Netflixin kaikkien aikojen omat lempparit

⇒ Scroll down to read in English.

En varmasti ole ainoa, kun jää koukkuun johonkin sarjaan ja katsoo sen kokonaan alle viikossa. Tai alle päivässä... Joka tapauksessa, on ihan mahtavaa löytää sarja, jota ei malta olla katsomatta. Oma tyylini on ehkä hieman enemmän scifiin ja jännitykseen suuntautuva, romantiikkasta en niinkään paljon innostu. Tähän pistän siis listan omista kaikkien aikojen Netflixin koukuttavimmista sarjoista. Otan myös mielelläni sarjaehdotuksia vastaan itse!

1.Sense8

Rakastan tätä sarjaa. Kyseessä on siis kahdeksan ihmistä, jotka kuuluvat toiseen ihmislajiin. Kyseinen laji, homo sensorium nimeltään, pystyy tuntemaan toisensa tunteet ja kommunikoimaan niiden avulla. Tämä sarja on myös tosi hienoa katsottavaa, koska ihmiset ovat eri maista ja puhuvat eri kieliä. Sarja on jännittävä, mutta käsittelee myös paljon eri tunteita, joten luvassa on myös surua ja romantiikkaa. Muutamaa ekaa jaksoa oli hieman vaikea hahmottaa, mutta niiden jälkeen olin koukussa. Eniten harmittaa se, että kyseiselle sarjalle ei tule enää 3. kautta. Onnekseen tuottajat ovat päättäneet innostuneiden fanien vuoksi tehdä kunnollisen finaalijakson, jota odottelenkin innolla.

2. Black Mirror

Sarja on mielenkiintoinen, hieman jopa ahdistava. Se käsittelee teknologiaa pimeämmästä näköpuolesta jokaisessa jaksossa hieman eri tavalla. Itse pidin sarjassa siitä, että jokaisessa jaksossa oli eri tarina ja eri päähenkilöt. Ikään kuin seuraisi minitarinoita.

4. Orphan Black

Kyseinen sarja on jännittävä, mutta samaan aikaan hauska. Kertoo klooneista, jotka eivät tienneet asiasta ja siihen liittyvistä vaarallisuuksista, kunnes kohtasivat toisensa. Näitä klooneja löytyy ympäri maailmaa, sarjaan on mahtunut jopa suomalainen klooni. Hauska seurata saman näyttelijän, Tatiana Maslanyn, esittävän erilaisia rooleja.

5. The OA

Sokea nainen, joka katosi vuosia sitten, palaa takaisin ja pystyy näkemään. Sarjassa seurataan hänen tarinaansa, joka on hyvin värikäs ja mielenkiintoinen. Sarjassa paljon fantasialle omaisia piirteitä myös mukana.

6. Stranger things

Retrotyylinen scifi-sarja. Nuori poika katoaa ja samoihin aikoihin ilmestyy kummallinen tyttö, joka vaikuttaa tietävän pojan olinpaikan. Sarjassa on paljon mukana kummallisia yliluonnollisia asioita, jotka herättävät mielenkiinnon.

7. Ozark

Melko uusi sarja, johon olemme jääneet Tommin kanssa koukkuun. Tunnollinen perheen isä, joka pesee rahaa, joutuu muuttamaan perheineen Missouriin vuoristoille mahdollisille uusille markkinoille. Häntä kohtaa kuitenkin jatkuvasti uudet viholliset, jotka uhkaavat häntä ja hänen perhettään. Jason Bateman on myös itse ohjannut pari jaksoa ja sopiikin päärooliinsa erinomaisesti.

8. Arrested Development

Kyseessä hauskempi sarja. Tässä seurataan perheen elämää, joka ei oikein osaa hoitaa mitään kunnolla. Heillä on perheyritys ja mitä erikoisempia munauksia. Tyylistään enemmänkin Moderni Perhe -tyyppinen. Parikymmentä minuuttia kestävät jaksot kuitenkin jaksavat aina naurattaa ja tempaisevat mukaan. Sarjasta alkaa itse poimia ”insideja”, joita olemme Tommin kanssa jo innoissamme toisillemme heitelleet. Suosittelenkin lämpimästi aivojen nollaussarjaksi. Hyvin hauska ja omaa tietynlaisen huumorin.

Pahoittelen hieman kuivia kuvauksia. Jostakin sarjoista on jo kulunut aikaa, kun olen katsonut kauden loppuun, joten muisti hieman ruosteessa!

♥ Isabella


My Netflix all-time favorites

I can’t be the only one who gets addicted to a series and watches it completely in one week. Or less than a day… Anyway, it is amazing to find a series that you can’t wait to watch. Mostly I watch scifi and exciting series, I am not that much into romantic series. I will list down below my list of my all-time Netflix most captivating series. I would also love to get some series proposes from you also!

  1. Sense8

I love this series. It is about eight people, which belong to another human species. This species, called homo sensorium, is able to feel each other’s emotions and communicate through them. This series is very beautiful to watch since all of the characters are from different countries and speak different languages. It is exciting but also deals with a lot different emotion, so you can expect some sad and romantic scenes. The first few episodes were a bit hard to follow but after them, I was hooked. What makes me sad is that this series won’t have a season three. For my luck though, the producers have decided to make a grand finale episode to all the fans.

2. Black Mirror

This series is interesting, even a bit distressing. It shows the darker side of technology, but every episode deals with it differently. What I liked about this series was the fact that every episode had a different story and different characters. It was like watching mini stories.

4. Orphan Black

This very series is super exciting and funny at the same time. It is about clones which didn’t know about each other until they met and discovered an entire world of dangerous people. There are clones all over the world, there is even a Finnish one. It is fun to watch the same actress, Tatiana Maslany, play distinct roles.

5. The OA

A blind woman, which disappeared years ago, comes back and is able to see. In the series they follow her story, which is very colorful and interesting. This series has also a lot of fantasy type of elements in it.

6. Stranger things

Is a retro science fiction styled series. A young boy disappears and at the same time a interesting girl shows up to this little town. She seems to know where the boy has disappeared. The series has a lot of different unnatural things which are very interesting.

7. Ozark

It’s a pretty new series, which has hooked Tommi and me. A responsible family dad, which is involved with money laundering, must move with his family to Missouri to the mountains for some new potential markets. The family is continuously threatened by different enemies. Jason Bateman has also directed a few episodes and fits perfectly into the leading role.

8. Arrested Development

This is a funnier series. They follow a very strange family’s life. This family has a own business which they continuously end up messing up. This series more like a Modern Family type of series. The episodes are twenty minutes long but still they always make you laugh. The mroe you watch the series the more you start picking up some funny inside jokes. It is very funny and requires a certain type of humor.

I am sorry for the bad descriptions. It’s been awhile since I finished some of the series so, my memory is a bit rusty!

♥ Isabella

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.