Neuloja neulakammoiselle

Uusi viikko alkaa olla jo hyvässä vauhdissa, ja ihan uudella meiningillä on menty pikkuhiljaa 🙂
Eilen kävin viimeinkin kokeissa, joihin minut määrättiin menemään ‘parin päivän päästä’, viikko sitten Tampereella, tulehdusarvojen ollessa 90. Kokeilla oli määrä tarkistaa, että tulehdusarvot ovat lähteneet laskemaan suunkautta otettavilla antibiooteilla, koska tiputukseen en suostunut jämään. Viimepäivien olotilasta osasin jo aavistaa, että laskeneet varmasti olivat, mutta olihan se käytävä tarkistamassa. Tänään sain soiton eilisten kokeiden tuloksista, ja tulehdusarvot olivat kuin olivatkin laskeneet 90:stä 11:een. Melkein viitearvoissa siis mennään 🙂

Keskiviikkona ja torstaina porskutin kipulääkkeiden voimin töissä, ja perjantaina luin viltin alla kirjaa tyytyväisenä. Perjantaina suunnittelin kokeisiin meneväni, mutta minulla oli vielä lauantaina sovittu työkeikka, joten en olisi ehtinyt tippaan menemään joka tapauksessa, mikäli arvot eivät olisi laskeneet. Tiedän, että on tyhmää leikkiä munuaisten kustannuksella, mutta työmoraalini on vain yksinkertaisesti liian korkea pysähtyäkseni, ennen kuin minulla on siihen aikaa. Syyn täytyy olla melkoisen painava, ennen kuin peruutan sovitun työkeikan.
Lauantai meni jälleen hyvin, mutta ilta oli vielä tuskainen. Otin viimeiset kipulääkkeet tuona iltana.
Sunnuntai oli jo hyvä, kipulääkkeetön, mutta väsynyt. Söin hyvin ja lepäilin pari päivää.

Eilenillalla en enää kestänyt syödä ja makoilla, vaan oli pakko päästä liikkumaan. Olin ollut jo puolitoista viikkoa ilman minkäänlaista liikuntaa ja 5 salitreeniä on jäänyt väliin. Päätin käydä juoksulenkillä, mutta olin jättänyt urheiluliivini poikkeuksellisesti matkasta. Olin siis jo Savossa seuraavan päivän sairaalareissua varten. Olin kuitenkin jo päättänyt juoksulenkillä käydä, joten jotain oli keksittävä. Korvasin juoksun tunnin kuntopyöräilyllä iskän luona.
Olen sellainen jääräpää kuntoillessani, että jos jotain päätän, niin sen myös teen, eikä siitä voi yhtään joustaa tai on luuseri. Reilun 10 minuuttia poljettuani ajattelin, että olisin voinut säätää vastuksen asteen pienemmälle, mutta eihän sitä enää voinut säätää kesken leikin. Olin päättänyt polkea sillä koko tunnin ja samaa, 20km/h vauhtia, joten ei auttaut kuin polkea. Ensimmäiset 45min oli ihan mukavaa, mutta sitten iski nestehukka. Viimeiset 15 minuuttia oli yhtä tuskaa, ja tuntui, etten ole varma pysynkö pyörällä loppuun saakka. Taukoa ei tietenkään voi pitää, hakeakseen vettä. Aikamoista punnerrusta oli, että sai vauhdin pidettyä samassa loppuun saakka, ja viimeinen puoli minuuttia oli tietenkin spurtattava täysillä 😀

image

Rästitreenien varalle suunnittelin jo kalenteriani pari viikkoa eteenpäin. Saan tehtyä väliin jääneet salitreenit muiden treenieni ohella, kun teen vapaapäivinä kaksi treeniä päivässä.
Miss Helsinki 2015 aikanakin, minun oli AINA tehtävä kaikki treenit. Jos vaikka olimme viikon kiertueella Levillä, ja siellä teimme eri treenejä, minun oli SILTI  tehtävä aina ne ohjelman treenit, mitkä siltä ajalta oli jäänyt väliin, vaikka porukalla vedetyt treenit tai viikonloppujen bootcampit olisivat korvanneet osan treeneistä. Siihen aikaan treenasin lisäksi 3-6 tuntia tankotanssia viikossa, joten eipä tuona syksynä juuri muuta tullut tehtyäkään kuin treenattua 🙂  Ja mitä tulee itse treeneihin, ne oli tietenkin vedettävä aina Maximeilla. Jos esimerkiksi ohjelmassa oli liike, jota tehtiin 30-60 sekuntia, minun oli AINA tehtävä kaikki kolme kierrosta 60 sekunnilla.

Tänään minulla oli KYSin reissu, joka ei taas liittynyt munuaistulehdukseeni millään tavalla, vaan pitkään tutkintaan hormojeneni epätasapainosta, lähinnä testosteronien ja kortisolin kohonneista arvoista.
En tarkalleen tiedä, mitä tänään tutkittiin, mutta minua magneettikuvattiin. Thank God, minulle ei tarvittu laittaa varjoainekanyylia, vaan kuvat onnistuivat ilmankin 🙂
Minulla olisi nyt piikkikiintiö täynnä, joten toivottavasti kokeet on nyt tältä erää tässä.

….paitsi! Sain tatuointi-idean, mikä minun on SAATAVA iholleni as soon as possible!
Menköön nyt samaan piikkirumbaan vielä sekin, vaikka en koe tatuointia läheskään yhtä kamalana kokemuksena, kuin verikokeet!

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

2 kommenttia “Neuloja neulakammoiselle

  • 3.5.2017 klo 21:04
    Kestolinkki

    Miten voit pelätä neuloja ja parkua tv:ssä ja silti suussa killuu kielikoru? Oletko tosissasi?

    Reply
    • Viivi
      7.5.2017 klo 10:54
      Kestolinkki

      Moikka,

      jos katsoit jakson, niin huomasit varmaan, että itse neulat ei ole mulle se pahin juttu, vaan veri.
      Pystyn esimerkiksi hyvin availemaan tukkeutuneita ihohuokosia miliumneulalla, koska neula ei mene suonien tasolle.
      Kielikorua otettaessa ei (luojan kiitos!) tullut verta, kuten minulle etukäteen kerrottiinkin. Toki olin puoli tuntia puoli tajuttomana operaation jälkeen, mutta ihme ja kumma, pysyin tajuissani, enkä pyörtynyt. 🙂
      Pystyn kyllä lähes mihin vain, kun tarpeeksi haluan, kuten esimerkiksi verikokeisiin. Ne oltaisiin saatu otettua myös ohjelmassa, mutta terapeutin mukaan se oli tarpeetonta.
      Se, että ylitin itseni ja otin kielikorun 16-vuotiaana, ei tarkoita, ettenkö olisi itkenyt ja huutanut silloinkin. Sama pätee myös korviksiin (ja siihen, kun muille on laitettu korviksia). Napakorun otin täyttäessäni 13-vuotta, ja iskä joutui kutakuinkin kantamaan minut pois sieltä, vaikkei siinäkään tullut verta. Heikoille siis vetää kaikenlainen piikitys, mutta veri vetää usein tajuttomaksi.
      Kirjoitan tästä vaikka oman tekstin, jossa avaan kammoani vähän enemmän.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *