Semisti masokisti

Kirjoitinkin jo n. kuukauden treenitauostani ja paluustani salille, sekä uudesta ruokavaliostani. Nyt on koko kroppa käyty taas läpi ja voi veljet, että on lihakset hellänä… Ah, niin ihanaa kipua! Toissapäiväisen valmentajani kanssa tehdyn olkapää-ojentaja treenin jäljiltä kädet huutaa hoosiannaa, mutta niin taisin huutaa minäkin treenin aikana! Se fiilis, kun koko kroppa sheikkaa vimmatusti, puskiessasi sarjan viimeistä toistoa – joka lopun viimein jää kesken hapen loppuessa. Tietää antaneensa kaikkensa 🙂

 

Ammattiurheilijan luonne lienee oltava hieman masokistinen?

 

Olen luonteeltani erittäin mukavuudenhaluinen, mutta silti pystyn asettamaan itseni kauas, kauas mukavuusalueeltani. Pystyn sokeroimaan brassini itse ja treenatessa saatan jopa itkeä kivusta, mutta se ei saa minua lopettamaan. Eräs urheiluhieroja sanoikin minulle joskus, että olen semisti masokisti ja ettei ole KOSKAAN hieronut ketään niin kovasti kuin minua. En silti koe olevani mitenkään kärkipäässä kipukynnykseni kanssa, mutta kestän luultavasti keskivertoa paremmin matkanvarrella saamieni kommenttien perusteella. Olettaisin, että ammattiurheilijan luonne on oltava lienee hieman masokistinen? Hatunnostoni heille!

 

Vaikka olenkin pystynyt aina menemään ulos mukavuusalueeltani monissa asioissa, siedättäessä kipuun tottuu, ainakin vähän. Sietokykyni ei varmasti ollut samalla tasolla treenien suhteen, jos mennään vuosi taaksepäin. Tämä helpotukseksi heille, joilla alku on kankeaa! Kyllä se siitä helpottuu pikkuhiljaa 🙂  Sama pätee esimerkiksi sokerointiin, joka tavallansa helpottuu sekin, kun sitä toistetaan vuodesta toiseen, vaikkei siitä mielekästä tulekaan. Tankotanssiharrastus on toinen erittäin hyvä esimerkki!

Tottumisen kautta kivuista voi kuitenkin alkaa jollain tapaa myös tykkäämään. Hieronta on mielestäni hyvä esimerkki siihen, ja varmasti kovaa treenaavista salihirmuista löytyy yllin kyllin niitä, jotka saa treenatessa aiheutuvasta kivusta kiksejä. Minulle treenikipu ei ole nautintoa, mutta sitä on oppinut tavoittelemaan. Siitä kehittyy itselleen tietynlainen huume, mitä on pakko saada. Kai se on jonkinlainen edellytys näissä lajeissa, vaikka edustankin itse sitä kaikkein kevyintä sarjaa, bikini fitnesstä. Koko pakettihan on minulla vielä kesken, joten en tiedä voiko noin edes sanoa, mutta siihen ainakin tähtään!

 

Kaikella on aikansa ja paikkansa.

 

Lisenssi on hankittu tälle vuodelle, mutta katsotaan mihin tämän vuoden aikana ehtii kehittyä. Pakkohan niihin on kuitenkin asennoitua menevänsä, tai homma saattaa jäädä junnaamaan pykälää pienemmälle vaihteelle. Pointtini tässä se, että yritän välttää luomasta itselleni stressiä kisojen suhteen. Kaikella on aikansa ja paikkansa 🙂

Tällä hetkellä menen viikko kerrallaan ja treenaamisessa on hyvä boogie. Odotan innolla saavani pumpit takaisin ja toivottavasti saan jonkinlaisia kehittymisen merkkejä pian!

 

PS. Kelit alkaa olla aika kohdallaan reippailla vähän ulkonakin! Eikö?

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *