Kuinka välttyä puutostiloilta painonhallinnassa

Oikotietä onneen ei ole, mutta fiksulla painonpudotuksella yhtälö on hyvinkin yksinkertainen.

Laihduttajat kärsivät monesti mm. hiustenlähdöstä ja valittavat huonoa ihoaan. Sanomattakin selvää, jos ruokavaliosta karsii lähes kaiken pois ja syö määrällisesti kuin hiiri, ei keho saa kaikkea mitä tarvitsee. Keho on kuitenkin siitä jännä keksintö, että se osaa käyttää saamansa ravinnon tietoisesti eri toimintoihin, ja käänteisesti olla käyttämättä ravintoa turhempiin tarpeisiin, mikäli ravinteita on saatavilla niukasti.

Keho on fiksu. Jos annat sille vain osan sen tarvitsemista ravinteista, sinun on turha haaveilla terveistä hiuksista, vahvoista kynsistä tai kuulaasta ihosta. Ensisijaisesti ravinto käytetään elintoimintojen ylläpitoon, ja jos jotain jää yli, menee ne vasta sitten hiuksille, kynsille ja muulle “turhalle”, mikä ei vaikuta elintoimintoihin tai muuhun kehon toimintaan. Kaikille on varmaan tuttu fiilis, kun aamupalasta tai lounaasta on kulunut luvattomasti aikaa, ja tuntuu, ettei enää oikein ‘leikkaa’. Milläs se autokaan kulkisi, ellei siihen tankkaa bensaa? Aivot tarvitsevat esimerkiksi yllättävän monia vitamiineja toimiakseen optimaalisesti. Uskallanpa väittää, että aliravitsemus tekee sinusta hieman hönökin 🙂

Mikä sitten on fiksu tapa pudottaa painoa, tai pitää paino kurissa?
Tämä on varmasti yksilöllistä, eikä kaikille sovi samat ravintosuositukset. Kuten tällä hetkellä otsikoissa käyty väittely ravintosuositusten toiminnasta todistaa.
Esimerkiksi oma kehoni ei kestä hiilihydraatteja “normaalisti”. Olettaen, että ‘normaali’ on yleisten ravintosuositusten osoittama määrä.
Lähtökohtaisesti kuitenkin avain on syödä riittävästi (ja fiksusti), sekä lisätä liikuntaa. Puutostilat astuvat kuvioihin siinä vaiheessa, kun ruuan vähentäminen on ainut keino pudottaa painoa. Senkin voi toki tehdä fiksusti, mutta kehiin tarvitaan vähintäänkin lisäravinteet!

Lisäravinteista käydään jatkuvaa kinastelua, onko ne hyväksi vai ei. Tarvitseeko niitä ollenkaan, vai onko niitä ihan turha napsia?
Henk.koht. olen sitä mieltä, että nykymaailmassa KAIKKI tarvitsee lisäravinteita. Maaperän köyhyys, massatuotanto, pitkät kuljetusmatkat ja muu entisajoista poikkeava on heikentänyt ruuan laatua ja ravintoarvoja. Olen perehtynyt näihin ravintoarvojen laskuihin enemmänkin joku vuosi sitten, ja pahimmat laskut vitamiineissa oli jopa 80% vuosien saatossa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jos kaiken haluaisi saada pelkästään ruuasta, saisi syödä TODELLA PALJON! Se taas ei natsaa painonhallinnan kanssa.
Mikäli painoa pudottaa tietoisesti, tarkoittaa se yleensä jokseenkin hillittyjä annoskokoja, sekä usein rajallista ruokavaliota. Tällöin lisäravinteet auttavat pitämään kehon hyvinvoivana ja välttymään puutostiloilta.
Toki kohtuus kaikessa, mutta myönnettäkööt, että ainakin itselläni on aikamoinen kirjo erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita, joista useita napsin päivittäin, vaikkakin olen todella reipas tyttö syömään. Olen kuitenkin tarkka, mitä suuhuni laitan, ja joitain hivenaineita on ehkä hankalampi saada. Oma vastustuskykyni on ainakin melko rautaa! Uskon lisäravinteilla olevan osuutta asiaan 🙂
Kaikkea ei välttämättä tarvitse ottaa purkista, mutta ainakin meille Suomalaisille suositeltavaa olisi käyttää vähintään D-vitamiinia ja kalaöljyä.

Sain juuri vahvistusta omaan vitamiinikirjooni Health Storelta!

healthstore

Muutama sananen ko. tuotteista:

Öljymäinen D-vitamiini imeytyy paremmin kuin tablettimuodossa oleva, joten sitä on hyvä suosia! Kannattaa myös ottaa huomioon vitamiinin vahvuus ostotilanteessa, sillä pitoisuudeltaan alhaisemmat saattavat joskus houkutella hinnallaan, mutta hyöty on riittämätön, ellet ota useampaa päivässä.

Omega3 tuotteesta on hyvä löytyä KAIKKI omega3 rasvahapot (EPA, DHA ja DPA), kuten tässä tuotteessa löytyy.

Ubikinoni onkin monelle vieraampi juttu.
Ubikinonia, eli koentsyymi Q10 esiintyy elimistön kaikissa soluissa. Sitä suositellaan urheilijoille, mutta se on myös suositeltua ikäihmisille ubikinonin vähentyessä iän myötä.

Voit tilata omat vitamiinisi Health Store Finlandin sivuilta !

 

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *