Suomi100: Talvitupajärveltä Palkisojalle.

Tänään tuntui paljon paremmalle herätä, koska sain käytyä saunassa ja heräsin isosta sängystä. Tai no, ei se niinkään ollu sänky kun levitettävä sohva, mutta silti, tärkein oli että sain nukkua meritähtenä. 😀 

Päivä ei näyttänyt yhtään kuivalta. Varusteet oli suht kuivat, mutta mitäpä sillä väliä, ne kastuisi heti tässä alussa.

Lähtö tapahtui tottakai siitä mihin edellisenä iltana oltiin tultu maaliin. Vettä ei ihan vielä satanut, mutta silti kosteutta ilmassa oli aivan tarpeeksi.

Lähdin kärjen perässä, koska se on mun mielestä aina yhtä hauskaa kun jänis ajaa sammakkoa takaa. Jänishän ei oikeesti ole mikään kestävyyseläin, se on vaa sellanen ponnahtelija ja spurttaaja. Sammakko taas ei ole juoksueläin ollenkaan, se vaan pomppii ja kurluttaa..

Matka meni jälleen tien vierestä, en uskonut että yhtäkään polkua tällä etapilla pääsis juoksemaan.

Eka huolto tuli noin 4 km kohdalla jolloin juoksin vessaan. Naistenpäivät aina pilaa kaikki tällaiset pitkät treenit.

Matkan jatkuessa, maisemat pysyivät edelleen kauniina. Soittelin ystäväni kanssa, jolloin kävelin, koska en viitsi hirveesti juostessa harrastaa läähätyspuheluita.

Vaikka vettä ajottain satoi, yritin silti saada kuvia aikaseksi, vaikka pakko myöntää, että jo tässä vaiheessa reissua alkoi tuntua tosi puuduttavalta kaivaa luuria esille. Silti tiesin että jos en saisi kuvia, voisin ilman niitä unohtaa jotain enkä saisi myös lukijoille näytettyä millaisista maisemista nautittiin.

Kävin yhdellä rannalla kuvaamassa kivikkoista aluetta ja silloin minut ohitti Ari ja Mira. Mira oli tässä vaiheessa jo muistaakseni ollut yhden välipäivän huoltoautossa, hänellä oli kovia kipuja jalassa. Mahdollinen rasitusmurtuma. Arilla oli myös jotain vaivoja nilkan kanssa ja he pitivät toisilleen seuraa.

Nauroivat myös vähän sille että miten paljon sivuliikkeitä mä tein tässä reissussa ku ei koskaan tiennyt mistä pusikosta hyppään ulos kun mulla oli aina jotain kuvattavaa tien ulkopuolella.

Tänään oli todella harmaa päivä, mutta se ei mua haitannut. Aurinkoiset päivät olivat kivoja, mutta rehellisyyden nimissä ne uuvuttivat ainakin minua enemmän kuin sateiset. Matalapaine toki vaikutti minuun, mutta helle sitäkin enemmän.

En voinut olla ottamatta kuvaa kyltistä jossa oli numero 7, se vaan on niin mun onnennumero ja hassua millaisissa paikoissa sen huomaankaan.

Matka jatkui kunnes eteeni osui todennäköisesti autolla tönäisty lintu. Nostin rassun ylös, se oli kuollut mutta ihan lämmin vielä. Tuntui kun painoi vain yhden höyhenen verran. Mua aina harmittaa kun meidän ihmisten vuoksi menee henki joltain eläimeltä. Menin autotieltä noin 70 metriä metsään ja jätin kaunottaren puun juureen missä ei varmasti kukaan tallaisi sen päälle. Surullinen kohtalo..

Pian tuli huoltopysäkki jolloin päätin syödä puuroo ja juoda kahvia. Kylkeen tottakai vähän hasselpähkinälevitettä. Se aina piristää mieltä. Latasin samalla puhelinta kun onnistun aina niin hyvin kuluttamaan sen akkua..

Matka jatkui. Tuntui että tänään joutui menemään pelkkää suoraa. Välillä se oli ylämäkeä, välillä alamäkeä.

Tunnistaako joku tuon alla olevan kasvin? Oon ite niin käpälä näiden kanssa etten tiedä todellakaan mikä tämä on ja meidän ulkomaalainen juoksija, Rebekah, myös ihmetteli tätä minulle, mutta enhän mä osannut tähän ottaa kantaa.

Ivalossa kävin taas romukaupassa samalla kun huoltoautoon hypännyt Mira käytettiin Ivalon terveysasemalla. Jalka meni kuvaukseen ja taisi tulla tuomio mikä hänen osaltaan pysäytti tämän reissun tähän. =(

Välillä satoi, välillä ei. Pysähdyin Seo- huoltsikalle juomaan kahvia, piti äkkiä saada vähän lämmintä ja piristävää. Huumettahan kahvi on joo, mutta ketäpä se haittaa, jokaisella on jokin pahe! 😀

Aikaa oli kulunut reippaasti. Olin käyttänyt myös pitkän tovin romukaupassa ku siinä oli niin kivoja juttuja (huoh) että oli pakko ostaa itelle kotiin ja samalla ostin metrin lisää liinaa joka menisi meidän keittiön pöydälle ettei tavarat liikkuisi kun Perttu ajelisi sillä asuntoautolla miten sattuu. Pitää varmaan jossain vaiheessa kysyä sitä ajokorttia…

Päivän idioottileima menee tälle joka juo skeidaa ja saastuttaa sillä vielä meidän luontoa. Anteeks, olen itsekin entinen maidonjuoja, kunnes mun keho sanoi ettei tartte tätä todellakaan. Maito jäi pois, mutta keho voi edelleen superhyvin. Luuntiheysmittauskin paljasti kaiken olevan hyvin ja sekaravintoa nauttiva terveydenhoitaja sanoi että ihminen ei itseasiassa tartte aikuisiällä maitoa, eikä varsinkaan toisen eläimen maitoa. Oon myös lukenut miten ja millä aineilla maitoa käsitellään ja nyt mulla on pyyntö teille lukijoille, lopettakaa ainakin samantien kaikki rasvattoman maidon juonti. Jos maito no teille ehoton niin pysykää siinä punaisessa luomumaidossa, mutta mitä rasvattaomampi kama teidän suuhun menee, sitä isompaa skeidaa tungette kehoonne. Älkää. Ja älkää myös heittäkö näitä purkkeja metsään, tiättekste, ne ei tossa maadu varmaan koskaan..

Matka jatkui jälleen pitkää loivaa. Välillä kävelin, välillä hölkkäsin.

Ollaan tultu enemmän ihmisten ilmoille nyt tuolta pohjoisesta, joten täällä alkaa olemaan vähän enemmän liikennettä sekä raskasta kalustoa.

Siksipä tässä pitkässä mutkassa menin metallikaiteen toiselle puolelle, koska vastaan tuli asuntoautoja ja rekkoja ja mikäli olisin siinä välissä niin koen että olisin isoksi häiriöksi myös liiketeelle.

Päästyäni maaliin oli hetki ennen kuin Eija tulisi, joten kokkasin pikaisesti neljä vegepihviä. Maistu kyllä pirun hyvälle ja näitähän oikeesti voisi syödä joka päivä, mutta en ole prosessoitujen tuotteiden puolesta puhuja siksi yritän minimoida niitä ja pysyä vihanneksissa ja ravinnossa jossa on vähiten e-koodeja ja kaikkea ylimääräistä.

Lopulta saatiin meidän auton viimeinenkin juoksija maaliin eli Eija ja matka jatkui Partioaittaan.

Sinne oli kiire, nimittäin liike menisi pian kiinni ja me haettaisiin sieltä meille lahjoitettu teltta. Oon todella kiitollinen siitä miten lyhyellä varoitusajalla Partioaitta reagoi minun yhteydenottoon.

Olin edellisenä päivänä aamulla ottanut heihin yhteyttä, että meillä on vähän tenkkapå, koska huoltotyyppien teltat alkoivat vuotaa vesisateessa ja me kaikki ei mahuta autoihin. Niinpä Partioaitta sponssas meille upeen 4 hengen teltan mihin mahtu kaikki meidän kuskit nukkumaan ja oli yksi huoli vähemmän.

Pertusta varmasti tulee upea isä jo sen perusteella miten rakkaalla tavalla hän pitää teltasta kiinni. Se oli hänelle selvästi telttavauva jonka arvoa oli vaikeata mitata. Naurujen jälkeen jatkettiin matkaa leiripaikkaan.

Vettä satoi, mitäpä muuta. Parempi toki se kuin että taivaalta tippuisi lunta tai räntää, mutta matkaa on edessä vielä sen verran ettei sekään ole poissuljettu.

Teltta ja juoksijat kyydissä ajettiin Saariselälle missä sitten autosta uloshypätessä aulan edessä törmäsin kolmeen miesjuoksijaa jotka onnittelivat minut. Hyvät naurut saatiin kun jouduin jälleen korjaamaan nimeni, se kun ei ole MariannE vaan Marianna.

Kuinka ollakaan että saatiin vielä vaunupaikka Nro 7.. Mitä sanoinkaan tästä numerosta?

Perillä rutiinit olivat selvät. Suihku, kamppeiden kuivuminen sekä ruoka. Mulle maistui herkästi sellanen 150 g bulguria johon sekoitin 150 g soijarouhetta ja kasviskastiketta. Helppo ja terveellistä. Ei ole puutetta proteiinista tällä likalla! 😉

********************

***********************

5.7.2017

Talvitupajärveltä Palkisjoelle.

Matka: 47,00 (Garmin)
Aika: 7:41:59
Kalorikulutus: 1885 kaloria
Keskisyke: 121 bpm
Maksimisyke: 164 bpm
TE: 3.0
kadenssi: 110 spm
nousumetrit: 301 m
laskumetrit: 258 m

maratonin aikana syöty:
puuro
kahvi
maapähkinälevitettä
aminot

joksun jälkeen
4 mustapapupihviä plus vihanneksia
150g bulguria
150 g soijarouhetta
kikhernettä, oliivejä

facebooktwittergoogle_plusmail

2 kommenttia “Suomi100: Talvitupajärveltä Palkisojalle.

  • 14.7.2017 klo 00:20
    Kestolinkki

    Kiitos taas MariannA hienosta blogitekstistä. Ekana kommenttina että se kasvi on nimeltään Töppövilla joka oli yhdessä kuvassa. Maidosta oon sun kans samaa mieltä. Valtio ja Valio aivopesee meitä suomalaisia. osteoporoosin ehkäisemiseksi sitä juotetaan mutta kas kummaa missään muualla maailmassa ei ole osteoporoosia niin paljon kuin Suomessa ja meillä juodaan… eniten maailmassa maitoa!

    Jallu vaan

    Reply
  • 14.7.2017 klo 07:41
    Kestolinkki

    Tuo suovilla, jota ihmettelitte taitaa olla Eriophorum vaginatum eli tupasvilla 🙂

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *