FITNESSMALLI 2018 CASTING VIIKONLOPPU

HUH HUH! Nämä ovat ne ’sanat’, jotka ensimmäisenä tulee suusta ja myös, että ’WAU’, kun mietin tuota viikonloppua!? Ensinnäkin viikonloppu oli muutenkin erityinen, sillä perjantaille sattui sopivasti mun nimipäivä ja sunnuntaina täytin vuosia. En olisi parempaa lahjaa voinut ikinä toivoakaan, kun päästä tähän kilpailuun mukaan! 😊

 

Miksi hain Fitnessmalli 2018 kilpailuun?

Idea hakea kisaan lähti siitä, kun päätin alkuvuonna, että tämä vuosi 2018 tulee olemaan mun vuoteni. En silloin vielä oikeastaan tiennyt, että mitä mä oikeasti haluan? Tiesin vain, että haluan lähteä tekemään juttuja, jotka ovat lähellä mun sydäntäni. No mähän olen ikäni aina urheillut ja terveelliset elämäntavat ovat aina olleet mulle todella tärkeitä asioita elämässä. Mä rakastan urheilla ja saada hien pintaan, sekä syödä terveellisesti. Hyvinvointi kokonaisvaltaisesti on myös aina kiinnostanut mua, ja olenkin pyrkinyt pitämään itsestäni aina huolta valitsemalla terveellisiä elämäntapoja, ja oikeastaan ne tulevat ihan itsestään sen suurempia valintoja tekemättä. Vaikka välillä kokonaisvaltainen hyvinvointi onkin kieltämättä ollut vähän heikommilla kantimilla. Esimerkiksi stressinhallinta, lepo ja palautuminen ovat joskus jääneet aika heikolle, ja sen huomasi heti joka päiväisessä tekemisessä. Osittain näiden syiden takia päätin, että haluan muutoksia ja lähteä rohkeasti kohti tuntematonta, alkaa tekemään enemmän asioita, joita rakastan. Aloin tietoisesti panostamaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja löytää tasapainoa kaikille osa-alueille. Ja nyt asiat ovatkin jo paremmilla urilla, vaikka välillä stressi meinaakin iskeä… Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekevät asioita, joita he rakastavat, ja uskovat unelmiinsa. Siksi mäkin päätin, että hei munkin täytyy uskoa lujemmin unelmiini ja tehdä töitä niiden eteen, ja tässä sitä ollaan. Kun kisaan alkoi haku, niin mietin, että juuri ne arvot, joita kisa edustaa, on myös mulle tärkeitä arvoja elämässä. Sen takia tuntui luonnolliselta ja oikealta hakea mukaan Fitnessmalli kilpailuun. Olen kyllä niin super kiitollinen ja onnellinen, että en oikeastaan löydä oikeita sanoja edes. Onnellinen ja odottavainen.

 

Mitä upea viikonloppu muiden finalistien kanssa piti sisällään?

Perjantai 4.5.
Viikonloppu alkoi casting tilaisuudella Villa Grandessa Vantaalla, jossa meitä oli noin 40 aivan upeata mimmiä. Jännitin aivan älyttömän paljon tilaisuutta, mutta onneksi jännitys pian laski, kun pääsimme pienissä ryhmissä suorittamaan tehtäviä. Meiltä hakijoilta testattiin esiintymistä, sanavalmiutta, kuvauksellisuutta ja sosiaalisen median käyttöä. Kaikki tehtävät olivat kyllä super kivoja ja meininki oli niin sanotusti 6/5. Oma lemppari oli tietysti liikunnallinen osuus, jossa pääsi tanssimaan<3
Tämän tehtävien suorittamisen jälkeen alkoi taas jännitys nousta, sillä tehtävien jälkeen osa tytöistä tippuivat. Jo tässä vaiheessa en meinannut uskoa todeksi, että minä olen jatkossa!? Pudotuksen jälkeen meitä jäi sinne noin 20 upeata mimmiä, jotka haastateltiin yksitellen. Tämä vaihe oli mulle mielestäni kaikkein vaikein, ja kyllä muuten mimmiä jännitti, huhheijjaa. Ilta alkoi lähentyä loppua ja viimeinen tiputus oli edessä. Vain 10 valittaisiin finaaliin… Olin jo varma taas, että kohta lähden suunnistamaan junaa ja suuntaan kotia kohti. Mutta sitten ne sano mun nimen, en edes tajunnut sitä aluksi. Siinä sitten hetken ihmeteltyäni se todellisuus valkeni; siis minä, finaalissa… Wait What!? Mutta kyllähän siinä hymy nousi korviin ja sydän hakkasi sataa. Sitä onnellisuuden tunnetta ei voi edes kuvailla, mutta WAU, jälleen kerran en löydä sanoja. Kiitollinen ja onnellinen.
Tämän jälkeen kaikki finalistit jäivät vielä Villa Grandeen. Meille kerrottiin tulevasta viikonlopusta ja pääsimme vähän tutustumaan toisiimme. Tosin täytyy myöntää, että ajatukset harhailivat silloin niin paljon, että en muista juuri mitään, mitä me edes höpöteltiin. (Sori Emmi ja Anna, mutta onneksi nyt oon ihan perillä hommista, kai?)  Illan päätteeksi me saatiin ihania Vita Liberatan tuotteita kotiin, sekä saimme huikean Vita Liberatan suihkurusketuksen lauantain kuvauksia varten. Meillä finalistien kesken synkkasi kyllä heti super hyvin, ihania ihmisiä ja huippu mimmejä.

Finalistien ensimmäinen yhteiskuva.
Kuva: Anna Korhonen

 

Lauantai 5.5.
Aamu alkoi Helsingissä. Menimme ensin meikattavaksi Iltasanomien kuvauksia varten. Meikin tekivät ihanaiset Heidi Kämppi ja Milla Salo. Meikit loihdittiin Flormar Suomen meikeillä. Meikkauksien ohessa saimme tutustua lisää toisiimme, ja sovitella kuvausvaatteita. Kuvausvaatteet saimme Yveteltä! Saimme myös kattavan informaation Fitnessmalli kilpailun pääyhteistyökumppani Foodinin osalta. Maria Jalkanen esitteli meille inspiroivasti kaikkia heidän laadukkaita tuotteita, ja jakoi meille kaikille ihanat pussukat täynnä Foodinin herkkuja. Kun kaikki leidit oli meikattu upeiksi, suuntasimme Töölöön Crossfit Basementin tiloihin kuvattavaksi. Kuvaajana toimi JonatanPaul.

Juttu on luettavissa, sekä kuvat nähtävillä Ilta-Sanomien nettisivuilta.

Minä ja Sanni kuunneltiin infoa ja odoteltiin meikkausta.
Kuva: Sade Rajatuuli
Kuvausmeikki: Flormar Suomi.
Kuva: Sade Rajakallio
Fiilistä kameran takaa.
Kuva: Anna Korhonen
Paikka: Crossfit Basement Töölö

 

Sunnuntai 6.5.

Sunnuntai aamu alkoi Espoossa Trainer4you:n koulutustiloissa. Ekaksi vaihdettiin kuulumiset aamulla, sekä todettiin, että kaikki ollaan vähän väsyneitä, kun ei jännitykseltä olla paljoa nukuttu. Koko porukassa oli havaittavissa onnellisuutta, vaikka unet olikin jääneet vähemmälle. Virtaa silti jengissä riitti, ja aamu startattiinkin yhteisellä aamutreenillä kuntosalilla. Hikisen yhteisjumpan jälkeen meille esittäytyi Trainer4you. Tämän jälkeen saimme koulutusta viime vuoden Fitnessmalli kilpailijalta Mariannelta. Marianne opasti meitä sosiaalisen median käytössä ja kertoi aivan mahtavia vinkkejä sisällöntuottamiseen, sekä valokuvaamisen.

Aamureenin jälkeen oli energiaa reippaasti.
Kuva: Sanna-Maija Aalto

Ennen kaikkea haluan sanoa, että KIITOS!<3 Kiitos että saan olla mukana tällä matkalla, ja saan tutustua paremmin näihin kaikkiin ihmisiin ja kiitos tästä mahdollisuudesta kohti unelmiani. Mimmit te rokkaatte!

 

Ps. Tämä postaus on ensimmäinen blogitekstini i k i n ä! Pysykää matkassa, kyllä nämä jutut alkaa kehittymään täällä blogin puolella!

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *