Huolesta halvaantunut

Nämä Apulannan sanat sopii tähän kohtaan erittäin hyvin..

Hei hei mitä kuuluu
sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
kun sä et tiedä miltä musta tuntuu

#TB

Vastahan mä myin mun ensimmäisen kodin ja aloitin uuden elämänvaiheen sinkkuna. Sen jälkeen on tapahtunut paljon hyvää sekä huonoa. Sairastuin viime joulukuussa pahasti ja minulle puhkesi tämän jälkeen kasvohalvaus. Luulin halvaantumisen kestävän useita kuukausia, mutta selviydyin tästä onneksi muutamassa kuukaudessa. Aloitin tämän jälkeen treenaamisen uudelleen ja kuuntelin kehoani tarkemmin. Kova työ palkittiin ja minut valittiin Miss Suomi semifinalistien joukkoon. Kevät oli täynnä hyviä asioita. Sain paljon uusia ystäviä, pääsin mukaviin tapahtumiin, tein kuvauksia ja opin esiintymään luontevammin. Kilpailu vei todella paljon aikaani, mutta pystyin siinä ohella hoitamaan työt ja harrastukset ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia. Muutin kevään aikana myös uuteen asuntoon, mutta tällä kertaa kämppiksen kanssa.

Semifinaaleista tiputtuani lähdin kaverin kanssa Kreikkaan. Yritimme saada ajatukset pois pettymyksestä ja tarkoitus oli vain nauttia viikko auringosta. Sain kesken matkan ikäviä uutisia, mutta en voi niistä puhua täällä sen enempää. Tähän liittyy toisen osapuolen iso elämänmuutos ja siitä johtuva äkillinen muuton tarve toiseen osoitteeseen. Aina ei voi tuntea toista läpikotaisin ja muutoksiin on aina varauduttava. Sain tämän kaiken kuormituksen jälkeen uuden kasvohalvauksen, mutta tällä kertaa se iski oikealle puolelle. Onneksi sain lääkityksen nopeasti ja toipuminen alkoi etenemään. Kipuja oli vuorokauden ympäri ja lääkärit eivät ole vielä tähänkään päivään mennessä saaneet tälle mitään selitystä. Ainakin halvaus sai hetkeksi pysähtymään, jos ei muuta.

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa eri vaihtoehtoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt kun kaikki meni tähän pisteeseen ja mulla ei periaatteessa ole tässä maassa mitään sitovaa, niin lennän uusiin haasteisiin. Muutan kahden viikon kuluttua pois Suomesta ja aloitan työt uudessa paikassa 20.11. Kerron seuraavassa julkaisussa lisää tästä uudesta elämästäni, joten pysykää kuulolla.

Näissä vastoinkäymisissä on aina hyvätkin puolensa. Oikeat ystävät punnitaan ja elämää alkaa katsomaan vähän eri vinkkelistä.

Voisinpa ottaa teidät mukaan!

XOXO Ellu

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *