YKSI OVI SULKEUTUU, TOINEN AVAUTUU

Fitnessmallikilpailu sai loppuhuipennuksen kuluneena viikonloppuna I love me -messuilla. Viikonloppu oli unohtumaton, kuten koko kisa-aikakin. Viikonlopun ehdottomia kohokohtia olivat show:t, smoothiebattlet ja ihmiset! Oli ihan mielettömän upeata päästä esiintymään lavalle joka päivä messuilla. Mä niin nautin siitä. Ja kaikki ne ihmiset messuilla, vitsit miten paljon sellasesta ihmisvilinästä saa energiaa, oli sitten lavalla esiintymässä, esittelemässä tuotteita, tai tekemässä smoothieita!

 

Osittain oli vähän haikea olo, kun tämä taival päättyi, mutta samalla tää on ihan mahtavaa, että nyt pääsee tekemään enemmän oman itsensä näköistä juttua. Mulla on edelleen samat haaveet, jotka vain vahvistuivat ja selkenivät kisan aikana! Ja edelleen aion tehdä töitä niiden samojen unelmien eteen! Kisasta sai mielettömän määrän kokemusta ja näkemystä, sekä oppi todella paljon kaikkea! Ja kokemuksena tämä oli ainutlaatuinen! Koko kisa-ajan, mulla oli fiilis, että kyseessä ei edes ole mikään kilpailu, vaan enemmänkin mahdollisuus, jonka avulla pääsen lähemmäksi omia unelmia! Ja niinhän siinä kävikin!

 

Mikään ei siis tule isommin muuttumaan, vaikka kisa päättyikin. Kisaorganisaatio on edelleen tukena,  mä treenaan ja tanssin, minkä kerkeän, elän sitä samaa aktiivista ihanaa arkeani, jossa tulee samalla tavalla haasteita, ja harmaita hiuksia, kuin ennen kisaa ja kisa-aikana. Sekä jaan sitä arkeani kaikkine käänteineen someen! Ainoastaanhan homma voi muuttua parempaan, sillä jutut kehittyvät, olen löytänyt vahvemmin oman polkuni, jota haluan kulkea, ja suunta on eteenpäin, vaikka joskus pari askelta otetaankin taaksepäin!

 

Kiitos siis kaikille, jotka mahdollistitte tämän matkan, kiitos tukijoukoille, yhteistyökumppaneille, ja kaikille matkaani seuranneille! Toivottavasti myös jatkatte matkan seuraamista, sillä mä voin kertoa, että mä olen vasta päässyt alkuun! Ja onnittelut huikealle kärkikolmikolle!

 

Loppuun vielä haluan jälleen muistuttaa aivan jokaista: USKOKAA UNELMIINNE JA USKOKAA ITSEENNE! Kun mä mietin itseäni puoli vuotta taaksepäin, niin näin jälkikäteen sen kehityksen vasta huomaa, ja kaikki vain sen ansiosta, että päätin uskoa unelmiini ja tein töitä niiden eteen lujemmin. Jokainen päivä on mahdollisuus, jos vain päätät niin!

 

Mahtavaa alkanutta viikkoa! Mulla on tiedossa kevyehkö viikko, että palaudun tästä, ja olisin taas täysissä energioissani jahtaamassa unelmiani!

Ps. Tämä kisa oli viimeinen fitnessmalli nimeä kantava kilpailu. Ensi vuonna kisa on nimellä wellnessmalli kilpailu, lisää voit aiheesta lukea täältä.

Jos on mitä tahansa kilpailuun liittyvää mielessä, niin multa voi kysyä mitä vain, vastaan mielelläni!

 

-Rosa

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *