Seksiä poreammeessa

Olin viikonloppureissulla tyttöporukalla Rukalla. Lauantaina meidän tuli eksyttyä Rukan yöelämään. Baari-ilta meni hyvin kosteissa tunnelmissa ja railakkaasti. Olin silloin kovasti miestä vailla ja koitin katsella ympärilleni. Olin päättänyt, että tänään joku löytyisi. Pieni seikkailu olisi paikallaan. Mutta jos joku mukiinmenevä näkyikin, niin oli hänellä tietenkin nainen rinnallaan. Taitaisi jäädä tältä reissulta miesseikkailut väliin.. Eipä se mitään, ilmankin pärjättäisiin. Aikuisiahan tässä oltiin.

Yksi tytöistä järjesti meille jatkot ja tuntui olevan innoissaan jatkoseurasta. No miksipä ei, jatkot kiinnostivat kyllä. Ei iltaa tähän tarvitsisi päättää, kyseessä oli kuitenkin ainutkertainen viikonloppu eikä toista vastaavaa olisi varmastikaan tulossa. Ei ainakaan ihan pian. Menimme koko porukallamme poikien yhteiseen sviittiin jatkamaan. He olivat kehuneet sviitissä olevan poreamme. Se kuulosti oikein hyvältä.  En ollut nähnyt heidän seurueessaan toistaiseksi ketään kiehtovaa, mutta ottaessamme takkeja narikasta, juttelin enempi yhden heistä kanssa. Hänellä oli tosi yksiin menevä huumorintaju kanssani. Poikien hotelli oli onneksi lähellä yökerhoa. Minulla oli piikkikorkoiset korkkarit jalassa ja koko maa oli jäässä. Kuljin koko matkan hotellille kyseisen pojan kanssa käsikynkkää.

Päästyämme huoneelle asti, poika sanoi alkavansa täyttämään poreammetta ja siten saisimme sen vielä illan aikana käyttöön. Ajattelin olla avuksi ja liityin hänen seuraansa. Itse poreamme sijaitsi katetulla terassilla, mihin oli sisäänkäynti sekä kylpyhuoneesta että sviitin olohuoneen kautta. Haimme ämpäreillä vettä suihkuista, kunnes veden taso poreammeessa alkoi olla kohdillaan. Siinä kyllä kestäisi, että se lämpenisi mutta huoneessa oli riittävästi juotavaa kaikille. Viihtyisimme varmasti odotellessamme. Juttelimme porukalla sviitin olohuoneessa. Poika tuumi jonkin ajan kuluttua, että amme alkaisi pian olemaan tarpeeksi lämmin ja aikoi mennä kokeilemaan. Minä olin jo tutkassani valinnut hänet tämän illan kohteeksi ja sanoin hänelle tulevani hänen mukaansa.

Menimme kylpyhuoneeseen ja riisuimme molemmat alusvaatteisillemme. Jatkoimme siitä poreammeeseen ja asetuimme pian vierekkäin istumaan. Hetken siinä höpisimme ja mietin, miten tekisin smoothisti aloitteen. Ei se mennyt smoothisti. Olinhan humalassa kuin mikä, itsevarmuutta on silloin lähes liikaakin. Aloin suutelemaan poikaa ja hän oli menossa tietenkin heti ihan mukana. Meno meni pian kiihkeämmäksi, sillä olin jo tovin ollut kiihottuneessa tilassa ja olihan minulla koko illan ajan ollut tavoitteena löytää joku uusi valloitus. Nousin istumaan hajareisin hänen päälleen ja jatkoimme suutelua. Otimme pian kömpelösti omat alushousummekin pois ja ujutin hänet oikeaan osoitteeseen.

Kuva netistä
Kuva netistä

 

Luultavasti parasta seksissämme oli se kiinnijäämisen tunne ja tilanteen spontaanius. Yksi muusta seurueesta tuli kurkistamaan olohuoneen ovesta. Asetuin saman tien aloilleni, ettemme näyttäisi liian läpinäkyviltä juuri meneillään olevan tilanteen kanssa. Hän arvasi toki saman tien mitä poreammeessa tapahtui. Elleivät kaikki olleet jo arvanneet aiemminkin.. Hän kysyi varovasti oliko vesi sopivaa, että kaikki voisivat liittyä seuraan. Sanoimme sen olevan. Hän vetäytyi takaisin olohuoneeseen. Asetuin takaisin istumaan pojan viereen. Kurkistelin laidan yli mihin stringini olivat joutuneet ja koitin siirtää ne mahdollisimman piiloon. Siinä me istuskelimme kiltisti vierekkäin toisillemme virnuillen. Kylpyhuoneen puolelta alkoi kuulumaan ääniä eli muu seurue oli liittymässä juuri seuraamme poreammeeseen.

Istuskelimme porukalla poreammeessa hyvän tovin ja höpöttelimme kaikenlaista. Aloimme kuitenkin kaikki vähän väsähtämään ja aioimme vetäytyä lepäilemään. Annoimme pojan kanssa muiden mennä edeltä, sillä eihän meillä ollut mitään jalassa.. Menimme sitten perässä yhdessä suihkuun, missä sivelimme toisiamme hellästi ja jatkoimme pussailua. Olin lähestulkoon unessa. Kello oli vaikka mitä eikä humalani auttanut tietenkään asiaa. Poika nouti minulle kylpytakin mihin sain kääriytyä. Lähdimme yhdessä ulos kylpyhuoneesta ja hän näytti minulle tien hänen huoneeseensa. Muut näyttivät oleskelevan vielä olohuoneessa. Kävin kylpytakki päällä sängylle makaamaan. Ilmeisesti olin nukahtanut saman tien. Heräsin säpsähtäen aamulla aikaisin, kun yksi tytöistä tuli huoneen ovelle ja sanoi, että meillä alkaisi muuten olla kiire. Katselin ympärilleni ja huomasin, että toinen tytöistä oli tullut myös kanssamme sänkyyn nukkumaan. Keräilin hetken itseäni ja tajusin olevani alasti kylpytakin alla.

Sanoin olevani valmis, kunhan löytäisin tavarani ja vaatteeni jostain. Kaikki tavarat löytyivät nopeasti, sillä mukana yökerhossa minulla oli ollut vain pieni baarilaukku. Mietin vaatteitani ja muistin riisuutuneeni kylpyhuoneessa. Avasin kylpyhuoneen oven ja löysin mekkoni. Mutten alusvaatteita. Pyörin hetken ympyrää ja menin poreammeelle. Niitä ei näkynyt sielläkään. Ihmettelin, että mitäs helvettiä. Sinne niiden oli ollut pakko jäädä.. Tytöt alkoivat hoputtelemaan minua. Totesin alusvaatteiden olevan toisarvoisia, puin mekon päälleni ja sanoin olevani valmis, kunhan saan kengät jalkaan ja takin päälle. Kaikki pojat nukkuivat emmekä me sen kummemmin jääneet herättelemään ja hyvästelemään heitä.

Kotimatkalla Helsinkiin etsin pojan Facebookista, koska emme olleet vaihtaneet numeroita. Ajattelin, että voisin selittää hänelle sen miksi lähdimme vähin äänin. En missään nimessä halunnut ainakaan loukata häntä, koska en katunut mitään tuon illan meiningeistä. Poika vastailikin pian ja kertoi heidänkin olevan juuri kotimatkalla, melko rapsakassa kunnossa. Hän ei ollut loukkaantunut ja ymmärsi hyvin, koska eivät he varmaan olisi heränneet vaikka olisimme koittaneet huudella heipat. Samalla kysyin häneltä, sattuiko hän näkemään heidän sviitissä vielä ennen lähtöään alusvaatteitani. Kyllä, rintsikat hän löysi ja otti ne talteen, jotta voisi palauttaa ne minulle. Vaikka postitse jos ei muuten. Asuimme täysin eri puolella Suomea eikä hänkään kovin tiiviisti Helsingissä käynyt.

Sepä ystävällistä häneltä. Jäin vain miettimään mitä stringeilleni kävi.. Toivoin ettei hän joko nähnyt niitä tai että hän löysi ne ja heitti roskiin. Kunhan ei ottanut muistoksi itselleen.. Tästä reissusta on aikaa vierähtänyt reippaasti. Olimme reissun jälkeen pojan kanssa suht tiiviistikin yhteydessä. Lähinnä koskien rintsikoitani. Hän lupasi ne postittaa moneen kertaan. Loppujen lopuksi, kun mitään ei tapahtunut, en jaksanut huudella jatkuvasti niiden perään. Kyllähän alusvaatteita saa aina lisää eivätkä ne olleet kallista merkkiä. Tosin ainoat hyvät mustat rintsikkani.. No, ainakin poika sai fyysisen muiston itselleen illasta jos ei muuta.

facebooktwittergoogle_plusmail

2 kommenttia “Seksiä poreammeessa

  • 3.4.2017 klo 19:22
    Kestolinkki

    Miten olisi pieni tuhma seikkkailu yhdessä? 😉

    Reply
    • Syöjätär
      4.4.2017 klo 14:46
      Kestolinkki

      Heh, kiitos hauskasta ehdotuksesta, mutta ei kiitos. 🙂

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *