Kisalavoille?

Ciao!

Mulla on treenipäivitykset vähän unohtuneet, mutta treenattu on!

Kerron nyt vähän viimeaikojen treenikuulumisia, plus vähän siitä, milloin aloin käydä salilla, missä vaiheessa fitness alkoi miellyttää silmää, sekä paljastan jotain, jota olen tässä meittinyt viimeiset puolitoista viikkoa.

Ville Erolan ohjelmilla olen jatkanut samaan malliin – paitsi, että olen alkanut hieman nostaa painoja joissakin liikkeissä, raudan liikkuessa liian livakkaan.
Havahduin esimerkiksi “leuanveto”-liikkeen, kapealla vastaotteella ylätaljassa, tulevan rinnalle ilman sen kummempaa puskemista. Lisäsin 5kg ja johan alkoi puhalluttamaan! Viimeiset toistot oli jo tiukassa, niin kuin kuuluu ollakin.Olkapäiden vipunostot saivat hieman lisäpainoa jo jonkin aikaa sitten.

Kaikkiin liikkeisiin en pysty vastusta nostamaan, tai sarjat jäävät ihan vajaiksi. 5kg väli on liian rankka, puolet siitä  menisi! Voisi kai sillä tehdä ne mitkä menee ja pyrkiä takaisin entisiin toistomääriin? En tiedä 🙂 Riippuu siitä, kestääkö tekniikka.

Toistot vähenevät kierros kierrokselta, 15-12-10, joista tosin viimeisen kierroksen olen pitänyt jemmassa tähän viikkoon saakka!
Tällä viikolla korkkasin myös kolmannen kierroksen, eli viimeisen, 10 toiston kierroksen. Mukavasti kulki vielä se kolmaskin, vaikka parissa laitteessa nostinkin painoa vähän entisestä.
Ylätaljassa, leveällä myötäotteella lisäsin ensimmäiselle kierrokselle 5kg, mutta palasin takaisin tuttuun painoon toiselle kierrokselle. Ensikerralla kokeillaan sitten kaikki kolme kierrosta +5kg:lla!

Jalkatreeneistä pidin taukoa kahden treenin verran, sillä jalkani löivät totaalisesti lukkoon. Nyt ahkeran foamrollauksen, parin hieronnan ja venyttelyn jälkeen jalat tuntuu taas normaalilta. Ville epäili huonon palautumisen johtuvan liian vähäisistä hiilareista treenin jälkeen. Enkä kiellä, en ollenkaan, sillä minullahan on tuo pienoinen ongelma hiilihydraattien kanssa olemassa olevan PCOS-oireyhtymäni takia. Ihoni on tällä hetkellä aika tulehtunut, seurauksena viime kuun sushibuffeteista! Se on suoraa seurausta hiilihydraattien nauttimisesta, sillä PCOS elää hiilareilla. Akne ja ylipaino ovat sen sivuoireita, joten hiilaritankkaus palautumiseen luo aikamoisen noidankehän… Tämä onkin ainut haasteeni kovaa treenatessa.

 

Haasteista puheenollen, niitähän  pitää aina olla. Ja niihin pitää mielestäni tarttua, mikäli sellaisia tarjotaan, ja mikäli ne itseään kiehtoo.

 

Minulle tipahti eräs haaste puolitoista viikkoa sitten.

Olen tiedostanut miettiväni kisailua jonkinverran (todella paljon alitajunnassani), sanotaan viimeisen puoli vuotta – ainakin!
Tosin puhuttuani eilen Body Fitnesissä kisanneen ystäväni kanssa puhelimessa, tajuttiin mun ajatelleen kisailua alitajuntaisesti jo pari vuotta!
Ensimmäiset screenshottini fitness-kunnosta ovat ilmestyneet puhelimeeni jo vuoden 2014 puolella, joista ensimmäinen taisi olla juurikin kyseisen ystäväni (Jenny Albrecht) hartiat (elokuu/2012):

image

En muista tarkalleen oliko se ensimmäinen laatuaan, sillä minulla oli vielä käytössä entinen puhelimeni, Samsung S3 mini. Nykyisen iPhone 6:ni galleriassa alkaa vilahdella fitness-kuvia jo vuoden 2015 alusta, ja galleriat ovatkin täyttyneet kyseisistä screenshoteista seuraavasta kesästä lähtien.
Nyt, kun tarkkaan ajattelee, niin muistan miettineeni Miss Helsinki-treenien aikana, että JOS voitto sattuisi tulemaan, ja PT-yhteistyö Sorsien kanssa jatkuisi, niin voisin harkita tavoitteellista treenaamista ehkä jopa lavoille asti.

Se ajatus kuitenkin jäi siihen, kun PT jäi pois kuvioista.
Se, että joku seurasi kehitystä ja mittarin lukemat paljasti kaiken, motivoi eniten. Ei halunnut tuottaa pettymystä valmentajille, ja numerot ovat aina motivoineet minua kaikkein eniten.

Seurasi pitkä ajanjakso ilman treenejä. Tankotanssikin jäi lopulta reilun puolen vuoden tauolle. Olin taas pisteessä, etten pitänyt itsestäni, eikä minulla ollut hyvä olla.
Vuoden vaihteesta 2016 aloin käymään säännöllisesti salilla ja pääsin jälleen pikkuhiljaa treenamisen makuun!
Lopullinen salikärpänen iski toukokuun jälkeen, kun aloitimme yhteistyön personal trainer Ville Erolan kanssa Töölö Gymillä. Alkuperäinen suunnitelmammehan oli vain treenata minut parempaan kuntoon, jotta pääsen tankotanssiharrastuksessani sinne, missä minun kuuluikin olla, kuten ennen pitkää taukoani.

Kuitenkin varsinainen porkkana on puuttunut, ja vaikka kunto on parantunut treenien myötä, ei ulkomuoto tälläkään hetkellä miellytä. Jossain välissä olin jo suht tyytyväinen, hetkellisesti, kunnes taas aloin sooloilla enemmän ruokavalion kanssa. Sovimme alunperin, että ruokaohjelma on suuntaa-antava, ja sen varjolla saatoinkin syödä suht vapaasti, vaikka minulla olikin laadittu runko, johon päivittäinen syömiseni pohjautui. Satunnaiset raakakakut ja mansikkakilot, sekä kookosmannalla tai maapähkinävoilla herkuttelu, ovat horjuttaneet suunniteltua ruokaohjelmaa. Miksi? Koska porkkana. Tai siis se, ettei sitä ole ollut.

Viimeaikoina olen lipsunut ruokaohjelmasta huomattavasti vähemmän, ainoastaan jonkun luomuomenan verran extraa. Välillä olen korvannut jonkun jollain vastaavalla jne. Syönyt enemmän kananmunia, mitä suunnitelmassa, mutta jättänyt sen sijaan toisen kananrintafileen syömättä. Siitä aiheutuu kuitenkin tietynlaista stressiä, koska tiedän, etten noudattanut ohjetta tarkasti. Olen suhteellisen kova syynäämään itseäni, mistä seuraa usein turhaa stressiä. Suurentelen vahinkoni ja näin saankin esim lipsumiseni kuulostamaan pahemmalta, mitä ne todellisuudessa ehkä ovatkaan. Esimerkkinä juurikin sellainen tilanne, jossa harmittelen syöneeni esimerkiksi omenan, vaikkei pitänyt, mutten pidä lainkaan mainitsemisen arvoisena sitä, että jätin riisit väliin omenan kustannuksella. Periaatteessa +-0, mutta syyllistän siitä silti itseäni. Toki minulla on ollut lipsumisia, joista on syytäkin syyttää itseään!

Olen tässä viimeisen kk pohtinut, että olen todella kyllästynyt itseeni. Lipsumisia ei ole juurikaan tullut, muutamaa (KOHTALOKASTA) sushibuffettia ja proteiinipatukkanapostelua lukuunottamatta, mutta sehän ei poista edellisen kuukauden mansikkakiloja tai kesäkuun kookosmannoja.

 

On siis päätöksen aika, lakkaanko valittamasta sitä, etteivät vatsalihakseni enää piirry iholla, vai teenkö totaalisen ryhtiliikkeen itsekurini kanssa.

 

Valitsin jälkimmäisen, ja pyysin Villeltä pari muutosta ohjelmiini. Halusin lisää olkapäitä ja lisää treeniä pakaralle. Olin siis kiinnostunut jo muokkaamaan kehoani fitness-suuntaan, enkä suinkaan enää treenannut vain saadakseni voimia tankotanssiin.

Tästä ei mennyt kuin viikko, niin minulle tipahti viesti Cap Athletelta, kiinnostaisiko minua alkaa kisailemaan fitnesstä. BANG! WTF?

Ensimmäinen ajatus oli, että no enkai minä.. Tätä olen syöttänyt itselleni aina. Olenkin sanonut muutamasti ääneen, etten IKINÄ kisaa. Niimpä niin. Minulle tapahtuu aina kaikki, mistä erehdyn sanomaan “ei koskaan”…
Olin tiedostanut myös tämän. Juhannuksen jälkeen kisoihin treenaava tuttava kysyi minulta salilla, milloinka minä aion kisata? Naurahdin vielä tuolloinkin, että no en koskaan! Perään totesin myös tiedostavani sen, että kaikki yleensä tapahtuu, mitä ‘en ikinä’ aio.

Siinäpä sitten pohdiskelin, että onko tällä Cap Athleten lähettämällä  viestillä nyt jokin tarkoitus? Mistä he keksivät lähettää viestin juuri minulle?

Sponsoreihin lukeutui mm. Leader, jonka kanssa työskentelen jo muutenkin, lisäksi treenivaatteita ym. Poseeraustreenitkin sijoittuu Töölö Gymille, mikä onkin ollut kotisalini jo yli puoli vuotta.

Mieleni meni vuoristorataa.  Välillä suljin koko ajatuksen pois mielestäni, tyrmäten sen täysin, kunnes taas ajatus nousi pintaan ja tajusin sen olleen juurikin kaipaamani porkkana. Torjuin. Innostuin. Torjuin, innostuin, torjuin…

Lopulta juteltuani asiasta ystäväni kanssa (toinen parhaista ystävistäni), hän katsoi minua ja sanoi. “Viivi. Sä oot tosta ihan innoissaan. Miks et menis?”
Vasta silloin tajusin, että jumalauta. Niin muuten oonkin. Teksin muodossa sain vielä kantani kuulostamaan siltä, millaisena sitä itsellenikin yritin syöttää. Puhuessani aiheesta minut tunteva ihminen näki, että into paloi minussa.

 

Heti, kun annoin itseni ajatella asiaa siitä näkövinkkelistä, että olen asiasta innoissani, tajusin oikeasti odottavani sitä jo innolla!

 

Tästä tulikin pidempi teksti kuin suunnittelin. Lopetan sen tähän paljastukseen. Otin siis paikan vastaan Cap Athlete Teamissa.
Projekti tulee olemaan iso ja vaativa, siksi pidän mielessäni 30 päivän peruutusoikeuteni, ja kuulostelen kuviota ensin. Jos jostain syystä homma ei esimerkiksi natsaisikaan valmentajan kanssa, mietin asian uudelleen.
Tiedän sen tulevan olemaan rankkaa, joten se ei ole kriteeri peruutukseen.
Ainut asia, joka voisi mennä pieleen, olisi vahvasti eriävät mielipiteet ruokavaliosta valmentajan kanssa. Maidottomuus, viljattomuus ja lisäaineet ovat kärkipaikoilla, ajatellessa hyvinvointiani, joten niihin en aio koskea edes kisakunnon tähden, tulehduttaen samalla elimistöni 🙂
Uskon, ettei tästä tule ongelmaa.
Myös Juice+ tulee kulkemaan mukanani, oli projekti mikä tahansa. Kapseleiden takia uskonkin pystyväni tähän. Ennen tuskin olisin.

Tällä hetkellä olen kuitenkin vain innoissani! Hieman jännittynyt, mutta puhtaasti innoissani!

 

STAY TUNED !

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *