KESÄ(KURSSI) PÄÄTÖKSEEN JA KOHTI SYKSYÄ

Syksy alkaa kolkuttelemaan jo ovella ja kesäloma, kuten kesäkurssitkin alkavat tulemaan päätökseen. Syksy on silti aina ihanaa aikaa, se on aina uuden alku. Mä tykkään! Tästä syksystä tulee mahtava!

Nyt kuitenkin kesäkurssiin viitaten tässä blogipostauksessa teen itsearvioinnin, miten olen siis omasta mielestäni kurssista suoriutunut.

Olin koko kesän ajan innostunut tästä kurssista ja se oli itselle todella mieleinen. Aihe ja työskentelytavat olivat molemmat minua palvelevia. Tykkäsin siitä, että sain luovasti itsenäisesti tuottaa, tehdä ja oppia mukaillen annettuja ohjeraameja.

Jos nyt pohdin itse oppimisprosessia kurssin aikana, niin täytyy sanoa, että LinkedIn osaaminen ja kiinnostus kyseistä somekanavaa kohden on tullut ihan uudelle tasolle. Myös eri opit videoista; niiden tekemisestä, editoinnista ja jakamisesta on noussut uudelle tasolle! Olen myös saanut rohkeutta kokeilla uusia videotyökaluja ja jopa puhua videoissa.

Opin paljon hyödyllisiä taitoja, joita voin käyttää työelämässä ja omien somekanavien rakentamisessa. Kurssin aikana siis taskuun on jäänyt uusia oppeja ja tapoja tehdä sekä esittää asioita. Myös kiinnostunut ja tietoisuus digitaalimaailmasta on nyt entistä korkeammalla.

Erityisesti tykkäsin kirjoittaa tänne blogiin eri aiheista, joita kurssilla kävin läpi ja tietysti ottaa kivoja kuvia, muokata niitä ja jakaa niitä myös täällä blogin puolella! Huomasin, että itselleni sopiva työskentelytapa on oikeastaan yksin luova työ. Tällä tavalla opin paljon ja työtapa on minulle sopiva! Summasummarum, kurssin työskentelytavat ja aiheet olivat molemmat todella opettavaisia, ja itselleni tuli selkeästi vahvempi mielikuva siitä, mistä olen kiinnostunut, mitä haluan somessa tehdä ja ennen kaikkea miten!

facebooktwittergoogle_plusmail

Yksi kommentti “KESÄ(KURSSI) PÄÄTÖKSEEN JA KOHTI SYKSYÄ

  • 3.8.2019 klo 17:34
    Kestolinkki

    Ihanaa että uskalsin kokeilla tätä toteutustapaa, vaikka aika ‘kylmiltään’ tähän lähdettiin (sain inspiraation ja jo viikon päästä kurssi päätettiin toteuttaa – normaalisti kun kurssitoteutusten tekemisessä pyörähtää helposti vuosikin). Aion ehdottomasti soveltaa tapaa muillakin ICT-kursseilla jatkossa!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *