Mutkikkain kisadieetti ikinä!

Noniin, viimedieetillä ajattelin, että painajaiset ja vahingossa syödyt 25000 kaloria teki dieetistä haasteellisen, mutta ne olivatkin vasta linnunmaitoa tähän dieettiin verrattuna.

 

Dieetti sujui suht mallikkaasti lähes ensimmäisiin kisoihin saakka, mutta sitten….BOOM, yllättäen elämäntilanne sai täyskäänteen, jota seurasi uuden kämpän etsintä ja muutto.
Noh, olen aika hyvä mentori – ja sain kuin sainkin koottua pääni ja jatkettua kaikesta huolimatta kisakuntoon saakka, kunnes kaksi viikkoa ennen ensimmäisiä kisoja jalkani meni kävelykyvyttömäksi. Viikon verran odotin ihmettä tapahtuvaksi ja toivoin jalan kokevan ihmeparantumisen – turhaan.
Uskon vahvasti, että kaikella on aina tarkoitus. Niin myös tässä  oli varmaan joku juttu, miksi tämän piti mennä näin. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, ettei vi**ttanut viettää PCA Finnish Open kilpailuja tuomareiden takana. Fiilikset oli maksimaaliset oman sarjani kohdalla – luonnollisesti. Minunkin piti olla tuolla!

Jalka on ollut kipeä nyt yli 3 viikkoa, minkä vuoksi minulta jää väliin myös seuraavat suunnitellut kilpailut Beneluxissa. Niihin oli tarkoitus lentää puolentoista viikon kuluttua. Nähtäväksi jää, ehdinkö edes MM-kilpailuihin, mitkä olivat tämän syksyn päätavoite. Niihin on aikaa 4,5 viikkoa, eli vähän huonot lähtökohdat tässä on jokatapauksessa…
Tällähetkellä en ole pystynyt tekemään jalkoja, pakaraa tai edes aerobisia about 4 viikkoon. Ellen pääse viimeistään ensiviikon kuluessa treenaamaan jalkoja, ei fiilis MM-lavalle nousuun ole enää kohdillaan. Jos en ole melkein 2kk päässyt tekemään jalkoja tai pakaraa lainkaan, niin mikä kunto minulla on enää viedä lavalle? Ainakin mielessä jyllää ajatus siitä, ettei TODELLAKAAN ole tehnyt kaikkeaan sen eteen, mitä tuo lavalle. Minkäs näille mahtaa…

Tällä hetkellä minulla on meneillään viikon pakkolepo. Myös kävelyä tulisi välttää, ja siihen minulla on kävelykepit, jotka pöllin häkkivarastostamme.
Parasta lienee vähän avata tilannetta…
Niin pieni kuin tämä maailma onkin, naapurini, tästä samasta kerroksesta, oli seurannut minua instagramissa jo kauan. Jostain instagram-storystani hän bongasi ympäristön näyttävän muuten aikas tutulta. HAH! Sama sisäpiha!
Sain häneltä viestin instagramissa, että olenko huomannut häkkivarastossamme lojuvan joutilaana kävelykepit?
Kirjoitin samantien viestin, minkä teippasin siihen paikkaan, mistä kepit anastin. Jätin lappuun puhelinnumeroni, johon voi soittaa, mikäli kaipaa keppejään itse. Ilman niitä olisin ollut kämppäni vanki alusta alkaen, sillä lääkäristä en saanut apua. Käskettiin syömään buranaa, mutta jossain vaiheessa, ennenkuin aloitimme kidutushoidot Haran hierontapöydällä, en kyennyt varaamaan jalalle lainkaan.

Kidutuskammio!
Takaisin Haran hierontapöydälle…
Harri Purho hieroo Helsingissä, Ruoholahdessa, ja on monille kehonrakentajillekin ainut apu jumiutuneen selän avaamiseen. Hän hieroo niin kauan, kun jumit on avattu. Ja nehän avataan! Jos joku siellä itsekseen mumisee, että ei näitä jumeja kyllä kukaan kerralla avaa, niin voi kyllä. Tietäisitpä vaan, kuinka paketissa olin! Ollaan hierottu nyt kolme kertaa, ja jokaisella kerralla tätä kidutusta on jatkunut 4 tuntia! Viimeisin, tämä kolmas, oli jo siedettävää kipua, mutta kahteen ensimmäiseen olisin tarvinnut anestesialääkärin… Luulin tietäväni, mitä kipu ja tuska on, mutta olin väärässä!
Pääasia oli saada paikat auki, ja sen Hara kyllä teki. Sääliä ei siinä huoneessa tunnettu, vaan kovettuneet jumit ja kiinnittyneet kalvot revittiin irti hermoteistä ja lihaksista. Jalka alkoi pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta!
Nyt viimeisimmällä kerralla sain saarnan siitä, miksi olin kävellyt jalalla. Olisiko leikattu raaja samantien kunnossa, kun kävelet leikkaussalista? Olisipa vääntänyt sen rautalangasta aikaisemmin. Olin jalkaa rasittamalla saanut homman ottamaan lienee pienen takapakin, mutta silti hieronta oli jo siedettävää, toisin kuin 8 edellistä tuntia  Haran pöydällä.

 

Halusin varmistua, ettei jalassa tai polvessa ole mitään pahemmin rikki, vaan että kaikki johtuisi pelkästään kinnaavista kalvoista ja jänteistä. Varasin ajan yksityiselle, missä jalka ultrattiin. Itse polven sisäänhän ultralla ei nähty, mutta ainakaan kalvoista jne, mitä sillä ikinä näkikään, ei löytynyt mitään. Sen sijaan jotain muuta löytyi. Pyysin zekkaamaan samalla viime dieetillä kipeytyneen, toisen jalan jalkapöydän, mikä kipeytyi ylisyötyjen vahinkokaloreiden vaatimasta hullusta juoksumäärästä – ja on kipeä edelleen. Noh, kummakos tuo jos on vähän sattunut, sillä se oli  murtunut.

En juokse enää ikinä.

Never say never, mutta toivottavasti en juokse, sillä nyt on peräkkäisillä dieeteillä juostu molemmat jalat paskaksi. Vesijuoksun voisin aloittaa, anyone with me?

Mikäli murtunut kohta alkaa “kasvaa”, eli kasvattaa jonkinlaista kudosta tai luuta (mitä lie), tai jos se alkaa kipuilla enemmän, niin se on leikattava. Siihen leikkaukseen en kuulemma halua, sillä jalkapöytä avataan ja ne “mitkä lie” kaivellaan sieltä pois. Puolen vuoden toipuminen, ensimmäiset 2kk täyslepoa. Oikeassa oli, en TO DELLA KAAN halua siihen!
Tämän tällähetkellä enemmän vaivaavan, eli vasemman jalan kanssa uhkana kortisonipiikki, ellei kahdessa viikossa hellitä. (Ensimmäinen viikko alkaa kulua jo loppuun.)

 

Tämän kaiken tarkoitusta olen ehtinyt toki tässä pohdiskella, mutta fakta kun vaan on se, etten voi tälle yhtään mitään. En yhtikäs mitään, vaikka kuinka haluaisin. Ystäväni juuri sanoikin, että olenko harkinnut alkavani pitää sellaista motivaatio podcastia, kun osaan koota niin oman kuin muidenkin päät. Tavallaan olen, mutten podcastina. Kiinnostaisiko teitä kuulla ajatuksia enemmänkin YouTube-kanavallani?

 

YouTubesta puheenollen, Zekkaa uusin videoni TÄSTÄ!

 

Mikäli et ole ehtinyt katsoa vielä edellistäkään, näet sen TÄÄLTÄ!

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *