Suomi100: Tuurunharjulta Talvitupajärvelle.

Aamulla herättiin leirintäalueelta ja meidän piti ajaa noin 4 km takaisin lähtöön. Ihan pikkasen oli levännyt olo, mutta edelleen, ensimmäinen päivä epämukavuuspäiviä ei tuntunut kivalta.

Tänään myös selvisi että meidän kaikki teltat ei toiminut kunnolla, joten huoltomiehet joutuivat nukkumaan hieman kosteemmissa olosuhteissa. Tälle piti tehdä pian ratkasu ja mulle tulikin heti mieleen yksi _mun mielestä_ super hyvä vaihtoehto.

 

 

Vitamiinit ja aamukahvi naamariin ja eikun menoks.

Tänään meidän joukkoon tuli myös neljä etappijuoksijaa, kolme naista ja yksi mies. Hyppäsin lähtöviivalle noin 20 sekunttia ennen starttia, tää alkaa tuntuu enemmänkin mukavuudelta kuin tavalta.

 

Ja matka starttas heti kärjen perässä. Itse juoksin sadetakissa, muilla tuntui olevan t-paidat päällä, mutta halusin kantaa takkia heti päällä.

Kauaa en heidän perässä ollut, heti ensimmäisen vessan tullen vastaan 4 km päästä menin sinne. Se oli sama leirintäalue missä yövyttiin. Juoksin aulaan, kysyin missä vessa ja eikun sinne. Miehet ei tätä ehkä ymmärrä, mutta kyllä mun on pakko sanoa, että maailman eniten vihaan menkkoja silloin kun pitäisi juosta jossain tapahtumassa..

Kopissa oli mielenkiintoinen tarra josta tottakai piti kans ottaa kuva…

Kun matka jatkui, olin missannut jo melkein peräpään juoksijatkin ja fiilis muutenkin oli vähän vittumainen. Tänään en todellakaan jaksanut, mutta oli vaan jaksettava. Postasin someen mun fiiliksen ja ai että mikä positiivinen ryöppy sieltä tuli. Kiitos miljoonasti, tsemppasitte mut loistavasti eteenpäin!

Koska mun vauhti oli niin hidas, niin otin aika paljon kuvia. Manselainen Samikin pääsi kuvaan mukaan Ilves-kannatuslipun kera.

Sitten tuli huolto ja AI ETTÄ! Kaivoin kaapista vegaanisen maapähkinälevitteen ja lusikoin sitä vaan suoraan suuhun. Ihan parasta!

Siitä matka jatkui ja juuri kun olin saavuttamassa pari naista jotka oli tulleet meidän kanssa etappijuoksuun, oikealle aukesi magee mesta missä oli myös vessa. Sitähän ei voinut jättää väliin, joten sinne oli mentävä, koska näillä leveleillä oli harvoin tällaista mahdollisuutta.. Tällä reissulla alkaa arvostaa näitä suomalaisia ilmaisia vessojakin ihan eri tavalla.

Ei mikään yllätys että  mun oli pakko ottaa myös näistä tontuista kuva. Tietäisitte oikeesti kuinka paljon mulle tulee näitä kuvia per etappi varsinkin jos homma menee yhtään kävelyksi.. Plus että mulle tuli mieleen näistä South Parkin animaatio. 😀

Vessakin oli aika erikoinen ja siisti, en sitten tiedä liittyikö se jotenkin vieressä olevaan myymälään vai oliko oikeasti niitä vessoja joita parkkiksillä löytyy.

Ja se harvinainen juttu eli käsienpesumahdollisuuskin löytyi..

Ulkona oli kyllä lämmin, mutta välillä pilvet onneks piilottivat auringon itseensä ja sai mennä varjossa.

Maisemat oli upeita, pitkä loiva mäki oli täydellinen kohta ottaa kuva.

Mua vastaan tuli pari pyöräilijää jotka pysähtyivät ottamaan kuvan ja sanoivat että olin 14. joka tuli vastaan. Juteltiin hetken ja he jatkoivat matkaa. Hetken päästä tuli auto joka sitten mun kohdalla hidasti ja mies kysyi englanninkielellä että minne ollaan juoksemassa? Kysyin että puhuuko suomea joka oli ihan selvää että puhuu johon vastasin että Helsinkiin juostaan. Mies kysyi miksi olen niin tutun näköinen johon vastasin hymyillen että olen tuttu ja toivottaen heille turvallista  matkaa jatkoin itsekin hölkkää alamäkeen joka kurvaili hienosti.

Päivän roska oli tuossa yläkuvassa. En edelleen tajua. Jos tekee mieli dokaa bissee niin eikö se tölkki pysy mukana? Onko se ihan pakko heittää luontoon missä se ei maadu niin KOSKAAN!! =( Mut tekee ihan surulliseks tää roskapaskamäärä minkä näen. Kyllähän silloin Suomen ympäri pyöräillessäkin näin paljon sellast mikä ei luontoon kuulunut, mutta nyt kun tätä matkaa eteni juosten niin sen näki paljon selkeemmin..

Ennen kuin eteeni tuli huolto Nro2 eräs polku sai houkuteltua mut sivuun ja oli pakko käydä järven rannalla. Mulle ehkä siksi tulee enemmän kilsoja kun muille, koska teen aika paljon sivuliikkeitä. Nautin luonnosta ja jos joku maisema on tosi houkuttava, niin ei mulle mitään maksa käydä vähän metsässä antamassa jaloillekin pehmeempää alustaa.

Niinpä sitten havupolkua pitkin suunnistin järvelle. Ja voi että miten rauhalliselta tuo veden pinta näytti. Jäin istumaan maahan hetkeks ja nautin hiljaisuudesta..

Kun jatkoin matkaa, niin tulihan siellä vastaan lisää maisemia joissa halusin käydä ja kävinkin.. 😀 Pertulla oli varmaan hauskaa seurata mun gepsiä että missä mäessä se Marianna taas eksyilee…

Maisemat olivat hienot, mutta ainoa mikä niitä pilas oli se mitä näette alakuvassa…

Olin vihdoin saavuttanut viimeisen huollon jossa sitten jämähdinkin olemaan pidempään kunnes yhtäkkiä tajuttiin että olin ollut poissa radalta 50 minsan ajan joten eikun ulos ja töppöstä toisen eteen!

Ja suoraan vesisateeseen… Juuri sillä sekunnilla kun astuin autotielle alkoi satamaan. Sade koveni aivan samantien. Mullahan ei tietenkään tässä vaiheessa ollut sadetakkia päällä, onnekseni olin kuitenkin napannut pähkinät minigrip pussissa, joten tyhjensin ne paidan taskuun ja pussiin ehin juuri laittaa puhelimen hetkeä ennen kuin päälle alkoi tulemaan vettä sitä vauhtia ihan kuin sitä kaadettaisiin ämpäristä..

Sateen mentyä ohi, oli todella uitetun koiran fiilis.. Ja sitten nää sääsket. Ne odotti kans et vesisade menee ja eikun taas lounaalle. Tää kuvassa oleva tyyppi otti ihan ajan kanssa, ei mitään kiirettä mihinkään…Annoin sen lounastaa rauhassa ja päätin ikuistaa hänet mun blogiin. Oon jostain kumman syystä lakannut tappamasta itikoita..

Matka jatkuin, välillä hölkäten, välillä kävellen. Oli kans vähän vilposaakin ja jotenkin tosi nuutunut olo. Tuntui että tää päivä ei vaan yksinertaisesti lopu KOSKAAN!

Pyöräilijät ja moottoripyöräilijät toivat mulle mageen fiiliksen tien päällä. Haluun kyllä ehdottomasdti moottoripyöräkortin ja joku päivä oman kaksrenkasen ja sillä sitten Lappiin ja Norjaan!

Vihdoin aloin valumaan viimeistä huoltopistettä kohti. Tosin, tästä olisi vielä 10 kilometriä maaliin, mutta tärkein olisi että pääsen edes perille joskus.



Huollossa oli Perttu odottamassa. Nappasin pankkikortin ja juoksen Inarin keskustassa olevan hotellin aulaan vessaan. Maksoin euron siitä että käytin heidän vessaa minkä jälkeen palasin autolle ja vaikka Perttu kysyi tarttinko jotain kaupasta (nyt ku se oli siinä 50 metrin päässä) vastasin että en tartte kiitos ja jatkoin matkaa.

Siinä taas kylmissäni, mutta hymyssäsuin koitin ottaa selfietä ja Perttu sattui ajamaan mun ohi. Molemmat vähän naurettiin tilanteelle, koska huomasin hänet ja hänkin näki kuinka käsi pitkällä otin kuvaa keskellä kävelykatua sen sijaan että olisin keskittynyt juoksemaan. 😀

Jatkoin matkaa ja jossain vaiheessa minua vastaan juoksi yksi meidän tämän päivän etappijuoksijoista. Hän halusi tulla sekä minua että Markkua vastaan, minkä jälkeen lähtisi kotiin, joka sijaitsi käsittääkseni noin 100 km päässä Inarista.

Mentiin samaa matkaa ehkä noin kilometrin tai parin verran jolloin hän taas kääntyi takaisin jotta tapaisi Markun. Tosin, veikkaan että Markku oli sen verran kaukana että hän ei ennättänyt sinne asti.

Perttu seurasi vissiin mun GPS karttaa että missä menen ja laitto viestiä että enää pari mutkaa. Tästä onkin tullut jo meidän välillä vitsi, nimittäin nää Pertun “pienet loivat pari mutkaa” saattavat joskus olla esim 4 kilsaa 😀

Ja kun mä sitten VIHDOIN pääsin maaliin oli kyllä sellainen olo että ei enää koskaan!

Auto suunnisti takaisin päin kohti Inarin keskustaa. Tässä vaiheessa kaikki käytäisiin kaupassa sekä päätettäisiin että mihin mentäisiin yöksi. Nukuttaisiinko autossa vai kenties leirintäalueella. Ulkona satoi niin kovasti vettä ja oltiin kaikki vaan niin nuutuneita että mulla ehkä meni pienesti hermo ja aloin kaipaa jotain parempaa. Selasin paikallisia hotelleja ja katoin että 90€:n hintaan saan yhden hengen huoneen..

Osa meidän porukasta olivat jääneet leirintäalueelle, osa oli mennyt autoon nukkumaan maalialueelle. Kävin respassa kysymässä paljonko heillä maksaa mökit ja millaiset ne on ja sateen alla juostiin katsomassa millaset mestat saatiin melkein hotellin kans samaan hintaa.

Niinpä mä sitten päädyin ottamaan itselleni saunallisen mökin ja otin toisen mökin kahdelle muulle juoksijalle, nimittäin me oltiin oikeesti kaikki niin jäätyneitä ja väsyneitä ja kellokin oli jo lähemmän20 kaikessa tässä säätämisessä eikä kukaan ollut vielä päässyt syömään saati vaihtamaan edes vaatteita.

Näinpä sitten tämä etappi loppuu onnellisesti siihen että tämä tyttö pääsi saunaan ja nukkumaan koivet pitkällä ihanassa isossa vuoteessa ja aamulla olisin varmasti paljon levänneempi!

***********************

4.7.2017

Tuurunharjulta Talvitupajärvelle
Matka: 50,00 km (Garmin)
Aika: 8:41:59
Kalorikulutus: 1856 kaloria
Keskisyke: 120
Maksimisyke: 171
TE: 3.2
kadenssi: 105 spm
nousumetrit: 299 m
laskumetrit: 351 m

maratonin aikana syöty:
n. 20 pähkinää,
hasselpähkinävoita n 15g
n.10 hamppusnäksiä
0.5 litraa mehua

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *