Kokemisen arvoiset asiat.

Tänään olen viettänyt jälleen yhden päivän maaten sohvalla ja antaen jalalle levon. Aamukahvia tehdessä mietin mitä kaikkea elämässäni olen kokenut joka on tehnyt minusta juuri tämänlaisen ihmisen mitä olen nyt ja sitä kautta ajatukseni kulkeutuivat asioihin joita mielestäni kaikkien kuuluisi kokea. Päätinkin sitten listata ne tähän alle. Tätä lukiessa on hyvä muistaa että tämä on mielipidekirjoitus..

       

       1. Kantaa vastuu täysin sinusta riippuvaisesta elävästä olennosta.

Mielestäni lemmikin hankkiminen perheeseen kun lapsi on pieni, on ihan hyvä asia.

Toki pitää ymmärtää mikä lemmikki sopii elämään, onko se kultakala vai koira, sillä on iso ero. Mulla itselläni on ollut lemmikkejä pienestä asti. Kaikki on oikeastaan hankittu, koska pyysin ja lupasin kantaa vastuun. Kannoin myös vastuun. Tosin rahallisen vastuun kantoivat vanhemmat, koska eihän pieni lapsi voi tienata rahaa, mutta lemmikin ja siitä välittämisen ja huolenpidon voi. Mielestäni kotieläimestä on paljonkin hyötyä mm tunnepuolen asioissa. Lapsi oppii entistä enemmän välittämisestä ja huolenpidosta kun ymmärtää että toinen elävä on hänestä riippuvainen. Ruokkiminen, ulkoiluttaminen ja siivoominen tulevat vahvasti kuvaan lemmikin myötä. Jos eläin sairastuu, se viedään eläinlääkäriin. Vastuu on tärkeä ja se varmasti vaikuttaa myös lapsen kasvaessa. Tamagochi oli aikoinaan ihan jees LELU teineille ja lapsille, mutta kyllä elävä olento opettaa paljon enemmän, koska se pitää ottaa tosissaan. Tämä itseasiassa koskee myös meitä isoja lapsia eli aikuisia. Jokaisen aikuisenkin olisi hyvä kokea millaista on pitää huolta toisesta elävästä, joka on myös riippuvainen valinnoistasi.

Kuvaksi tämän otsikon alle laitoin Greissan, sen pienen hiirenpoikasen jonka löysin maasta kuolleen emon läheisyydestä ja jonka yritin parhaani mukaan pelastaa. Olin todella voimaton sen edessä että yksikään eläinlääkäri tai edes Korkeasaaren pelastuspuoli voineet eivätkä halunneet ottaa pienokaista. Asiakaspalvelija puhelinpalvelusta sanoi että minun kannattaa jättää hiiri oman onnensa nojaa. En sellaista voinut tehdä. Vajaa viikon sain Greissan pidettyä hengissä ruokkimalla hänelle kissanpennuille tarkoitettua maitokorviketta. Kaikki tämä tapahtui samaan aikaan kun poljin Suomen ympäri Sylva Ry:n hyväksi. Reissu muuttui rankaksi juuri Greissan vuoksi jota piti ruokkia parin-kolmen tunnein välein joten yksikään yö ei ollut hyvin nukuttu ja väsyneenä poljin maantiellä pitkää matkaa.

Toisesta huolehtimisen vastuun tuoma tunne on tärkeä mielestäni kokea kaikille ihmisille ja mielellään aikaisessa vaiheessa.

 

       2. Matkustaa kauas uuteen paikkaan tai kulttuuriin. Yksin.

Suurin osa ihmisistä on siinä omassa kotikaupungissa samoissa paikoissa, samoilla poluilla nauttimassa samoista asioista samojen ihmisten kanssa. Mutta mitä jos sä KERRAN edes teet kaiken eri tavalla ja YKSIN?

Mieti sitä hetkeä kun lähdet paikkaan mistä et tiedä mitä odottaa. Se jännityksen tunne. Ne kaikki uudet havainnot mitä tulet tekemään ympäristöstä ja itsestäsi. Miten selviä jos jotain tapahtuu, vai tapahtuuko mitään? Tartteeko mitään edes tapahtua että voit kokea jo selviytyväsi?

Vuonna 2014 lähdin suositusten vastaisesti juoksemaan kylmiltään kaksi ultramatkaa maastojuoksuun. Tiedossa oli helteinen Utah ja 150 km matka kahdessa peräkkäisessä kisassa joiden välissä ehdin nukkua 2,5 tuntia. Eläessäni en ollut juossut yli maratonia ja reissuun lähdin kengissä joita ei suositeltu pitkään matkaan, repun kanssa joka ei soveltunut juoksuun, radalle jossa oli varoitettu myrkkykäärmeistä ja kisaan missä mentiin ympäri vuorokauden. Lensin Helsingistä Los Angelesiin, vuokrasin auton ja ajoin vajaa 700 km päähän hotelliin vuorten juurelle.

Sillä reissulla ylitin niin monet rajat jo pelkästään siinä että lähdin tekemään tämän kaiken yksin kokien lennot, pitkät ajot, hotellissa yksinolon, kisapaikalla uusiin ihmisiin tutustumisen, kisan jälkeen kiipeilin yksin kolme päivää huipuilla, onnistuin hetkeksi eksymään ja vietin synttärini kesken kisan ollessani viimeinen radalla ilman vettä ja kamalan reisilihaskivun kanssa saapuen maaliin.

Kuitenkaan en tarkoita että sinunkin pitäisi tehdä tämä sama. Ehkä sun tapauksessa riittää että lähdet käymään toisessa päässä Suomea tai uuden kulttuurikokemuksen löydätkin jo Ruotsista. Tunnustele ja uskalla toteuttaa, sulle saattaa aueta täysin uusia ajatuksia ja kokemuksia sekä tuntemuksia itsestäsi ja siitä mitä elämältäsi haluat.

 

       3. Elää hetkessä hetken mielijohteessa.

Kuten ehkä Facebook seuraajani ainakin olivat huomanneet, viimeisellä juoksullani (eli Suomen halki keskeytyksen kera toki), tykkäsin poistua radalta sivuteille. Vaikka meidän olisi pitänyt keskittää kaikki energia siihen että pysytään autotiellä ja kohti maalia Helsingin päässä, en silti voinut kieltää itseltäni houkutuksia olla menemättä poluilta pois.

Tällainen olen aina ollut ja suosittelen monelle muullekin kokeilemaan. Meidän Suomi100-juoksu oli mulle epävirallinen reissua, matkaa ei oltu virallisesti mitattu vaan me juostiin kaikki omien mittareiden varassa, siksi en myöskään kerännyt maratoneja tällä reissulla vaan sallin itselleni käyttää niin paljon aikaa kun teki mieli ja mennä mistä kohdasta halusin, niin kauan kun menin kohti Helsinkiä. (Olen vain yhdessä virallisessa maratonissa poikennut matkasta kun juoksin kauppaan hakemaan sipsejä joita syöden juoksin maaliin.) 😀

Kuva joka on tämän otsikon alla liittyy World Marathon Challenge reissuun jonka jälkeen jäin Australiaan kuukaudeksi palautumaan. Toki kun varasin reissun en voinut tietää että joudun palautumaan myös kantapäänkalvotulehduksesta, joka onneksi meni kahdessa viikossa ohi, mutta joka hidasti minut täysin. Moneen päivään en pystynyt astumaan jalalle ollenkaan, mutta kun sain vuokrattua auton, lähdin Sydneystä kohti Melbournea jonne ajoin rannikkoa pitkin.

Sillä tiellä kävi sama asia kun Suomi juoksussa. Yhtäkään sivutietä en jättänyt väliin joka näytti vähänkin kiinnostavalta. Ja hyvä niin.

Se eräs kerta jäi mieleen kun ajoin moottoritieltä 30 km sivuun, koska mulla oli vain tunne että mun pitää ajaa tuonne ja lopulta sivulle ilmestyi metsätie jolle päätin lähteä. Alla ei ollut neliveto, vaan takavetoinen maasturi, mutta en antanut sen jarruttaa seikkailuani. Sivutielle oli päästävä vei se minut minne tahansa.

Ajoin tieltä 7 km verran kunnes eteeni tuli niin jyrkkä alamäki rannalle että tiesin auton pärjäävän tasan alas, mutta ei ylös. Tiellä oli myös uria jotka osoittivat että täällä ajoivat vain isot koneet ja nelivetoiset avolava-autot jotka jaksaisivat vetää itsensä ja joiden renkaat olivat aivan eri tasoa kuin minun käyttämässäni maasturissa.

Paljon sillä 7 km tiellä sydän sai hakata kun jouduin tasapainottelee ettei renkaat tippuisi uriin (joista en olisi enää päässyt todellakaan nousemaan), kun metsässä näki juoksevan kenguruita joita pystyi paikallistamaan kun heidän tassujen alla rikkoutui risuja tai se hetki kun saavuin umpikujaan ja ajaessani jyrkän alamäen eteen tiesin matkan loppuvan siihen. Ei siinä mitään, vedin auton sivuun ja sillä hetkellä tajusin että ajoin kohtaan mistä en päässyt pakittamaan. Edessä kolmen metrin päässä puiden välistä näkyi jyrkkä monen metrin pudotus jokeen ja taivas kertoi että pian tulisi rankkasade. Sen tosin tiesin jo aamusta että sitä piti odottaa, en vain osannut odottaa että osaan ajaa oman uteliaisuuden avulla itseni umpikujaan. Sillä hetkellä kun auto jäi jumiin takarenkaista (vieläpä takavetoinen maasturi kyseessä), laitoin käsijarrun päälle ja sammutin moottorin. Ajattelin et ihan sama, tämä ongelma on ratkastavissa sitten kun on sen aika, nyt halusin päästä kävellen tietä alas. Uteliaisuus voitti isot kengurut, käärmeet ja hämähäkit.

Ratkaisuni ajaa vajaa 40 km pois moottoritieltä oli todellakin sen arvoista. Päästyäni alas, eteeni aukesi aivan käsittämätön maisema.

Olin joen varrella joka teki mutkan, ranta oli hiekkaa jota ympäröi kirkkaan vihreä nurmikko ja korkeita puita täynnä oleva metsä. Joen mutka oli matalaa vettä joten otin läpyskät pois ja lähdin kävelemään kohti vettä. Hiekka oli täynnä kengurun jälkiä. Muistan kun hetkeksi mulle tuli Jurassic Park elokuva mieleen koko skenaarion kanssa. Kävelin veteen ja seisoin siinä miettimässä että millaiseen paratiisipaikkaan olinkaan vahingossa ajanut. Olisin jäänyt autoon yöksi ja hengannut rannalla seuraavana päivänäkin, kiinnosti seurata villieläinten elämää, mutta en halunnut nälkäsenä jäädä paratiisiin varsinkin kun rakastan syömistä ja jos en saa herkutella, musta tulee kiukkunen jopa kenguruille.. Olin paikassa josta tiesivät varmasti jotkut, paitsi Google maps, joka ei löytänyt tätä.

Niinpä kun sade alkoi, kapusin siinä vaiheessa jo auton luo kepit kädessä. En ehtinyt hengata rannalla kuin päälle 10 minuuttia ja ottaa muutaman hassun kuvan. Itsensä piti pelastaa ennen kuin auto jäisi mutaan kiinni lopullisesti, sade nimittäin tulisi kunnon kaatosateena. Oli myöskin osattava pysyä tyynenä, nimittäin en voinut tietää miten helppo paluumatka tälle 7 kilometrin pituiselle ja mudaksi muuttuvalle tielle tulisi olemaan.

Ekasta kerrasta onneksi osasin laittaa renkaiden alle oikean kokoiset ja oikein päin kepit ja sain itseni turvallisesti pakitettua kohdasta missä ihan oikeasti sydän jyskytti että mennäänkö tässä taaksepäin tielle vai eteenpäin jyrkänteeltä jokeen… Vakuutukset ei varmana korvais tällaista erämaajormailua. Eikä siinä kaikki. Oli vielä yksi jyrkkä tie missä auto ei jaksanut vetää itsensä ylös, joten hetken jarrun varassa seisoessa ja tilannetta miettiessä, valutin nelirenkaisen ystäväni alas ja kaasutin aivan eri tavalla jotta pääsin ylös asti.

Kun sitten pääsin sateessa asfalttitielle, auto oli mutainen ja väsynyt, mutta tyttö oli onnellinen ja elossa!

Koin sillä reissulla monta mieletöntä muistoa juuripa siksi että uskalsin poistua päätieltä sivupoluille, lähteä kävelemään rannalta kun nousuvesi oli vetäytynyt sata metriä tai kun kävelin metsään jossa mun ympärillä lenteli kymmeniä perhosia ja törmäsin lopulta mehiläispesiin.

Muista elää hetkessä, se saattaa olla ikimuistoinen.


       4. Tehdä elämästä elokuvan kaltainen seikkailu.

Tähän auttaa se kun pitää silmät auki ja sydämen päällä. Vähän sama kun autossa, moottori käyntiin ja valot pitkälle.

Mielestäni elämän pitäisi olla kuin James Bond elokuvat joiden seassa löytyy sitten niitä mainoksia hyvästä ruoasta ja siististä kodista joiden jälkeen taas mennään.

Kun mietin mitä kaikkea olenkaan elämässäni kokenut tuntuu hurjalta että olen vasta 32- vuotias. Töitä paiskinut, maailmaa kolunut ja harvemmin osannut painaa jarrua, yleensä vain kytkintä ja vaihtanut isommalle vaihteelle.

Tämän otsikon alle laitoin kuvan siitä kun olin juuri saapumassa Las Vegasiin jossa yövyin, seuraavana päivänä kiersin kaupunkia paahtavan auringon alla 10 cm korkokengissä ihan kun en olisikaan juuri juossut 150 km Utahissa, olin ottanut yhden lävistyksen lisää muistoksi oman rajan rikkomisesta ja jatkanut matkaa kohti Los Angelesia sukulaisteni luokse. LA:sta lentäisin Suomeen.

Rakastan liikkumista. Jaloin, pyörällä, junalla, bussilla, autolla, lentokoneella.. Niinpä ajaessa Vegasista kohti Losia matkaa oli vain hieman yli 400 km joten lähdin iltaa kohden. Pimeys tuli nopeasti, onneksi alla oli hyvä neliveto ja pitkälle kantavat valot, sekä tottakai kun puhutaan isosta tiestä, en todellakaan ollut ainoa liikenteessä. Autossa pauhasi milloin oma musa iPodista, milloin radiomusa. Fiilistelin matkaa täysillä. Paketissa alkoi olemaan täydellisen onnistunut juoksureissu ja pääsin Suomeen ladattujen akkujen kanssa. Jännitystä oli piisannut tälläkin reissulla jäätyäni kisan aikana pimeyteen ilman valoa tai eksyttäen itseni 1000 m korkeuteen kuivaakin kuivemmille poluille kisan jälkeisinä päivinä.

Yhtäkkiä mun viereen ajoi urheiluauto (ajettiin monikaistaista tietä) jossa oli ihan pirun komee kuski. Hänet näin siksi koska auton sisällä oli valot päällä. Hän katsoi mua ja hymyili. Katoin takas, hymähdin ja hymyilin. Jenkeissä näkyy yllättävän paljon hyvännäkösiä miehiä. En tiedä mistä hän minut bongasi, ehkä kun kävin hakemassa kahvilasta kahvia mukaan? Kuski ajoi mun eteen ja hidasti sen verran että jouduin ohittamaan hänet. Harvoin painan jarrua jos joku yrittää hidastaa mua. Vaihdettiin taas katseita ja hymyjä. Ajoin pois kun hän jälleen tuli mun viereen ja hymyn jälkeen kaasutti ja hidasti mun eteen. Ohitin hänet reippaalla ylinopeudella vetäen monen auton ohi samalla. Tiesin hänen tulevan perästä..

Tätä kissahiirileikkiä jatkui monta kymmentä kilometriä Losiin asti kun hän kierteli vuokra-autoani ympäri molemminpuolisesti. Saavutessamme Losin piiriin hän näytti vilkulla siirtyvänsä seuraavasta liittymästä ulos, näytin pitkällä että heippa ja jatkoin matkaa. Komistus olisi selvästi toivonut minun siirtyvät myös liittymästä pois moottoritieltä, mutta valitettavasti kello oli paljon ja tiesin sukulaisteni odottavan minua.

Jatkoin matkaa ja mietin että olipa reissu. Tuo kyseinen komistus teki matkastani entistä mukavamman. En tajunnut yhtään mikä auto hänellä oli, moottorin äänestä ja takavaloista päätellen ei puhuttu mistään viritetystä Ladasta joka tuskin muutenkaan tällä mantereella näkyisi. Ulkona oli sen verran pimeätä että hänen auton takavalot olivat kuitenkin just ne jotka erotti hänet muista autoista. Ehdin ajaa hetken ja miettiä että miksi en tosiaankaan lähtenyt hänen perään, jätin jälleen yhden seikkailun välistä, mutta ehkä elämässä pitää joskus jättää näitä asioita mielikuvituksen varaan.

Ehin ajaa ehkä viitisen kilometriä kun liittymästä nousi sama auto ja ajoi mun viereen. En voinut uskoa silmiäni. Losin liikenne ei ole mikään helppo paikka varsinkaan pimeässä, tämä tyyppi tunsi paikat kun omat taskut kun selvästi osasi näin nopeasti päästä samalle tielle ja vielä paikallisti minut. Vaihdoimme vielä kerran katseita ja näytin kädellä moikka, nimittäin nyt minun liittymä tuli ja nousin motarilta pois..

Kun pääsin perille ja kerroin tästä mun sukulaisille, he olivat sitä mieltä että miksi en ajanut hänen perään, tästä olisi voinut tulla vaikka millainen romanttinen stoori.

Onhan sitä kiva miettiä että miks en ja mitä jos, mutta just näiden asioiden takia koen että mun elämä on kuin elokuva jossa katsojalle on jätetty vara käyttää mielikuvitustaan..

Poistu päätieltä ja juttele ventovieraille, hakeudu jatkoille kattoterasseille ja käy kampaajalla laittamassa hiukset kun menet bileisiin, jätä vakiometro välistä ja kävele kotiin eri reittiä, eksytä itsesi uuteen kaupunkiin tai löydä kotikaupunkisi uudestaan. Muista, että sun elämäsi leffaroolin ohjaaja olet sinä itse ja jokainen otos ja uusinta on varmasti sen arvoista.

 

       5. Käydä kaupassa nälkäsenä ja kokata ilman reseptiä.

Tätä suosittelen koko sydämestäni.

Nälkäsenä tekee mieli kaikkee syötävää.

Ota maks 10 ruoka-ainesta yhtään miettimättä ja mene kotiin tekemään niistä ruokaa. Voin sanoa, jos et saa makuelämystä niin elämyksen ainakin. Itse käyn liian usein nälkäsenä kaupassa. En kovin usein tykkää ostaa viikon tai kahden viikon ruokia vaan käyn kaupasta aina hakemassa pariks päiväks jotain ja olen onnistunut joskus hakemaan tosi jänniä yhdistelmiä mistä on sitten tullut ihan jees makuelämys. Unohda ne reseptikirjat ja reseptit (jollet ole tekemässä itsellesi hääkakkua) ja mene silleen tunteella ja mututuntumalla. Sekoita ja kokeile, saatat vahingossa tehdä uuden lempiruokasi. Kaiken lisäksi että saat ruokaa nopeammin kuin kiertäen ostoslista kädessä, pääset kokemaan uusia makuyhdistelmiä ja käyttämään mielikuvitustasi. Mahdollisesti vielä kaupan päälle jonkun vitsin ajan myötä.

Kuka sanoo että Pepe-laku ja ei toimi jälkkärina kylmälle tofulle johon on laitettu sinappia? 😀 Entä oletko kokeillut toisenlaista ruokavaliota? Jos et ymmärrä esim miten vaikeeta laktoositon tai gluteeniton ruokavalio jollekin allergiselle on, koitapa kokata itselleni ateria noudattaen tiettyä valintaa, avarrat jälleen itseäsi.

 

       6. Tallentaa muisto kauniiksi kuvaksi.

Olen todella kiitollinen hänelle joka vahingon tai tarkoituksen kautta keksi valokuvaamisen. Miettikääpä millainen meidän maailma olisi jos me ei voitaisiin ottaa valokuvia ja tallentaa tilanteita? Mun maailma olisi ainakin todella erilainen!

Kuvaan tosi paljon, niin ikimuistoisia kuin turhiakin hetkiä. Päivässä saatan luoda 1-100 uutta kuvaa, riippuen olenko kotona vai reissussa, löhöämässä sohvalla vai juoksemassa maailmalla.

Ylhäällä otettu kuva muistuttaa minulle ikuisesti siitä hetkestä kun lähdettiin ystäväni kanssa heidän mökille. Mukaan varattiin ruokaa ja viiniä, lämmitettiin puulämmitteinen rantasauna, juostiin kiljuen jääkylmään veteen, naurettiin ja itkettiin ittemme uneen kun juttua riitti.

Olen myös teettänyt monet tilannekuvat fyysisiksi ja laittanut ne kehyksiin, haaveilen kodista jossa olisi iso eteinen ja kun tulen eteiseen koko seinä on täynnä näitä elämän hetkiä joista huokuu onnellisuus, hektisyys, paikallaolo, ystävät, nauru, ilo, juhlat ja reissut maailmalta.

Siksipä rohkaisen jokaista ottamaan elämässä edes yhdestä ikimuistoisesta hetkestä valokuva, se nimittäin jättää sen muiston ehkä syvemmin mieleen kuin mitä pelkkä muisto aivojen varassa.

 

       7. Asua yksin ja olla sinkku. 

Mikään ei todennäköisesti tule vahvistamaan sinua persoonana niin paljon kuin yksin olo ja itsetutkiskelu.

Jo se että sulla ei ole kimppakämppäkavereita kotona tai puolisoa keittiössä, laittaa sun kodissa asiat tapahtumaan vain kun sinä itse ne laitat. Eteisestä postit nostat itse, tiskit tiskaat itse, ruoan laitat itse, haisevat roskat viet itse, sänkysi petaat itse.. Noh, kaiken teet itse. Ja sehän vasta vaikuttaakin. Osaat ehkä ajatella talouttasi ja aikaasi eri tavalla, koska kukaan ei ole jakamassa kanssasi kustannuksia eikä kukaan helpota aikataulujasi. Opit miettimään mihin raha kannattaa tai ei kannata sijottaa ja miten aikaa kannattaa käyttää ettei sitä mene vääriin ja turhiin asioihin. Opit ehkä loogisemmaksi ja hivenen ajattelevaisemmaksi.

Kimppakämppä on tosi jees, aina on frendit kotona. Tosin et saa myöskään sitä omaa rauhaa kun et tule koskaan olemaan yksin. Uskallan jotenkin lyödä vetoa että kaikille ihmisille tekee hyvää olla hetken yksin. Siis ihan täysin yksin. Yksin kotona, yksin olkkarissa, yksin keittiössä. Reissata ilman kavereita ja parisuhdetta. Tehdä kaiken alusta loppuun asti yksin. Se opettaa aivan varmasti ja samalla se kehittää arvostusta sitä toista osapuolta kohtaan joka jossain vaiheessa ilmestyy sinne samaan olkkariin ja keittiöön.

Itse olen asunut sekä poikaystävieni kanssa, että kimppakämpässä että yksin. Kaikista oppinut paljon, eniten kuitenkin yksinasumisesta. Silloin päätin niin kodin sijainnista, sisustuksesta kuin kunnosta. Maksoinko kalusteissa laadusta vai en, sijotinko sänkyyn vai maton sävyyn. Se on yksi tapa oikeasti myös antaa valtaa omalle mielikuvitukselle kun sulla on koko kangas väritettävänä miten lystäät eikä kukaan tule maalaan sun osiota.

Huomatkaa etten tarkoita että yksin asuminen on paras vaihtoehto ihmiselle, vaan että se on asia mikä mielestäni jokaisen pitäisi kokea pitkällä aikavälillä. En tarkoita että pari viikkoa tai pari kuukautta yksinasuminen kasvattaisia, mutta vuosi varmasti. Samoin kun sinkkuna oleminen. Harmillisen moni ui suhteesta suhteeseen tai pysyy vanhassa, koska ei uskalla irrottaa ja olla yksin. Ihmiset pelkäävät mielestäni sitä että kun jää itsensä kanssa, sitä voi vahingossa vaikka oivaltaa jotain mitä ei ole uskaltanut myöntää.

Voisin jatkaa näitä kirjoituksia loputtomiin, mutta jätän tähän ja toivotan jokaiselle lukijalle aivan mielettömän hauskoja elämän oivalluksia ja leffamaisia hetkiä. Rakentakaa ikimuistoinen polku joka jättää jäljet myös muihin. <3

 

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *