Parasta on huomata olleensa väärässä

Muistatteko, kun kirjoitin vuosi sitten, miten olin miettinyt bikinifitnesstä mielenkiintoisena, mutten voinut kuvitella lähteväni itse tavoittelemaan sitä kuntoa, koska “eihän minusta siihen olisi!” 

 

Olin perjantaina keikalla Tomi Kokon ja Puhdistamon tilaisuudessa, jossa lanseerattiin heidän uusi, yhteistyöllä toteutettu tuote, 5AM COFFEE. Juhlapaikalla oli tarjolla suurinta herkkuani, Puhdistamon kookosvettä (!!!) jääkaappi täynnä, jota täydennettiin sitä mukaan, kun vieraille maistui – ja sehän maistui, arvatenkin! Ensimmäinen puukonisku tuli siis rintaan heti kättelyssä. Toisaalta, minulla jäi muutama lava kookosvettä kotiinkin, ennenkuin hiilarit otettiin minulta pois, joten sitä olisi minulla kokoajan kotonakin saatavilla. Päätin siis selvitä kiusauksesta.

Seuraava puukonisku osui syvemmälle! Ihana kahvila, Rupla, jossa olen itsekin käynyt nauttimassa heidän taivaallisia raakakakkujaan, alkoi viritellä piiiitkää pöytää täyteen heidän herkkujaan buffetiksi! Yksi toistaan ihanemman näköisiä ruokia täytti pöydän, joiden tuoksu oli kuin huumetta minulle! Pöytä notkui ruokaa suoraan terveysintoilijan paratiisista, JA MINÄ OLEN DIEETILLÄ??? Ruokahan oli todella terveellistä ja ensimmäinen pöytä oli täynnä erilaisia salaatteja, kanaa ja lammasta, hummusta jne, mutta tässä kohtaa dieettiä kun en saa syödä edes tomaattia, niin minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään saumaa nauttia pöydän antimista!

 

 

Kuvat on otettu kesken pöydän täytön, joten tässä on vasta maistiaisia alkupöydän antimista!

 

 

Viimeinen puukonisku oli pahin. Oikein isolla terällä ja helvetin syvälle! Hetken jopa vilahti mielessä, että tähänkö minun kisat nyt jäi?? Kuten arvatenkin saattaa, viimeinen isku oli RAAKAKAKKU ! Eikä vain yksi, vaan neljää eri sorttia! Siinä saatavilla, koko illan. Tämä kaikki! Sydän itki verta – ja itkee edelleen.

 

 

 

 

Kaikki, jotka minut tuntee, ymmärtänee, että olin paratiisissa! Ainut huono puoli oli ajankohta, joka teki paratiisista kielletyn. Olin kuin keskellä Aatami ja Eeva-kertomusta, jossa paratiisin houkutuksesta oli kieltäydyttävä, tai nautinnosta saisi maksaa kalliin hinnan.

 

 

Voin rehellisesti sanoa, että pahempaa tilannetta ei dieetilleni voi osua. Jos tarjoiltavat olisi ollut perus catering-ruokaa, kakut sokeria, vehnää ja kermaa, ei ongelmaa olisi ollut. Terveelliset herkut ovat suurin  intohimoni, joista on lähes mahdoton kieltäytyä! Ilta oli henkisesti todella vaikea, etenkin, kun näillä kaloreilla kroppa huusi ravintoa, ja minulla oli kaikki tarjolla, mitä olisin voinut toivoa. SILTI, kieltäydyin tavoite mielessäni, ja kuvittelin sitä morkkiksen määrää, minkä itselleni hankkisin. Viimeiset viikot en ole juuri muuta miettinytkään kuin tulevia bikinikisoja, joten nyt, viikko ennen H-hetkeä, olisi ollut väärä paikka antaa houkutuksille valtaa.

 

 

“Jumalauta, musta on tähän!”

 

 

Pointtini koko kirjoituksessa oli, että olen tehnyt oivalluksen, josta voin aidosti olla ylpeä: Jumalauta, musta on tähän! Lisäksi tällainen itsekurin harjoittelu tekee varmasti hyvää ihan jokaisella elämän osa-alueella. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, tämä on opettanut minulle paljon! Niin mielestäni kuin kehostanikin. Ja toki myös tietoudesta ja ymmärryksestä lajiin ja liikuntaan.

 

Kisadebyyttini on tulevana lauantaina, eli alle viikon kuluttua, jolloin tulee samalla myös vuosi täyteen tätä matkaa. Matka ei lopu siihen, kävi karsinnoissa kuinka tahansa, mutta ensimmäinen lukuvuosi on nyt käyty tätä koulua, ja päästään ns. erikoistumaan alalle! Seuraavat dieetit tulee taatusti olemaan helpompia ja luotto tekemiseen ihan eri levelillä! Viimeinen viikko käsillä, stay tuned ❤️

 

 

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

2 kommenttia “Parasta on huomata olleensa väärässä

  • 20.9.2017 klo 02:07
    Kestolinkki

    Ei vitsi, voin vaan kuvitella tuon tilanteen, mutta ihailtavaa miten pidit itsekurin! 🙂 Ja niinhän se kuuluu mennä tässä vaiheessa! Paljon tsemppiä loppurutistukseen! <3

    Reply
    • Viivi
      20.9.2017 klo 07:28
      Kestolinkki

      Iso kiitos ❤️
      Nyt ollaan jo jännän äärellä!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *