WEEKEND FESTIVAL 2017

Weekend Festivalit järjestettiin tänä vuonna kuudennen kerran. Kyläsaaressa basso paukkui ja jorattiin niin, että kaloreita kului miinukselle asti.

Säiden jumalat taiko meille lammikon alueelle perjantaiksi

Me ollaan Hanskin kanssa käyty Weekendeillä jo vuodesta 2013 joka vuosi ja tänä vuonna lippujen hankkiminen ja päätös lähteä tuli aika viime tingassa, nimittäin edellisenä viikonloppuna. Onneksi saatiin liput ja mentiin, sillä taas oli niin hauskaa! Odotetut artistit tänä vuonna olivat Armin Van Buuren, The Chainsmokers, Brennan Heart, Tungevaag & Raaban, Pendulum ja Deadmau5.

Festariheilani jo vuodesta 2013 <3

Meillä ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa lippujen hintojen, jonottamisen, sään, artistikattauksen, tai oikeastaan minkään muunkaan asioiden suhteen. Aina on ollut kaikesta huolimatta todella kivat festarit. Ollaan koettu vuosien varrella VIP-alueet sun muut. Järjestelyissä on aina parantamisen varaa, tyytyväisyys tappaa kehityksen, kuten sanotaan. VIP-lippuja en omasta kokemuksesta suosittele erikseen hankkimaan, mikäli intressit festareille on yhtään samat, kuin itsellä. Vuonna 2015 niistä ei omalla kohdalla ollut hyötyä kuin “nopeammassa” sisäänpääsyssä ja pienemmissä jonoissa vessoihin ja vesipisteelle. Baarissa oli yhtälailla jonoa ja muutoin oltiinkin sitten lähes kaikkialla muualla, paitsi VIP-alueella.

Jonoa on ollut, oli nytkin ja tulee aina olemaan

Armin Van Buurenin näimme myös jo viidennen kerran, eikä hänen esitys pettänyt tälläkään kertaa. Olisin halunnut enemmän vanhempia biisejä, mutta ei artistien biisivalinnoista voi oikein valittaa. Se on aina taiteilijan itsensä luoma setti ja hänellä on täysi oikeus soittaa koko tunti vaikka humppaa, jos siltä tuntuu. Ensi vuonna Armin on pakko nähdä taas jossain, jos ei Suomessa niin ulkomailla. Joka vuotista perinnettä ei saa katkaista!

We <3 Armin

Brennana Heart jäi meiltä välistä ihan omasta syystä, mitäs jäätiin suustamme kiinni.

Pikkuveli <3

The Chainsmokers oli myös hyvä. Tosin menojalkaa vipatti niin, että olisi varmaan ollut aika sama kuka sielä lavalla soittaa.

Hanna The IronBiatch nähtiin myös perjantaina, vaikka jouduttiinkin aitojen takaa huutelee <3

Lauantaina oloja olikin sen verran, että oli vaikea päästä ylös ja lähteä kakkospäivää viettämään. Miten sitä joskus jaksoi koko viikonlopun ilman ongelmia? Me ei käyty edes jatkoilla, vaan mentiin suoraan kotiin festareiden loputtua.

IIIK HIIRIÄ

Ehdittiin onneksi näkemään Tungevaag & Raaban, vaikka meinasi mennä viime tippaan mun huonon ja väsyneen olon takia. Jonottaminen toki kesti taas oman aikansa, mutta se on elämää.

Tungevaag & Raaban

Ennen Pendulumia oli aikaa käydä ihmettelemässä ja kiertelemässä muita alueita ja lavoja, sekä esiintyjiä. Käytiin fiilistelemässä mm Mikael Gabrielin keikkaa ja oli sekin kyllä hauska kokemus.

Hanski, minä ja Tero hetki hengähdystä ennen Miklun keikkaa

Pendulum oli hauska vastapaino oikeine soittimineen näille “pelkän läppärin/tikun mikseriin kiinni pistäjille” (<– tuo ei siis ole minun mielipiteeni, vaan niiden, jotka ei yleensä konemusiikkia arvosta).

Etsi kuvasta järkkärit

Ennen, kuin Deadmau5 aloitti keikkansa, oli aikaa käydä pomppimassa mm hardstylen tahtiin ja ihmettelemässä meininkiä muualla.

Löydettiin Börjen kadonneet sisarukset! <3

Deadmau5 oli odotettu artisti. Me pidettiin keikasta, musasta, hauskoista grafiikoista ja showsta yleensäkin. Keikka oli alkanut etuajassa, mutta se on voi voi. Ehdittiin silti hyvin mukaan. Tämän artistin keikasta on noussut nyt aikamoinen kohu, sillä esiintyjä lopetti keikan etuajassa. Artisti itse väittää jonkun heittäneen häntä kivellä. Monen mielestä artisti oli “laimea” ja keikan aikana teinejä valuikin lavan edestä pois massoittain.

Deadmau5 ja hauskat grfiikat

Se on ihan ymmärrettävää, jos ei pidä progressiivisesta housesta. Artisteihin kannattaisi tutustua paremmin, jotta osaa varautua. Muutenkin avoimempi suhtautuminen erilaiseen musiikkiin on rikkaus ja kaikesta keikasta pitäisi omasta mielestäni pystyä löytämään asioita, joista nauttii.

Itse pidin keikasta ihan hirmuisesti ja harmitti, että se loppui sitten etuajassa ja mikäli artistiin on uskominen, myös todella ikävällä tavalla. Kuka tämän kiven heittäjä onkaan, toivottavasti kasvattaa pallit ja myöntää. Tätäkin esiintyjää pitänee sitten lähteä kuuntelemaan muualle, koska omien sanojensa mukaan hän ei suomeen/weekendeille enää tulisi.

Yksi viikonlopun hienoista jutuista oli myös Tero, johon oltiin tutustuttu jo maaliskuussa Electric Festivaleilla messukeskuksessa. Aivan huippu tyyppi, ei valittanut mistään, oli iloinen ja tanssi meidän kanssa läpi lauantain.

Yhteenvetona vielä plussat ja miinukset:

+ Hanski

+ Uudet tuttavuudet

+ Hyvät keikat sekä tutuilta, että tuntemattomilta artisteilta

+ Perjantain nopea sisäänpääsy

+ Anniskelualueen jonottomuus

+ Iloinen fiilis

+ Musiikki

+ Tanssiminen

<3

– Sisäänpääsyjä ihmismäärään nähden aivan liian vähän

– Järjestykenvalvojia selkeästi liian vähän

– Vain yksi (1) vesipiste. Aikaisempina vuosina ollut useammassa paikassa

– Vessajonot

– Teinit

– Ihmiset

– Valoshowt, minusta aikaisempien vuosien tapaan ei ollut massiivisia lasereita yhdelläkään katsomistani esiintyjistä, tai sitten olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan

Olen ollut sitä mieltä, että festarit kuuluu kaikille, mutta viimeisimpien havaintojen perusteella jättäisin alaikäiset pois. Täytyy alkaa harkitsemaan ennemmin vaikka Eestin puolelle lähtemistä, koska Weekend Balticista en ole kuullut yhtä paljon narinaa, kuin meidän festareista.

Oli joka tapauksessa niin ihana viikonloppu, että tän voimin jaksaa taas hetken eteenpäin!

<3: Minttu

facebooktwittergoogle_plusmail

Yksi kommentti “WEEKEND FESTIVAL 2017

  • 7.8.2017 klo 11:40
    Kestolinkki

    Muikean tiivis pläjäys räjäyttävästä viikonlopusta, yhdestä vuoden odotetuimmista festareista.
    Moni asia on asenteesta ja omasta suhtautumisesta kiinni. Tällä hetkellä WKND ryöpytetään turhankin paljon monissa keskusteluissa ja uhotaan, ettei enää koskaan sinne. Omia valintoja, tarjontaa kyllä riittää tapahtumien osalta. Toivotaan toki, että järjestäjä myös tosissaan kehitysideat ja palautteet vastaanottaa ja seuraaviin tapahtumiin pohtii, että voisiko joitain asioita tehdä järjestelyjen osalta toisin.
    Mutta me kävijäthän tunnelman sinne luomme ja jos on noin huikeiden ihmisten kanssa liikenteessä kun sinä ja Hanski niin eihän sitä voi olla muuta kun yhtä hymyä ja olla iloinen.
    Kiitos teille, teitte osaltanne mulle aivan jäätävän huikeet Weekendit <3

    -Tero
    @saaristero

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *