Valmistautumista Ouarzazatessa.

Ennen kuin lähdin Suomesta, olin 31.maaliskuuta herännyt klo7 aamulla. Koko päivän hoitanut asioita enkä malttanut mennä nukkumaan ennen lentoani. Valvottua tuli siis toden teolla, vaikka koneissa nukahtelinkin, silti hotellihuoneessa laittaessani silmäni kiinni, olin varma että nukun seuraavat 12 tuntia.02.04.2017 

Mutta olin väärässä. Klo 2 paikallista aikaa oli Suomessa klo 4 aamua, heräsin klo 9 eli Suomen aikaa klo 11. Ei väsyttänyt. Koitin nukahtaa vielä kerran, mutta turhaan. Katoin kellosta että on vielä hetki aikaa käydä nauttimassa hotellin aamiainen ja lähdin kipittämään äkkiä pihan halki.

Ja mikä ihana näky mulle avautui. Hotellissa oli kaksi allasta ja ihan mielettömän vihreä sisäpiha! Kävelin kaiken ihanan luonnon läpi toisen altaan luo, jonka yhteydessä oli aamiainen ja otin epävegaanisen version. Oikeastaan, en uskonut että tässä maassa on mahdollista saada vegaaninen hotelliaaminen mistään ja olen ottanut vähän samankaltaisen asenteen kun eräs supertason vegaanijuoksija. Hän on siis vegaani, mutta reissatessa saattaa käyttää esim jotain missä on maitoa tai kananmunia jottei reissu mene vaikeaksi. Itse pidän tuon minimalistisena, en missään nimessä ostaisi tai tilaisi mm kananmunia, mutta hotellin aamiainen olisi poikkeus sikäli että voisin ottaa esim letun jossa on saatettu jonkun verran kananmukaa käytetty.

Mulla oli niin kiljuva nälkä että sallin itselleni yhden tuollaisen kuvassa olevan letun, johon veikkaan että on käytetty ainakin voita. Tässä vaiheessa tosiaankin tarvitsin kaloreita. Päälle kasasin tomaattia ja kurkkua ja nappasin kahvin koneesta.

Allas houkutti uimaan ja oli hauska huomata että hotellissa on myös sauna. Jos oikein ymmärsin, Hammam on versio missä maksat siitä että joku toinen pesee sinut. Voi olla että ymmärsin väärin, mutta ei sillä väliä. Saunassa en täällä ajatellut käydä. Tarkoitukseni on nyt nesteyttää ja kosteuttaa itseni, ei missään nimessä kuivattaa ja haihduttaa kehosta nesteitä pois.

Menin huoneeseen ja mietin muutaman päivän järjestystä ettei aika vierähdä liian nopeasti ja huomaan etten saanut mitään aikaseksi.

Yläkuvassa näette miltä laukkuni näytti pakattuna. Yhdellä puolella on kaikki urheiluvermeet ja toinen puoli oli ruokatarvikkeita. Olin saanut sellaisen käsityksen, että kisassa meillä pitää olla kaikki alkuperäispakkauksissa jotta tarkistuksen yhteydessä me voidaan todistaa että meillä on 2000 kcal/päivä olemassa. Siksi pakkasin myös reissuun kaikki alkuperäispakkauksissa. Vaikuttaa kyllä aika himmeeltä helvetiltä alkaa leirissä purkaa näitä ja lajitella pusseihin, mutta näin se vissiin on sitten oltava.

Selasin kaikki tavarani ja tajusin että multa puuttuu muutama pakollinen varuste. Kyllä. Näin hyvin olin pakannut reissuun… Noh, ei paniikkia. Tiesin että perästä tulee toinen suomalainen juoksija joka oli sanonut että jos jotain tarvitsee toimittaa, niin hän voi napata, kunhan joku toimittaa paketin lentokentälle torstaina aamulla. Niinpä tein itselleni listan siitä mitä tarvitsen ja lähdin kävellen sompailemaan Ouarzazaten katuja etsien kauppoja mistä voin tarvitsemani hankkia.

Tyhjn suinhan en kulkenut, vaan ekasta kiskasta nappasin snäksejä matkaan. Herttinen että maistui hyvälle! Ajattelin heti että näitä varmasti tulee aavikolla ikävä, mutta en valitettavasti niitä mukaan sinne voisi ottaa kun reppu on jo pakattu täyteen. 😀

Tämä noi 60.000 ihmisen kaupunki oli pieni ja pölyinen. Pölyinen on sana jota täällä varmasti joutuu käyttämään kaikista paikoista. Kävelin muutaman kilometrin verran katsoen kaupoista vaatteita (halusin löytää edes yhden kiven mekon joka voisi toimia vaihtovaatteena) sekä mahdollisesti jotkut kivat sandaalit. Samalla etsin mahdollisuutta kakspuoleisen teipin löytämiseen sekä mm reissuun tarvitsin veitsen.

Tänään kävelin niin paljon että sain aikaseksi itselleni ensimmäisen hiertymän kantapäähän. Nää mun ballerinat joissa seikkailin, eivät olleet oikeasti tarkoitettu pitkään kävelyyn enkä edes ajatellut kun lähdin näissä, että kilometrejä tulisi tänään niin monta.

Hotellihuoneeseen tullessani mukanani tuli myös yksi riepu jonka hieman auki repimällä ja muokkaamalla sain omanlaiseksi.

Mitään pakollisia tarvikkeita en löytänyt. En oikeastaan edes löytänyt keskustaa, tai ainakin paikat joissa hengasin eivät vaikuttaneet mielestäni keskustalta. Käveltyäni tänään jalat puhki, päätin käydä pitkässä suihkussa ja ensimmäisen kerran tehdä kosteuttava kasvonaamio. Älkää siis säikähtäkö alhaalla olevaa kuvaa, kyseessä on vain MT Metatronin countour mask. 😀

Tämä päivä vierähti melkein kokonaan ulkona kävellessä ja matkalaukun purkamisessa. Illalla rentouduin ja nukahdin todella helposti, vaikkakin suht myöhään. Onnistuin unohtamaan työsähköpostini salasanan ja lukitsemaan meilin edellisenä päivänä joten pikainen meili Elisan tukeen ja odottamista, josko joskus palaavat asiaan..

*****************
03.04.2017

Tänä aamuna heräsin poikkeuksellisen aikasin. Nyt oli kyllä todella kroppa sekasin nimittäin klo7.30 olin jo kävelemässä kohti aamiaista..

Jälleen kerran ihana piha oli minua vastassa ja nautin kyllä siitä vihreydestä. Olen huomannut että ainakin täällä Ouarzazatessa on muuten hiekkasta ja harmaata, mutta jokaisen aidatun alueen sisäpuolella vihertää pieni paratiisi. Johtunee tottakai siitä että aitojen sisäpuolella on yksityiset ja hyvinhoidetut alueet.

Aamiaisen jälkeen oli vuorossa vermeiden testaus. Päähän meni lippis, jalkoihin trikoot ja Hoka Oneone- kengät sekä Asicksen paita ja Salomonin takki. Repun kanssa en lähtenyt näitä testaamaan vaan lähinnäkin oli tarkoitus herätellä keuhkot pölyllä ja kuumuudella sekä tsekkaa miltä tuntuu juosta pitkissä tällä helteellä.

Suunnistin pois Ouarzazatesta ja koko hölkkäni ajan menin autotien varrella. Päätin että menen täysin fiiliksen mukaan, jos tuntuu 1 km päästä että halun takaisin, niin käännyn. Jos 10 km lenkki maistuu niin sitten maistuu.

Lopputulos oli kuitenkin 7km ja 46min. Kaloreita paloi 427 ja jano oli älytön. Onneksi huoneessani oli 6 x 1,5 litran vesipullot jotka edellisenä päivänä kannoin kun kultaharkot pankkiin.

Hölkän jälkeen vaihdoin bikinit ja kävin pikasuihkussa ennen kuin pakotin itseni ensimmäisen kerran altaan kylmään veteen. Oon oikeasti todellinen vilukissa joka ei kestä hellettä. En oikein ole varma, onko olemassa edes ihanteellista säätä mun keholle.

Oon käynyt ties missä päin maailmaa ja minkälaisen kelin alla juoksemassa ja pyöräilemässä ja silti en osaa sanoa varmaksi mikä olisi mun keholle se paras olosuhde jossa olisi kevyt juosta. Avantouintiakin olen haaveillut harrastavani jo 3 vuotta, mutta kerran kävin avannon reunalla todetakseen ettei musta ole siihen. Siksi tänään, kun pulahdin altaaseen, tunsin itseni todelliseksi voittajaksi. Täällähän ei allasvesi todellakaan ole lämmitetty eikä se päivän aikana ehi lämmetä auringonvalostakaan, joten kylmää se on, uskokaa pois.

Otin aurinkoa noin 40 minuuttia jonka aikana pulahdin kolmesti ja uin altaan päästä päähän noin 7 kertaa. Se oli tälle päivälle tarpeeksi ja siirryin huoneeseen järkkäilemään asioita.


Mun loppupäivä menikin aika hienosti siinä että hakkasin turhaa päätä sähköposteihin, ne kun eivät auenneet eikä Elisan tuesta vieläkään reagoitu mitenkään. Hermo meni, mutta yritin sen vitutuksen käytää siihen että järkkäsin sapuskat pusseihin, koska sain tiedon että ei me tarvita leiripaikalle kamppeet alkuperäispaketeissa, kunhan paketit on vain mukana jotta voit osoittaa että kalorit pitää paikkansa..

Yläkuvassa näkyy pussissa 85 g kookosmaitojauhoa jonka päällä oli 120g puuroa. Yhteensä tuollaisessa kokonaisuudessa oli 912 kaloria ja sitä kutsuisin aamiaiseksi. Paljoo tässä vaiheessa osannut arvata mitä reissussa tulee käymään…

 

*******************
04.04.2017

Tänäkin aamuna yllätin itseni heräämällä siten että ehdin jopa aamiaiselle. Oli eka kerta kun otin mehun ja tajusin että sen olevan vastapuristettua. En siis aikasemmin ottanut sitä siks, koska en siedä sellaisia feikkejä mehuja jotka on vaa sokerilitkuja ja olin aivan varma että tämäkin on sellaista. Mutta eipäs ollutkaan!

Tänään aamiaiseni siis yllätti minut positiivisesti ja jäin hetkeksi kirjoittamaan päiväkirjaani asioita samalla seuraten muita hotellin vieraita.

Päiväkirjassani on mukana kortti jonka näet alakuvassa. Se on alunperin Valmentamon koulutuksesta, jossa opiskelen Life Coachiksi. Meillä oli eräänä päivänä valmennuksessa hetki jolloin piti intuition mukaan nostaa itselleen yksi kortti. Kaikista kymmenistä korteista jotka lattialla oli esillä, päätin ottaa sen, joka vetosi minuun eniten ja kun käänsin sen minua alkoi hymyillyttää tosi paljon.

Oonhan elämässäni aina ollut vähän tuon norsun kaltainen, mennyt vaikka mistä seinistä läpi. Tuossa kuvassa mun silmissä Norsu menee rankan sateen läpi. Oikeastaan, haluan tässä hetkessä palata vuoteen 2009 ja yhteen päivään ollessani Suomen ympäri pyöräreisulla.

Sinä päivänä mulla oli pitkä etappi tiedossa. Olin sinä päivänä jo paluureissullani kohti Helsinkiä ja muistaakseni sen päivän etapiksi kertyi lähemmäs 300km. Olin menossa eräälle leirialueelle jossa minua odotti mökki järven rannalla. Matkaa oli enää noin parikymmentä kilometriä kun jouduin rankan kaatosateen alle. Sade oli niin kova, että hädin tuskin näin kolmea metriä pidemmälle. Kuoripuku joka mulla oli alkoi päästämään vettä saumoista läpi, pyörän polkeminen alkoi tuntu vaikeammalta ja uni painoi, koska sillä hetkellä oli jo aamuyö ja olin polkenut jo yli 13 tuntia. Päästyäni leirialueelle kävelin hehtaarialueen nurmikon läpi työntäen raskasta pyörääni tavaroineen ja kun vihdoin paikallistin 9 neliöisen mökkini ja pääsin sisään, totesin sen olleen kylmä. Lämmitys oli unohdettu laittaa päälle. Muistan kun tutisevin mummosormin nostin pyöräni katoksen alle, nostin kaikki laukut tarakalta sisään ja riisuin litimärät vaatteet ja sain hädintuskin vedettyä kuivat vaatteet kostean ihon päälle. Kääriydyin kaikkien peittojen ja vilttien alle ja silmät kiinni istuin syömässä jugurttiin sekoitettua soijaproteiinijauhoa jotta saisin energiaa. Sinä aamuna sammuin sängylle jugurttipurkki kädessä ja heräsin noin 6 tunnin päästä auringon pilkistäessä ikkunan läpi.

En koskaan unohda tuota kyseistä päivää reissultani ja kun näin kortin kuvan, se kuvastaa minulle tuota fiilistä minkä silloin koin. Mikä ikinä onkaan se päämäärä mihin haluan päästä, tulen pääsemään satoi tai paistoi ja paras asia on se tunne minkä palkinnoksi saan. Onnistumisen tunne.

Palaanpa siis takaisin tänne Ouarzazateen. Aamisen ja päiväkirjakirjottelun jälkeen suuntasin huoneeseen, koska oli tehtävä sapuskoiden koonnit loppuun ja kirjattava kaikki kalorit vihkoon.

Yläkuvassa näkyy että yritin parhaani mukaan laittaa kaikki sapuskat pusseihin ja siten saada pois ylimääräset pakkaukset. Kuvan alareunasta yläreunaan asti oli päivästä Nro 1 päivään nro 7 järjestyksessä laitettu ruoat.

Sapuskan kasaaminen oli hermoja raastavaa ja samalla huvittavan hauskaa. Aamusta asti mua on itkettänyt, on selvästi tulossa naisten tykätyimmät päivät kuukaudesta ja sehän on mahtavaa jos ne saisi hoidettua alta veks ennen aavikkojuoksua. Välillä mua vitutti suunnattomasti tää kaloreiden laskeminen, vihaan sitä asiaa maailman eniten, ihan vaan siksi että kalorit on yks iso bisnes ja syömishäiriöiden aiheuttaja ihmiskunnassa.

Esimerkkinä kerron että en voi sietää mitään rasvattomia tuotteita ja oon vihannut niitä ihan pienestä asti. Ihminen tekee sellasta tekopaskaa ruokaa kuten rasvaton maito ja rahka tai vähärasvanen juusto ja sit toiset syö niitä siinä toivossa että säästävät kaloreita ja saavat painoa tippumaan. En oo ravintoterapeutti enkä ammattilainen tässä asiassa, mutta oon väsymykseen asti neuvonut ihmisiä että lakatkaa tuijottamasti kaloreita vaan tuijottakaa sitä helvetin sapuskan LAATUA! On laadukkaampaa syödä aitoa rasvaa joka on sellaisenaan kun syödä jotain niin käsiteltyä kamaa että sitä ei voi kutsua enää ruoaksi. Mutta, tästä ehkä lisää tulevaisuuden blogissa johon olen koonnut materiaalia kahdne vuoden ajan.

Yläkuvassa näkyy mun 3. päivän kalorit ja järjestys miten tulen nuo syömään. Aamun alotan powercoctail- vitamiineillä joista saan 45 kcal jonka jälkeen mun pitäisi pakkosyöttää itselleni 205 g annos josta pamahtaa 912 kcal vatsalaukun pohjalle. Sen jälkeen pitäisi vetästä yksi Ambronite josta tulee 490 kcal, tämän jälkeen ja pitkin päivää mulla on pussillinen siemensekoitusta josta tulee rasvojen lisäksi 1072 kcal. Sitten taas Ambronitea ja päästyäni leiriin voin nauttia vegaaniset makkarat ja nuudeli-couscous sekoituksen jotka yhteensä olisivat 1008 kcal annos. Illalla sitten voin palkita itteni pepe-lakulla ja ennen nukkumaanmenoa juon iltavitamiinin eli Restoraten tupla-annoksen josta tulee vaivaiset 38kcal. Jos kolmantena päivänä vedän tän setin kurkusta alas, olen syönyt 4461 kcal. Tämä päivä oli reissun ainoa näin “mehukas”. Katotaan miten käy!

Kirjoitin vihkooni jokaiselle päivälle jokaisen annoksen, sen painon ja kalorimäärät per tuote ja yhteenlaskettuna. Paino grammoissa vaihteli 876:sta 1062:eet grammaan ja kalorit 3510:stä 4461:een. Aika hurjia määriä, mutta olin valmistautunut siihen että tulen siellä syömään enemmän kuin tarpeeksi. Kaikki nää mun sapuskat on testattu Suomessa jo kuukauden ajan. Totutin kehoni syömään näitä jotta se hyväksyy että asian laita on tämä eikä mitään yllättävää kuten oksentaminen tule. Tässä vaiheessa ruokani painoi yhteensä 6,906kg ja kaloreita oli 25 395! Huhhuh.

Raastavinta oli oikeasti vihkoon tietojen kirjoittaminen ja laskeminen. Kun homma oli jotenkuten paketissa ja hermot tarpeeksi kireällä, vaihdoin bikinit ja lähdin pakolliselle auringonottohetkelle ja sekä allaskierrokselle. 😀

Sain olla jälleen ylpeä itestäni, nimittäin uin monen monta kertaa altaan päästä päähän ja pulahdin kylmään veteen muutaman kerran joka on jo teko itsessään aika merkittävä minun kaltaiselle vilukissalle. Sen lisäksi nostin vaikka kuinka monta pientä lentokonetta hukkumasta vedestä.

Yks näistä minilentokoneista pääs mun huoneeseen asti. Jätkä oli sen verran huonossa hapessa että nostin sen mun paidalle kuivumaan ja vein lämpimän ilmastointilaitteen eteen. Siinä se sellaisen vajaa tunnin heräili ja teki tuttavuutta mun huoneen kanssa kunnes siten olin sitä mieltä että nyt on aika lähtee takas luontoon.

Itsehän puin vaatteet ja Salomonin monot jalkaa ja lähdin hiihtämään keskustaan. Teki mieli seikkailla, etsiä itselle mekko huomiseksi ja vähän katsella iltaelämää.

Ostin paahdettuja pähkinöitä katumyyjältä ja niitä napostellessa kiertelin ihmettelemässä. Löysin siis keskustan. 😀 Kokeilin monen monta erilaista paikallista vaatetusta, löysin tasan yhden joka kolahti muhun eniten ja ostin sen. Viereisestä kojusta ostin ratkojan ja huoneessani ratkoin mekosta (mun mielestä) ruman mustan reunuksen ja tein rievusta siten kevyeemmän ja kesäsemmän.

Olin aika veto pois, vaikka tuntui etten tänään saanut paljoa aikseksi. Sähköpostit oli edelleen lukon takana ja Elisan tuki ei vastannut.

Painuin nukkumaan sillä huomenna on minulle tärkeä päivä.

*****************
05.04.2017

Aamulla herätessä mulla oli freessi olo. Oikeastaan nukuin niin pitkään että aamiaisen aikakin oli jo mennyt umpeen. Ei haitannut.

Tänään on mun synttäripäivä ja tämänkin reissun syy. Olen viime vuosina ottanut tavakseni viettää synttärit reissussa ja mielelläni siten että rikon omia rajoja ja koen jotain uutta ja mieleenpainuvaa.

Marathon des Sables täytti tänä vuonna saman vuosimäärän kuin minäkin ja tämän lisäksi heidän tapahtuman päivämäärässä vilahti kolme 7-numeroa. Se oli syy miksi buukkasin itselleni tämän reissun juuri tälle vuodelle.

Pesin hampaat ja kiharsin hiukset, oli kiva laittaa ripsariakin, koska olin tähän mennessä hengannut hiukset nutturalla ilman meikkejä. Laitoin eilen ostamani rievun päälle ja paljain jaloin suunnistin kohti baaria ja allasaluetta.

Halusin ostaa lasillisen valkoviiniä, mutta täällä ei myydä laseissa. Vain pulloissa. Valkoviinipullo oli iso ja roseviini oli puolet pienempi joten päädyin ostamaan sellaisen. Join kuitenkin alle lasillisen, ihan vain periaatteesta halusin kippistää itselleni. Täytin vuosia ja olin jälleen yksin tien päällä uudessa maassa ja uudessa kuttuurissa oppimassa uusia asioita itsestäni ja opettamassa kehoni kestämään rajoja.

Siinä istuessa ja miettiessä elämää kokonaisuudessa tajusin samalla että mulla on alle 2 vuorokautta siihen kun me lähdetään aavikolle. Sisälläni iski TAAS paniikki siitä, että no onko mulla varmasti kaikki tarpeellinen oikeesti kasassa?? Nautin lasillisen jolloin nainen jota olin pyytänyt aikasemmin ottamaan minusta kuvan, tuli baariin. Kysyin häneltä että haluaako heidän seurue mahdollisesti jakaa kanssani tuon roseviinin johon hän vastasi että eivät valitettavasti voi koska heillä on pian kisa ja ennen sitä on nollalinja. Kysyin heti että mikä kisa teillä on? Ja ylläpirylläri selvisi että hekin ovat MDS:n juoksijoita.

Ihan mieletön olo tuli heti, täällä olikin jo muita juoksijoita mun kans samassa hotellissa! Wau! Siirryin heidän seuraan ja samalla kun minä nautin viinistä, he nauttivat munakkaista. Kohta seuraamme liittyi vielä kolme miestä. Hekin olivat juoksijoita. Jestas sentään! Oon näemmä nää päivät viettänyt muiden juoksijoiden kanssa samassa hotellissa yhtään sitä itse teidostamatta! Miehille maistui roseviini sekä siihen päälle vähän bisseä.

Yksi naisista oli Ruotsista ja toinen oli Briteistä. Ruotsalaiselle tämä oli kolmas kerta, Brittiläiselle 7.kerta kun on Sablesissa mukana. Wau! Juteltiin kisasta ja vinkkejä sateli paljon. Kauhukseni konkarit kuulivat että mun reppu painaa 10 kiloa ja ehdottivat että tulisivat tsekkaa  mun varusteet varmuuden vuoksi läpi. Mua alkoi jännittää. Ei kai mun repussa voi olla mitään ylimäärästä? Eihän??

Sanonta kuulema menee seuraavasti: “Se mitä luulet tarvitsevasi eniten, on todennäköisesti se mitä et tarvitse todellakaan.” Tällä periaatteella mun repusta pitäisi kyllä lähteä puolet painosta… 😀

Kävin Katherinen huoneessa katsomassa miten hänen reppu oli pakattu. Ja voihan jösses siitä tuli itelle vaa isompi ahistus siitä että toisen reppu painaa 7kg ja mun noh… “vähän” enemmän.. Sen jälkeen Katherine tuli mun huoneeseen ja me purettiin mun reppu. Ruokaan hän sanoi ettei kajoa, sitä saa olla paljon jos siltä tuntuu, koska sen voi aina heittää pois.. Joka siis jo ajatuksen tasolla teki mulle pahaa. Ruokaa ei saisi heittää roskiin.


Re-pakkailun jälkeen mun repusta lähti 5 asiaa pois. Salomonin lippis, muovinen taitettava juomamuki, pieni fikkari, mun oma kompassi (Katherine halusi lainata oman varakompassin mulle koska se oli puolet pienempi, säästö 10g?) sekä repun oma pieni sisäinen säilytyspussi. Eli siis todellisuudessa mun repusta ei lähtenyt paskaakaa, grammoissa puhutaan varmaan noin 100 g.

Sarah ja Katherine kutsuivat mut mukaan illalla syömään heidän kanssa ja sovittiin että nähdään aulassa klo18.30 tai vähän sinne päin. Marokossa kaikki kellonajat on vähän sinne päin. Aina.

Aulaan ilmestyin klo 18.20. Olin upottanut taas monta tuntia repun ja sapuskoiden re-pakkaamiseen, somettamiseen ja sähköpostin salasanan odottamiseen. Elisasta ei vieläkään ollut kuulunut mitään ja mietin että heidän asiakastapalvelupisteensä tässä vaiheessa laskivat nollaan ja seuraavaksi menevät miinuspuolelle. Mua ihmetytti että miten ihmeessä voi mennä näin monta päivää tukisähköpostin vastaamiseen.

Käytiin ravintolassa jossa oli menussa kaksi vaihtista VEGAANISENA! Woohoo! Otin keiton, koska ajattelin että tulen sillä hyvinkin täyteen. Oon täällä onnistunut pitämään kiinni siitä että päivässä menee 1,5 litraa vettä kurkusta alas ja olen syönyt jatkuvasti jotain. Samalla kun olimme ravintolassa syömässä, vähän matkan päässä suutari ompeli mun juoksukenkiin tarranauhan. Olin tehnyt päätöksen kahden eri kengän välillä että missä juoksen MDS:n.

Yksi uusi asia mikä mulle tuli paikan päällä uutena  ja jonka ONNEKSI sain hoidettua täällä on se, että tarranauha jonka tarkoitus on pitää kenkäsuojat kengissä, kannattaa ommelluttaa kenkään kiinni, ei liimata kuten minä olin ajatellut tekeväni. Siksi mulla oli mukana kakspuoleista teippiä. Enää sille ei ollut käyttöä.

Tarranauhan ompeleminen oli suoritettu isolla ammattitaidolla, tämä henkilö teki sitä kuulema tosi usein ja maksoin hänelle siitä 100 dirhamia mikä on noin 10 €. Toisinanoen, tätäkään ei kannata tehdä Suomessa vaan täällä paikan päällä, veikkaan maksavan vähemmän.

Kamalin asia minkä siinä odotellessa koin oli se, että noin 50 metrin päässä joku eläin tapettiin. Siis en heti tajunnut sitä. Marokkolainen elämä on muutenkin tosi melusta. Ainoa hiljainen paikka minkä löydät on todennäköisesti aavikko, joten totuin että jatkuvasti kuuluu hälinää, puhesorinaa, kanojen kotkotusta, koirien haukkumista, autojen tööttäilyjä ja lasten itkuja. Mutta vasta hetken kuullessani tajusin että tuo eläinhuuto tuli siitä että joku juuri teurastettiin. Ja hyi vittu mua alko oksettaa. Sitten näin miehen joka käveli verinen veitsi kädessään ulos…

Oon ollu eläinrakas ihan pienestä naperosta asti. Pienestä asti nostanut jopa etanoita pois tieltä ettei niiden päälle ajettaisiin. NUTS Karhunkierroksella nostin kaks sammakkoa polulta ettei juoksijat tallois niitä. Tiesin että Sablesin poluillakin varmasti nostaisin joko roskia maasta tai eläimiä sivuun. Oon vaa syntynyt tällaiseksi, välitän kaikista eläinlajeista, paitsi ihmislajista.

En tosiaankaan tiedä mikä eläin teurastettiin, se saatto olla koira, lammas, possu, vuohi.. Mutta pahaa teki silti ja hetkeksi mun päivän fiilis romahti. Kysyin vielä Sarahilta että tapettiinkohan tossa just äskön joku ja hän sanoi että kyllä siinä taisi niin käydä. Mutta se on tää kulttuuri. Pahin tossa mun mielestä oli se, että se ei vissiin ollut mikään nopea kuolema vaan hidas ja kivulias. Sellainen jollaista ei kellekään toivoisi..

Saapuessani takaisin hotellille päätin vihdoin käyttää Chilessä ostamaani selfietikkuja ja kuvata synttäripäivän fiiliksen. Siinä olen, iloinen lattialla makaava otus jolla pitäisi olla kaikki aika hyvin ja huomenna on vika päivä ennen aavikolle lähtöä.

 

*****************
06.04.2017

Viimeinen kokonainen päivä Ouarzazatessa ennen kuin bussimme suuntaavat kohti aavikkoa!

Jänskää!

Aamiaisella tapasin jälleen uudet tuttavani ja vietimme hetken yhdessä. Tosi monella taisi olla kahviriippuvuus sen perusteella miten paljon sitä kahvia haettiin meidän pöytään. Itse sallin vielä pari lettua ja appelsiinimehun ja kahvikupposen.



Aamiaisen jälkeen kävin huoneessani ottamassa kuvia ja vaihdoin biksut päälle jotta viimeisen kerran voisin nauttia kylmästä vedestä. Mulla oli tämän uimisen suhteen tarkoituskin. Nimittäin olen oppinut palauttamaan mielen kautta keholle kokemansa tunteen. En tiedä miten se on tapahtunut, mutta joskus kymmenen vuotta sitten näin unen että tipun jostain korkealta ja tipuin alas selkä edellä. Sen unen jälkeen olen pystynyt palauttamaan tuon tippumisen tunteen. Mun ei tartte kun mennä makaamaan esim sängylle ja laittaa silmät kiinni, minkä jälkeen pystyn viemään itseni sellaiseen tunnetilaan että tunnen selkäni alta katoavan kaiken ja ihan kuin tippuisin korkealta.

Samaa olin ajatellut käyttää tässä. Siksi vietin hetkiä kylmässä vedessä muistaen miltä se tuntui, koska tiesin meneväni helteiseen aavikkoon ja ajattelin että siellä voisin yrittää palauttaa itselleni tämän tunteen, millaista on olla viileässä vedessä. Henkisesti se voisi auttaa minua etenemään. Nähtäväksi jää, onnistunko.

Kello 13 liityin usalaisten joukkoon kun heidän opas kertoi mitä kannattaa pakata, miten kannattaa pakata, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Käytiin läpi mm sekin että vesipulloihin merkattiin aina juoksunumero, joten jos sun pullosi tai korkki löytyi luonnosta, saisit penalttia. Sama koski juoksuvihkoamme missä oli aikarajat, kartat, etapit ym aikataulut. Jokaiseen vihkoon on kirjoitettu sun numero ja sun pitää kantaa vihko koko matkan ajan. Jos hukkaat sen, penalttii..

Tuon tapaamisen jälkeen kysyin vielä pari juttua oppaalta ja iloisena jatkoin matkaa kohti keskustaa. Ajattelin että nyt ostan ne pienet typerät jutut kuten sormipariston, aurinkovoide ja mitäs sellasta pirun turhaa pitikään olla mukana.

Jotta shoppailu onnistuisi hyvin, matkalla nappasin taas vähän suolaista hyvää. 😀 Siinä sitten kävellessäni törmäsin muihinkin juoksijoihin ja vaihdoimme milloin mitäkin kuulumisia. Tässä vaiheessa Ouarzazate oli täyttymässä juoksijoista ja usein sen huomasi kengistä. 😀 Kuten itsenikin kuljin Salomonin tossuissa. Ostin kaupasta ruokaa koska halusin illalla vielä huoneessani mussuuttaa lisää kaloreita, sekä ostin 200g suolattuja manteleita sekä kaksi sipsipussia aavikolle.

Siinä sitten kävellessä takaisin hotellille Katherinen kanssa, meidän ohi ajoivat meidän bussit. Voi elämä. Mun sydän pysähty ja silmiin virtas tunnekyyneleet. Tuossa ne on. Meidän matkustusvälineet. Ne tulivat nyt kaupunkiin ja huomenna aamulla ne kuljettaa meidät aavikolle.

Ihan yhtäkkiä mut valtasi todella epärealistinen tunne. Sellanen tunnemyrsky joka sisälsi sekä pelkoa, että onnellisuutta, itkua ja naurua. Yhtäkkiä tajusin että ei tää oo mikään aurinkoloma vaikka oonkin täällä bikineitä käyttänyt. Tässä se on. Ollaan kohta menossa kohti aavikkoa. Kohta se kaikki alkaa. Elämäni pisin juoksu elämäni helteisimmissä ja vaikeimmissä olosuhteissa. Tässä vaiheessa ei enää voinut asialle mitään, oli oltava rohkea, vaikka yhtäkkiä jonnekin mun rohkeus hävisi. Tunne jaloista kans hävisi. Hetken tunsin olevani helvetin pieni ja voimaton. Enhän minä voi kantaa 10 kilosta reppua. Enhän minä pärjää helteessä. Enhän minä voi mennä 7 päivää aavikolla.

Saapuessani hotellille katoin mun tavaroita jotka oli jälleen levällään pitkin huonetta. Olin näiden päivien aikana pakannu reppuni uusiksi noin 10 kertaa. Mikään ei tuntunut sopivalta. Mikään ei toiminut. Kaikki oli perseestä. Tuntui että puolet tavaroista puuttui ja puolet oli vääriä.

Todellisuudessahan mulla oli kaikki hyvin. Mun kaikki tavarat oli todella hyvin pakattu. Kaikki kamppeet oli laadukkaat ja tarvittavat eikä mikään ollut väärää. Heikki oli tuomassa Suomesta muutaman mun jutun jolla varmistin että mulla oli kisassa kaikki pakolliset asiani.

Mulla oli oikeasti kaikki enemmän kuin hyvin.

Pidin itteni kasassa ja pakkasin laukkuni erilaisesti. Isoon siniseen matkalaukkuuni meni kaikki ne, mitä en aavikossa tarvinut mm läppäri ja kalenterini sekä vapaa-ajan vaatteet. Mun käsimatkatavaralaukkuuni pakkasin ruoat sekä sellaista jota voisin ehkä kisassa tarvita, mutta josta voin luopua.

Olimme aamulle menossa aavikolle vuorokausi ennen lähtöä. Siellä paikan päällä me sopeudutaan ja katsotaan varusteemme. Siellä on aikaa tutustua ja perääntyä jos siltä tuntuu. Laukku joka on otettu mukaan, on tarkoitus toimia sellaisena jonka luovutat henkilökunnalle, siinä on tavarat joita käytät vuorokauden ennen kisaa.

Hotellihuoneeni oli vihdoin siivottu. Tavarat oli paikoillaan. Kävin pitkässä suihkussa ja rakkaudella pesin hiukseni, tiesin niiden kärsivän eniten. Viimeiset höylänsilaukset ja suihkun jälkeen ihon pinnalle öljyä. Varpaiden ja sormien kynnet viilasin niin lyhyeksi kuin pystyin. Tätä tulen kaipaamaan, arjen pientä luksusta: juoksevaa vettä ja omasta ulkonäköstä huolta pitämistä.

Aavikolla ei tunneta käsitettä sivistyneen elämän luksus.

Nuo sanat mielessä pitäen nukahdin kunnes kelloni herättäisi minut klo5.30.

Huomenna se on. Päivä joka vie minut kohti uutta minää…

facebooktwittergoogle_plusmail

4 kommenttia “Valmistautumista Ouarzazatessa.

  • 20.4.2017 klo 00:48
    Kestolinkki

    Sulla on ilmeisen hyvä muisti jos ja kun jälkikäteen muistat asiat, kellonajat ym. näin tarkkaan vai otko sä kirjoittanut niitä ylös päivittäin? Oli mielenkiintoista lukea valmistautumisesta kisaan.

    Reply
    • Marianna Zaikova
      20.4.2017 klo 11:07
      Kestolinkki

      Moikka Jari!

      Sen lisäksi että muistan kellonajan, mulla on myös tiedot ylhäällä valokuvien ja päiväkirjan yhteydessä. Siksi otan valokuvia, koska niiden avulla muistan myös päivämäärät ja ajat. 🙂

      Reply
  • 20.4.2017 klo 20:16
    Kestolinkki

    Ihan mahtava lukea näitä! Ja motivoiva! Tuntuu naurettavalta lähtee enää 3-5 kilsan juoksulenkille..muut juoksee 250km aavikolla 😀 Ihan mieletön.

    Reply
    • Marianna Zaikova
      20.4.2017 klo 20:19
      Kestolinkki

      Krisztina, juuripa nuo 3-5 kilometrin lenkit onkin niitä jotka vie sinne 250km matkoille joten täysillä keuhkoilla vaan vedät nuo lenkit läpi! Itsekin tässä odottelen kun pääsen taas vauhtiin =)

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *