Vain hän. Kuvittelin hänet minun eteen ja meidän välillä oli ilmestynyt ohut ruskeasta paperista tehty naru. Tiedättekö sellainen jota saa askartelukaupoista jolla voi mm sitoa lahjan kiinni. Jännästi huomasin että tuo naru joka oli välillämme ei edes koskenut minua. Se ei myöskään tuntunut miltää minussa. Siinä mielessäni silmiä kiinni pitäen olin hänen edessä ja mietin syitä miksi pitäisin tästä ihmisestä kiinni.

Rakastinko? Rakastin.
Välitinkö? Välitin.
Uskoinko häneen? En.
Uskoinko meihin? En ollut enää varma.
Halusinko olla osa hänen arkea? En.
Halusinko että hän on osa minun arkea? Kyllä. Ehkä. En ollut varma. Ehkä en?
Halusinko yhteistä tulevaisuutta? Epäröin, en ollut varma.
Olinko valmis antamaan omaa energiaa hänelle? En.
Olinko valmis panostamaan vielä lisää meidän väleihin? En. Mielestäni olen antanut itsestäni aivan kaiken. Ehkä liiankin paljon. Ylitin jopa omat rajani antamisen suhteen.
Halusinko viettää hänen kanssa aikaa? Ehkä vielä vähäsen.
Oliko minun hyvä olla häntä ajatellessa? Harvemmin enää…
Rakastinko sittenkään? Mielestäni rakastin, mutta olikohan tämäkin enää pelkkää mielikuvaa tunteesta jota joskus koin..?

Pidin silmiä kiinni ja hengitin tasaisesti. Mun kehossa ei missään kohdassa tuntunut pahalta, vaan lähinnäkin rennolta ja valmiilta. Tajusin, että olin 2 vuotta tehnyt töitä sen eteen että voisin vihdoin päästää irti.

Niinpä mielikuvaharjoituksessa koskin naruun ja se tipahti lattialle. Se ei edes ollut minussa kiinni. Se vaan oli meidän välissä. Tuntui oudon kevyeeltä. Ehkäpä hivenen helpottavalta.

Pidin vielä hetken silmiä kiinni. Kuvittelemani henkilö haihtui silmieni edestä pois ja olin valmis tehtävän osalta. Avasin silmät.

Olin valmis päästämään irti.

Olin valmis.

Päästin irti.

Tällä kertaa lopullisesti.

Tuona päivänä ajaessani keskustan halki kotiin minusta tuntui erilaiselta. Itseasiassa melkein kotipihaani ajaessa soitin tälle henkilölle ja kerroin hänelle meidän tehtävästä ja kuinka hyvin olin siitä selvinnyt. Halusin kertoa hänelle hivenen siitä, että minä päästin hänestä irti.

Tuosta päivästä ja tehtävästä on mennyt aikaa jokusen viikko. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua asioita jotka vahvistivat minulle sen, että tein aivan oikein mielikuvitusharjoituksessa sekä olen tehnyt oikein viimeiset kaksi vuotta.


Kannattiko?

Olen yli viikon loistanut aivan eri tavalla energiaa kuin pitkiin pitkiin aikoihin. En sano että nämä menneet vuodet olisin ollut onneton. En. Olen ollut kokoajan onnellinen, mutta olen osittain ollut voimaton.

Kuten mainitsin aikasemmassa blogissani, olin syksyllä käynyt energiahoidossa jossa minulle todettiin että mun energiavarastot olivat tyhjät ja että imin itseeni energiaa siksi, koska edessäni minua odotti jokin suuri asia. Muistan miettineeni että hän varmaan tarkoittaa tulevaa ultrajuoksua, Vaarojen maratonia, mutta ei hän sitä tarkoittanut. Hän selvästiki tarkoitti tätä kahden vuoden pituista prosessia joka oli tulossa tiensä päähän.

Se oli yksi ihana päivä kun minulle tuli vielä kerran tietoon negatiivinen asia joka rasitti mun ja rakastamani miehen ihmissuhdetta. Se päivä oli ratkaseva. Se oli juuri se kerta mitä tarvitsin. Tiedättehän mitä tapahtuu jos rajojaan täynnä olevaan lasiin tiputtaa vähän lisää vettä? Niin, ei se lasi niitä reunoja kasvata, vaan se vesi tulee reunojen yli. Näin tapahtui minulle.

Parasta tässä koko hommassa oli, että kaiken tapahtuneen jälkeen minua ei enää itkettänyt. Kun tajusin että tämä oli oikeasti tässä, mua alkoi hymyillyttää. Mun sisällä yhtäkkiä kasvoi äärettömän iso hyvänolon tunne. Must tuntui että joku avasi kiviportin jonka sisällä oli mun sydän. Sinä päivänä tajusin että olin vapaa. Vapauduin henkisesti kahleista, vankilasta, nurkkaan ajetusta olosta, riippuvuudesta, löysässä hirressä roikkumisesta.. Se oli mieletöntä. Mä vaan istuin ja hymyilin.

Mitä irtipäästäminen toi?

NytKIN kun istun tätä blogia kirjoittamassa, tunnen äärettömän ihanaa oloa. Olen vihdoin täysin oma itseni. Vapautunut, hymyilevä, kerään vihdoin itseeni energiaa, mietin tarkemmin kenelle enää tunteja vuorokaudestani jaan..

Tuntuu pirun hyvältä.

Se irtipäästäminen oli todellakin tämän arvoista.

Tämä reipas viikko olen tuntenut onnellisuutta ja sen ovat kaikki ympärillä olevat ihmisetkin huomanneet. Kävin puolen vuoden tauon jälkeen pelaamassa sulkapalloa ja vaikka olo oli hieman kipeä, silti energiaa riitti ja sulkkiskaveri juoksutti mua täysillä kentällä.

 


Tämän vapauden olon aikana kävin elämäni ekan kerran Emma gaalassa ja musta tuntuu että loistin naisellisuutta ja onnellisuutta. Kaikki oli jotenkin niin taianomaista. 

16422854_10207693481437637_6560392037925218148_o

Tämän aikana kun olen vihdoin jälleen oma itteni, huomaan miten ruoka on alkanut taas maistumaan, miten odotan innollani tulevaa ultramatkaa jota mielessäni juoksen jo, miten paljon odotan kaikkia niitä ihania treffejä ja ystäväiltoja, aurinkomatkoja, matkustamista, Suomen halki juoksemista, muuttamista uuteen kotiin, yrityksen asioiden pyörittämistä. Tuntuu niin epätodelliselta olla jälleen oma itteni. Tai siis, olinhan kokoajan oma itteni, kannoin vain mukana turhaa tunnetta ja oloa, joka on vihdoin pois mun elämästä. Nyt ehkä olen vapautuneempi versio omasta itsestäni!

https://www.instagram.com/p/BQVQ4ZVhSZG/?taken-by=marianna_zaikova&hl=fi

Tänään kävin tapaamassa terapeuttia pitkästä aikaa ja jopa hän huomasi että minussa on tullut iso muutos. En osannut selittää muuta kuin että nousin sieltä merenpohjasta takaisin pinnalle ja uin kovaa vauhtia kohti elämäni rantaa. <3

16602155_10207714999935586_6478475935140367428_o

Älkää hosuko päästämään irti jos se tuntuu pahalta. Ottakaa aikaa. Päästäkää irti vasta sitten kun te oikeasti tunnette sen olevan oikea hetki. Uskokaa pois, jokaiselle tulee se oikea hetki ja sitä ei voi olla huomaamatta. Joillekin se tulee viikossa, jollekin vuodessa, jollekin 7 vuodessa..

13690938_1084679264953492_4582267514346579362_o-1

Kiitos että olet mukana mun matkassa kohti unelmieni minää ja rakkautta elämässä.
Olen vihdoin ehjä ja toivon että sinäkin rakas lukijani, olet tai ainakin tulet sellaiseksi pian. <3

Ps. älkää ymmärtäkö väärin, olen tähän mennessä nauttinut elämästä juuri niin täysillä kun olen voinut, siksi en haluaisi menneisyydessä muuttaa asioita. Tulen vain tästä lähtien nauttimaan siitä ilman painolastia sydämessäni.

facebooktwittergoogle_plusmail

10 kommenttia “Irti päästäminen.

  • 13.2.2017 klo 21:42
    Kestolinkki

    It takes a lot pf courage to let go of things that hurt us. But when we do – we are free -Kiran Shaikh

    Reply
    • Marianna Zaikova
      14.2.2017 klo 09:08
      Kestolinkki

      Todella hyvin sanottu! Kiitos kun kirjoitit tämän tähän. =)

      Reply
  • 13.2.2017 klo 21:51
    Kestolinkki

    Wau Marianna!
    Kunnioitan kovasti rohkeuttasi olla avoin, kykyäsi jäsentää mennyt maailmasi positiivisesti opiimisen kautta, otettasi uuteen hetkeen, itsesi arvostamista ja heittäytymistä siihen mikä tekee sinusta sinut.
    Nauti, seikkaile ja saavuta sisäinen rauhasi niin kuin se sinulle parhaiten sopii. Äläkä koskaan paketoi itseäsi paperinarulla …

    Reply
    • Marianna Zaikova
      14.2.2017 klo 09:07
      Kestolinkki

      Hei Wiki! Kiitos viestistäsi! Lupaan etten paketoi itseäni paperinarulla enkä muutenkaan sido millään muullakaan juuriani enää paikalle tai keneenkään ihmiseen. Kyllä on vapaana sieluna ihanampaa olla, onnellisuus ja uudet tuulet tulivat heti kun onnistuin vapauttamaan henkisen minäni.

      Reply
  • 14.2.2017 klo 01:24
    Kestolinkki

    Tiedän tuon tunteen kun pääsin irti vanhasta suhteestani joskus yli 10v sitten. Suorastaan vapauttavaa ja saatoin olla taas oma iloinen itseni joka oli jäänyt jonkun varjon alle pitkäksi aikaa.

    Voimia ja pidä huolta itsestäsi, sillä juuri sinä olet tärkeä ❤

    Reply
    • Marianna Zaikova
      14.2.2017 klo 09:02
      Kestolinkki

      Mahtavaa on että ihminen ylipäätään pystyy siihen että pääsee yli ja päästää irti. En usko että kenenkään hyväksi se, jos on jonkun toisen varjossa!

      Kiitos sanoistasi, pidän huolta itsestäni entistä paremmin <3 Ja Sinä myös!

      Reply
  • 14.2.2017 klo 21:00
    Kestolinkki

    Alitajunnassa me tiedämme joskus alusta lähtien, et tä juttu ei onnistu, tä ei tule toimimaan mutta kummiskin on halu otta riski! Sitä varoitus-tunnetta, sitä varoitus-aistia on pakko kuunella koska se on oikeassa! Päästin irti huhtikuussa ja tekin monta vuotta sen eteen töitä! Tekin kuitenkin töitä sen eteen, et en päästäisi irti! Jälkeenpäin tietenkin tiedän, et se oli turha mutta en kadu! Voin sanoa nyt, että en luovuttanut helpolla. Mutta kun luovutin viihdoin mun elämässä alkoi taas itsestään tapahtumaan positiiviset asiat, ne oikein karkasit mun kimppuun ilman että olisin niitä edes hakenut! Olet ihana Marianna! Onnea sun uudelle elämälle ja toivon, et myös sun kimppuun hyökkä positiiviset tapahtumat ja ihmiset! Vaika on helmikuu, ilmassa on kevättä ja kevät tarkoittaa rakastumista❤

    Reply
    • Marianna Zaikova
      15.2.2017 klo 16:09
      Kestolinkki

      Katre, puhut totta! Sitä alitajunnassa saattaa silti ajatella toisin vaikka yrittää toimia toisin. Olen itsekin huomannut että kun olen päästänyt irti, elämääni yhtäkkiä astui uusia ihania asioita ja ihmisiä! Olen iloinen sinunkin puolesta että olet myös päässyt tuollaisen asian suhteen eteenpäin! Nyt vaan nautitaan siitä kaikesta mitä saadaan! =)

      Reply
  • 28.4.2017 klo 10:26
    Kestolinkki

    Vau, tämä teksti kosketti syvältä, koska olen käynyt vastaavaa läpi itse viimeiset pari vuotta. Tuntuu, että menetin itsestäni ison osan ollessani ihmissuhteessa väärän ihmisen kanssa. Ja huomaan sen selkeästi vasta nyt jälkikäteen.
    Ja kuten sinäkin sanoit, tämä ei tarkoita sitä että olisin ollut onneton. Parasta on ollut huomata, että hemmetti mähän olen edelleen se sama vahva nainen ja että maailmasta löytyy ihania ihmisiä joille kelpaan sellaisena kuin olen 🙂
    Minusta on niin hienoa, että ihmiset pyrkii kehittämään itseään ja oppivat menneestä. Katkeruus ja viha vie vain energiaa, ja moni ihmettelee kuinka voin olla kaikesta huolimatta näin positiivinen.. mutta kun ei siitä ole mitään hyötyä jäädä valittamaan.

    PS. löysin ihan vasta blogisi ja on ollut ilo lukea!! Keep up the good work! 🙂

    Reply
    • Marianna Zaikova
      28.4.2017 klo 11:54
      Kestolinkki

      Hei Anni!

      kiitos viestistäsi! Mahtava asenne sinullakin, koska kyllä, katkeruus ei vie ketään elämässä eteenpäin!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *