UUSI VUOSI UUDET TUULET? VAI PUHALTAAKO SAMASTA SUUNNASTA KUIN ENNENKIN?

Vuosi 2018 vierähti taas kiitäen. Mun vuoteen 2018 mahtui paljon isoja muutoksia ja otin rohkeita askeleita kohti unelmiani.

Tammikuu – olin uudessa työssäni esimiehenä juuri valmistunut koulusta. Elämä oli ihan ok, olin kuitenkin kiireinen, väsynyt ja stressaantunut. Treenasin kovaa ja olin väsynyt.

Vuoden 2018 pohdin paljon ja päätin tehdä elämästä enemmän itseni näköisen. Alkuun se ei onnistunut, mutta olin menossa sitä kohti.

Helmikuu – edelleen samassa työssä, mutta kuorma alkoi kasvaa liikaa ja aloin sairastella. Yritin silti treenata ja hoitaa työni kunnolla. Väsyin ja yritin pysyä pinnalla.

Helmikuussa pääsin kameran eteen, valokuvattavana oleminen on aina ollut minulle mielekästä.
Kuva: Joel Rantanen

Maaliskuu – väsymys ja uupumus kasvoi liian suureksi. Sairastuin pahemmin ja tunsin, että en ole elämäntilanteestani onnellinen. Päätin lopettaa työni, aloitin järjestelemään asioitani ja halusin muutosta. Urheilin, mitä jaksoin. Sairastelu näkyi liikkumisessa ja mielessä.

Maaliskuussa aurinko saapui kirkkaampana taivaalle ja aurinko alkoi paistaa myös elämään omien päätöksien johdosta.
Kuva: Anna Ihalainen

 

Huhtikuu – olin edelleen hyvin uupunut, mutta lähdin rakentamaan ja suunnittelemaan erilaista elämää. Olin edelleen sairastelukierteessä. Työni päättyivät ja tein isoja päätöksiä tulevaisuuden kannalta. Treenasin, mutta se ei tuntunut hyvältä, olin liian uupunut.

Huhtikuussa olin mukana nyrkkeilyn SM kisoissa jälleen kehätyttönä.

Toukokuu – muutin vanhemmilleni ja aloitin toipumisen uupumuksesta ja sen tuomista oireista. Lepäsin, nukuin ja aloin taas urheilla  enemmän itseäni kuunnellen. Täytin 23 vuotta. Löysin tasapainoa ja pelkäsin tulevaa, mutta uskoin kuitenkin parempaan ja onnellisempaan tulevaan. Pääsin fitnessmalli 2018 finaalin ja koin tekeväni asioita, joista aidosti pidän. Aloitin blogin kirjoittamisen ja panostin someen ja fitnessmallikilpailuun.

Toukokuussa Fitnessmalli kisa vei mennessään.

Kesäkuu – olin vielä vähän uupunut, mutta urheileminen alkoi tuntua jälleen mukavalta. Lepäsin paljon, tein satunnaisesti töitä ja panostin fitnessmallikilpailuun. Sain tietää, että pääsin opiskelemaan uudelleen.

Olimme Rukalla City Survivors kilpailussa. Yksi unohtumattomista viikonlopuista ihanalla Fitnessmalli porukalla!

Heinäkuu – aloin saada voimia ja energiaa arkeen, tein vähän enemmän töitä ja urheilin normaalisti. Satunnaisesti väsyin, mutta osasin jo levätä oikeaan aikaan. Fitnessmallikilpailu jatkoi kulkuaan.

Nautin paljon auringosta, uin, otin aurinkoa ja urheilin ulkona.

Elokuu – kouluni alkoi, urheilin ja aloitin tanssimaan. Joka toi täysin uutta sisältöä elämääni. Fitnessmallikilpailu jatkoi kulkuaan ja yritin panostaa siihen koulun ohella mahdollisimman paljon.

Urheilin paljon ulkona ja tein juoksulenkkejä!

Syyskuu – opiskelin ahkerasti, urheilin paljon ja panostin loppuajan fitnessmallikilpailuun. Väsymys meinasi ottaa vallan, mutta osasin levätä, enkä ottanut liikaa kursseja. Koin tekeväni asioita, joista nautin. Harjoittelin tanssikoreografiaani fitnessmalli finaalia varten.

Aloin panostamaan enemmän kehonhuoltoon, sillä kärsin erilaisista kiputiloista.

Lokakuu – viime metrit fitnessmallikilpailusta olivat käsillä ja nautin niistä mahdollisimman paljon. Urheilin ja opiskelin ahkerasti, ja vältyin kaamosväsymykseltä. Pidin viikon tauon somesta ja urheilusta kilpailun päätyttyä.

Fitnessmalli finaali I love me messuilla. Ihanat mimmit!

Marraskuu – oli hieman tyhjä olo fitnessmallikilpailun jälkeen, ja pohdin paljon omaa sosiaalista mediaani ja sisällöntuotantoani. Urheilin paljon ja opiskelin. Aloin fiilistellä tulevaa joululomaa. Ja opiskelin ahkerasti vuoden viimeisiä tenttejä varten.

Etsin ja tutkiskelin itseäni kilpailun päätyttyä.

Joulukuu – fiilistelin joulua, urheilin ja hoidin viimeiset opiskelut kunnialla ennen joululomaa. Ehdin viettää paljon aikaa perheen ja sukulaisten kanssa, valmistelin joulua ja nautin kiirettömämmästä arjesta. Vietimme ikimuistoiset läksiäiset sukulaiselle. Aloitin joululoman ja nautin jouluajasta. Sairastuin flunssaan jouluna ja lepäsin yli viikon kuumettani, pidin samalla vähän taukoa somesta. Analysoin vuotta 2018 ja suunnittelin tätä vuotta.

Joulukuussa nautin vapaammasta arjesta ja elin kiireettömästi.

Vuosi oli monimuotoinen ja muutoksia täynnä. Vuonna 2018 ymmärsin enemmän itsestäni ja tutustuin itseeni. Luovuin asioista, jotka eivät vieneet minua eteenpäin ja lähdin kohti asioita, jotka olivat enemmän minua.

Olen sitä mieltä, että en ole tulossa joksikin tietyksi, vaan päivä päivältä ymmärrän paremmin, mitä en ole. Ja onkin mielestäni arvokasta ymmärtää, mitä ei ole, tai mitä ei halua elämäänsä, tai mistä ei pidä, tai mitkä asiat vievät liikaa energiaa. Niiden asioiden oivaltamisella kulkee omalla polullaan ja tulee enemmän omaksi itsekseen ja saa elämäänsä asioita, jotka tukevat matkaasi kohti sinua aitoa itseäsi. En siis vaadi itseltäni tiettyä kivaa unelma minästä vaan haluan ymmärtää, mitkä asiat eivät sovi minun polulleni.

Vuonna 2019 haluan jatkaa kulkemista tällä polulla, jolla kuljen kohti unelmiani. Ymmärtäen, mitä haluan ja mitä en halua elämääni. Haluan pysyä rohkeana ja uskollisena omalle itselleni, haluan olla aito ja rehellinen itselleni. Tiedän, mihin keskityn ja vaalin niitä. Tiedän, mitkä asiat antavat minulle energiaa ja mitkä kuluttavat minua. Keskityn siis niihin asioihin, jotka energiaa minulle tuovat.

Vuoden 2019 painopisteet elämässäni:

Urheilu: haluan ja aion tanssia paljon! Huoltaa kehoani ja pitää siitä huolta, jotta voin tanssia!

Ihmiset: annan ja haluan aikaa läheisten kanssa, haluan olla läsnä ja kokea autenttisuutta.

Opiskelu ja työ: panostan 110% niihin aineisiin, jotka auttavat minua parhaiten kohti unelmieni työtä ja otan rennommin muut kurssit. Haluan olla ahkera, utelias ja rohkea sekä haastaa itseäni.

Haluan myös kokea kulttuuria ja matkustella!

Näitä asioita tulet myös näkemään jatkossa somessani!

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän. Ymmärrän, mitkä asiat oikeasti merkitsevät ja millä asioilla on merkitystä. Elämä on yksittäisiä hetkiä toisensa perään, mutta seikat, jotka tekevät hetkistä muistoja, on niitä asioita, jotka merkitsevät. Muistot, niin menneet kuin tulevatkin, nuo yksittäiset hetket, kun hymyilen, nauran vedet silmissä, koen onnistuneeni, olen ylittänyt itseni, olen oppinut jotain uutta, saan kritiikkiä ja oivallan jonkun asian, katselen ympärilläni ihmisiä, joista välitän, kuuntelen radiota ja laulan sydämeni pohjasta nuotin vierestä, tanssin jalkani kipeäksi, näen ympäristöni kauneuden, osoitan rakkautta tai saan tuntea itseni rakastetuksi, tunnen iloa, surua tai nautintoa, nuo hetket minä haluan muistaa! Haluan jakaa positiivisia viboja, kun koen jotain kaunista, haluan kehua, jos pidän jostain, en halua pelätä kertomasta siitä, kun ihailen jotain vaan haluan kertoa sen! Elämästä ei koskaa tiedä ja jokainen hetki on ainutlaatuinen, nautitaan ja iloitaan niistä!”

Muistojen täyteiselle vuodelle 2019! Ja kiittäen vaihderikkaasta ja muistojen täyteisestä vuodesta 2018! Ihanaa uutta vuotta sinulle!

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *