Rakas päiväkirja…

…vai miten se menikään! 😄 Välillä mietin, että mihin mä aina laitan nenäni? Mutta hell yeah! Sain mahdollisuuden aloittaa bloggaamisen Fitnetillä ja miksi mä en siihen ryhtyisi? Kyllä mä sitä pari päivää mietin ja harkitsin tarkkaan. Mietin, että onko mun elämä nyt niin kiinnostavaa, että joku ihan seuraisi mun toilailuita? 😉 Mulla lähti heti ideat rullaamaan ja kai mulla jotain kerrottavaa olisi. Tällä hetkellä teen “kovasti” töitä kroppani eteen. Ajauduin syksyllä ylikunnon partaalle ja kauheimman kaavan mukaan. Tulen kirjoittamaan varmasti siitä ja miten siitä palaudun. Olisi tosi kiva kuulla jos täällä on muita samassa tilanteessa olleita ja miten te siitä palauduitte? Mä olin syksyllä myös Miss Helsinki skabassa. Ylikunto ei olisi siis voinut tulla yhtään pahempaan aikaan. Aion kirjoittaa niistä hetkistä varmasti, joten stay tuned!

Mitäs muuta, no mä olen tällänen kikkarapää, suomessa syntynyt, mutta juuret tulevat Kosovosta. Urheilu on aina ollut iso osa elämääni. Nuorempana ringetteä harrastaessa lähes asuin jäähallilla. Nykyään pelaan harrastejoukkueessa jossa jäävuoroja on 1-2 kertaa viikossa. Kuntosaliin hurahdin noin kolme vuotta sitten. Muistan kun poikaystävälleni valitin kun hän kävi aina vaan salilla. Aaiiina.. Joka pv.. Tai se tuntui siltä. Yks pv Roni sanoi mulle, että “tuu säkin”. Sillon mietin, että ootko hullu se on isojen jätkien juttu. Enhän mä halunnut olla mikään superlihaksikas jättiläinen. Hyi hyi. Parin suostuttelun jälkeen lähdin mukaan ja sille tielle jäin. Tällä hetkellä tosin salitreenit on todella vähäiset. Yksi ylikunnon oireista on vastenmielinen olo urheilusta. Jep ei tee mieli yhtään mennä salille, sinne mikä aiheutti mulle paniikki ja ahdistus kohtauksia. Ja kaikki muut ylikunnon oireet (tästä teen oman postauksen, salitreenaaminen oikein ei todellakaan aiheuta kyseisiä oireita). Niistä on nyt päästy onneksi yli ja voiton puolella ollaan. Olen pyrkinyt tehdä kaikkea mikä vähänkään on todellakin kivaa ja sellaista missä en koe urheilevani. Ringette on mulle tällä hetkellä sellaista, jotenkin koen sen “aivot narikkaan” hetkeksi vaikka siinä kyllä täytyy myös aivoja käyttää. Siinä jotenkin kun vauhti on niin kova, niin mä en edes tajua välillä urheilevani. Sitä vaan pelaa.

Tällä hetkellä makoilen Dubain auringon alla äitini kanssa. Äiti on mulle äiti, kolleega ja ystävä yhtä aikaa. 😊

Äitillä tuli ihan pahis fiilis kuulemma. 😄
Äitillä tuli ihan pahis fiilis kuulemma. 😄
Sairaan hyvä kirja! Suosittelen tätä jos vähääkään kiinnostaa miten meidän kroppa toimii.
Sairaan hyvä kirja! Suosittelen tätä jos vähääkään kiinnostaa miten meidän kroppa toimii.

Luen täällä rannalla makoillessa Kaisa Jaakkolan kirjaa – Hyvän olon hormonidieetti. Tää on ihan sairaan hyvä. Jopa minä lukihäiriöinen diggaan tästä! Mutta nyt jatkan lomailua.

Adios amigos!

Hihi PS. olipas kiva kirjoittaa ihka ensimmäistä postausta. 😊

facebooktwittergoogle_plusmail

4 kommenttia “Rakas päiväkirja…

  • 9.3.2016 klo 00:21
    Kestolinkki

    Varmasti jään seuraamaan! Ehkä jopa saan lisäpuhtia omaan treeniin! 🙂

    Reply
    • Nora Sadiku
      9.3.2016 klo 15:31
      Kestolinkki

      Kiva kuulla! Vaikka oma motivaationi ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen.. Mutta motivaation heräämisestä ei ole takuita joten päätetään nyt, että mehän urheillaan ja saadaan hyvä fiilis! Eiks je?

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *