Seksiä Ilveksen vessassa

Menin työkeikalle viikonlopuksi Tampereelle kaverini kanssa. Yövyimme kätevässä Airbnb kämpässä ja suunnittelimme menevämme seuraavan päivän iltana ulos. Minä nukuin sohvalla ja kaverini kämpän ainoassa makuuhuoneessa. Sohva oli ihanan upottava, se tuntui lähes vesisängyltä. Päätin laittaa Tinderin päälle ja tarkastaa Tampereen tarjonnan. Olisimme täällä koko viikonlopun, mutta seuraa kaipailin lähinnä baariin kanssamme lauantaina.

Muutama match löytyi, mutta oikeastaan vain yksi otti tuulta alleen. Mies oli niin komea. Halusin ehdottomasti tavata hänet. Hän ei asunut Tampereella, mutta ihan lähellä kyllä. Hän halusi myös tavata. Juhlimaan lähteminen minun ja kaverini kanssa kuulosti hauskalta ja rennolta idealta. Hän lupasi kysyä myös jotakuta kaveriaan mukaan. Vaihdoimme nopeasti numeroita ja aioimme olla seuraavana päivänä yhteyksissä, kunhan vain töiltäni ehtisin.

Olin sanonut kaverilleni, että minulla oli tämän viikonlopun tavoitteena harrastaa seksiä baarin vessassa. Olin kuitenkin eri kaupungissa enkä suurella todennäköisyydellä tulisi hetkeen ainakaan juhlimaan sinne uudelleen. Vaikka siis jäisin kiinni, saisin porttarin, mitä vain, niin mitä väliä sillä oli? Ei minua tunnettu eikä se olisi millään tavalla minulta pois. Vain yksi jännittävä kokemus lisää ja ihana seikkailu. Kaverini vain pyöritti minulle huvittuneena päätään.

Olimme miehen kanssa lauantain aikana yhteyksissä. Hän olisi menossa ainakin ensin kaverilleen aloittelemaan ja tulisi siitä seuraamme joko yksin tai kaksin. Hän tuli yksin, menin häntä rapun ovelle vastaan. Voi kun näin hänet, niin kaduin heti etten ollut kysynyt miehen pituutta. Pituus pitäisi oikeasti kysyä ennen kuin tapaa ensimmäistä kertaa.. Mies oli melko lyhyt ehkä jotain 172cm, no ei siinä vielä mitään. Mutta hän oli myös hyvin solakka, siis hyvin solakka! Aikalailla minun kokoiseni.. Ei kovinkaan miehekästä siis. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään, ja mies oli joka tapauksessa vaikuttanut kivalta. Emmeköhän tulisi juttuun hyvin. Halasimme tervehdykseksi ja menimme kämpille kaverini seuraan. Mies toi mukanaan ison vodkapullon. Ihan vain kaiken varalta. Olin itse ajatellut mennä punaviinilinjalla, mutta jos toinen kerta tarjosi niin miksi ei..

Mies oli vähän hissukka aluksi, mutta muuttui koko ajan vain rempseämmäksi, mitä enemmän joi. Näinhän se menee. Huokaisin helpotuksesta, kun huomasin miehen saavan itsevarmuutta ja alkavan kunnolla pölöttämään. Ei ainakaan itse tarvitsisi olla koko ajan äänessä ja keksiä kysyttävää. Otimme myöhemmin illalla bussin keskustaan ja olimmekin jo sopineet menevämme Ilonaan. Olin etukäteen kysellyt, missä Tampereella kannattaisi käydä juhlimassa ja suurimman suosion olivat saaneet Ilona sekä Ilves Bar & Night. Olin ollut Tampereella yöelämässä jo aiemminkin, mutta siitä oli jo muutama vuosi aikaa.

Suuntasimme Ilonaan, pyörähdimme sen pariin otteeseen ympäri, mutta emme oikein viihtyneet siellä. Jatkoimme matkaa Ilvekseen. Olin jo niin humalassa, että kävelymatka yökerhojen välillä meni ihan sumussa. Muistan hetken kun saavuimme narikkaan ja aloin saman tien tähyilemään, missä vessat olivat. Vaikka deittini oli paljon pienempi koko ruumiinrakenteeltaan kuin olin olettanut, oli hän silti komea ja hän oli saanut ihanasti itsevarmuutta alkoholista. Myös oman juomiseni myötä hän alkoi näyttämään silmissäni vain paremmalta. Menimme kaikki ensimmäiseksi baaritiskille. Halusin luonnollisesti lisää juotavaa vaikka olinkin jo huomattavan humalassa. Minulla oli erittäin kujeileva olo.. Katselin deittiäni yhtenään päästä varpaisiin ja mietin, miten ottaisin asian esille.

Kuva netistä
Kuva netistä

Jokin hyvä biisi soi ja halusin tanssimaan. Ei kaveriani eikä deittiäni oikein huvittanut. Menimme kuitenkin aivan tanssilattian juureen, jotta minä pääsin tanssimaan. Pojat pönöttivät vieressäni paikallaan. Aika tylsää. Ainakin sain itse fiilistellä. Kaverini sanoi, että hän menisi käymään pelipöydässä. Deittini jäi seurakseni, koska ei halunnut jättää minua yksin. Eikä hänen pitänytkään, olihan hän siellä vain minun takiani. Tiesin hetkeni tulleen. Biisi vaihtui, siirryin lähemmäs miestä ja sanoin hänelle, että minusta olisi kiva jos hän ottaisi mut vessassa. Täähän oli jo mun vakiolause. Mies hämmentyi ja kysyi minulta, mitä minä sanoin. Toistin hänelle lauseeni. Hän lähti johdattamaan minua vessoille hymyssä suin. Vessat olivat pitkän käytävän päässä, niin että naisten ja miesten wc:iden ovet olivat vierekkäin. Täydellistä. Mikään ei näyttäisi siihen asti epäilyttävältä. Mies sanoi menevänsä edeltä tsekkaamaan mikä vessassa oli tilanne ja hakisi minut sitten, jos se olisi mahdollista. Minä jäin odottamaan. Pian hän tuli takaisin, kertoi siellä parin tyypin olevan, mutta siellä oli kyllä vapaa koppi. Mahtavaa. Ei pari silminnäkijää haittaisi.

Kipitimme miesten vessaan käsi kädessä, mies edelläni. Yksi mies oli pisuaarilla heti oven tuntumassa ja toinen pesemässä käsiään, menimme heidän ohitseen heti ensimmäisenä olevaan, vapaaseen wc-koppiin. Tilanteen jännitys tuntui huumaavalta. Seisoimme kopissa vastakkain ja kävin suoraan tuumasta toimeen, eli aloin suutelemaan miehen kanssa kiihkeästi. Suutelimme hetken, minä käännyin kasvot seinään päin ja nostin lyhyen mekkoni helman ylös. Mies laski pikkarini, avasi housunsa ja kostutti minua hieman. Kortsuthan eivät käyneet meillä mielessäkään. Olimme molemmat itsevarmassa humalatilassa. Mies työntyi minuun ja otti minut kovaa seinää vasten. Yritin taas olla huutamatta, mutta kyllä meidän touhusta hieman ähkintää kuului ja välillä yksittäisiä kolahduksia oveen tai viereisen kopin seinään. Sessiomme oli hyvin lyhyt ja kiihkeä. Niin kuin sen tuossa tilanteessa tulee ollakin. Pyyhkäisin itseni kuivaksi samalla kun mies laittoi housujaan takaisin jalkaan. Minäkin puin pikkarit takaisin, laskin helmani alas, asettelin vähän hiuksiani ja yhteistuumin avasimme kopin oven. Poistuessamme kopista, oli wc:ssä jälleen muitakin, mutta hymyillen kävelimme heidän ohitse ulos vessasta.

Oi mikä olo siitä jäi! Sanoin miehelle, että meidän pitäisi etsiä kaverini. Hän istui edelleen pelipöydässä, mihin oli mennyt jo ennen kuin suuntasimme miehen kanssa vessaan. Astelin kaverini luokse. Hän sanoi minulle, että arvasi meidän olevan vessassa kun ei nähnyt meitä hetkeen. Olinhan häntä varoittanut etukäteen.. Naurahdin ja sanoin hänen olevan oikeassa. Emme jaksaneet olla Ilveksessä kauaa, eikä enää ollutkaan kovin pitkä aika pilkkuun. Lähdimme kaikki yhdessä lähimpään hampurilaisravintolaan. Siellä jonottaessamme mies sanoi vähän vaikeana, ettei hän oikein enää yöllä päässyt julkisilla kotiin eikä taksiin ollut varaa.. Kaverini sanoi saman tien, että tottakai hän voisi tulla yöksi meidän kämpille. Me voisimme nukkua kaksin makuuhuoneessa. Katsoin kaveriini murhaavasti. En minä halunnut tästä miehestä mitään! Sain jo kaiken sen, mikä hänessä kiinnosti eikä huvittaisi tehdä sitä uudelleen. Suurin osa viehätystä seksistä hänen kanssaan, oli se kiinni jäämisen riski julkisella paikalla. No, se mikä luvattu on luvattu. Mies tulisi siis meille yöksi. Hän kiitti kovasti, ja sanoi saavansa kaverinsa hakemaan seuraavana päivänä sieltä. Mekin olimme melko aikaisin lähdössä melko aikaisin vielä takaisin töihin aamulla. Siitä tulisi pitkä päivä..

Otimme taksin takaisin meidän kämpälle. Söimme ateriamme vasta siellä. Olin aivan poikki ja mietin jo kauhulla seuraavan aamun aikaista herätystä.. No, oli sitä pahempaakin nähty ja olin kuitenkin muistanut juoda vettä tiuhaan enkä ollut nauttinut alkoholia enää pariin tuntiin. Hampurilaisten jälkeen menimme miehen kanssa makkariin ja toivotimme sohvalle jäävälle kaverilleni hyvät yöt. Onneksi mieskin oli poikki eikä yrittänyt mitään. Kävimme mukavasti lusikkaan ja nukahdin melkein saman tien.

Aamulla herätessäni mies koitti työntää kättään pikkareihini. Minä valitin huonoa oloa ja sanoin, että minun oli vain nopeasti päästävä vessaan. Kyllä siinä toisenkin halut katosivat. Menin vessaan laittamaan naamani työkuntoon ja pesin hampaat. Ei minulla ollut niin huono olo kuin väitin. Ei ainakaan vielä. En vain halunnut hommailla mitään. Heti hampaiden pesun jälkeen tuli muutenkin fresh olo. Söin vähän aamiaista ja pakkasin tavaroitani. Emme palaisi kämpille enää töiden jälkeen. Mies oli edelleen makuuhuoneessa. Hyvä niin. Kaverini alkoi myös heräilemään ja yritti liikkua, hänellä näytti olevan järkyttävä olo. Olimme kuitenkin melko pian lähtövalmiita ja mieskin kömpi esiin makuuhuoneesta. Hän oli myös pukeutunut ja näytti olevan vain väsynyt. Hän oli jo järjestänyt kyydin itselleen, mutta kyyti ehtisi perille vasta sen jälkeen, kun me kaverini kanssa olisimme jo lähteneet. Sanoimme luottavamme, ettei hän tuhoaisi kämpässä mitään, uskaltaisimme kyllä jättää hänet sinne hetkeksi yksin. Hyvästelimme molemmat miehen ja kiitimme illasta. Hän sanoi minulle, että voisin olla yhteydessä kun seuraavan kerran tulisin Tampereelle. Lupasin olla, mutta sanoin etten käynyt siellä kuin kerran vuodessa tai harvemmin. Mutta aika näyttäisi. Me lähdimme kohti töitä.

En ottanut mieheen enää yhteyttä. En ole Tampereella muutenkaan käynyt sen jälkeen pahemmin. Mutta miksi me edes olisimme tavanneet enää? En halunnut hänestä enää seksiäkään, saati sitten sen enempää. Ainakin sai hauskan ja ikimuistoisen kokemuksen. Me molemmat saimme. Sitä voi muistella hyvillä mielin.

facebooktwittergoogle_plusmail

2 kommenttia “Seksiä Ilveksen vessassa

  • 7.1.2017 klo 12:34
    Kestolinkki

    Moikka!

    löysin sun blogin vasta nyt ja aivan mahtavaa luettavaa! kirjotat tosi hyvällä tyylillä ja kiinnostavasti, jatka samaan malliin 🙂 oon ahminut kaikki postaukset tässä parin päivän sisään, uusia odotellessa!

    Saisko toivoo postausta sun ihan ensimmäisestä seksikokemuksesta?

    Reply
  • Syöjätär
    10.1.2017 klo 10:04
    Kestolinkki

    Voi kiitos, kiva saada palautetta. 🙂 Voinhan mä siitäkin toki kertoa.. 😉

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *