Vihdoinkin – kisapaino!

Nyt aletaan olemaan jännän äärellä, kun hommat alkaa konkretisoitumaan! Listaan tässä postauksessa tulevien päivien tapahtumia, kisoihin valmistautumistani ja tietenkin fiiliksiä, koskien parin päivän päästä koittavaa H-hetkeä!

 

Fiilis alkaa olla jo odottavainen. Minulla ei ole enää lainkaan paniikkia tai ajatusta, että olisipa aikaa vielä viikko tai kaksi. En olisi uskonut pääseväni tähän moodiin, jos katsotaan vaikkapa kuukausi taaksepäin! Voi sitä stressin määrää! En silti epäile, etteikö jännitys iskisi bäkkärillä, ennen lavallenousua. Olemme molemmat valmentajani kanssa sitä mieltä, että esiinnyn ilman alkoholia, mutta käyn varuiksi ostamassa pienen pullon salmaria, jos pikku snapsi toimisi laukaisemaan jännityksen niin tarvittaessa. Katsotaan, tuleeko sitä loppujen lopuksi edes korkattua! 🙂

 

Tänään on ensimmäinen päivä, kun kisojen suhteen on tehtävä jotain konkreettisia valmisteluja. Tänään nimittäin on sheivauspäivä! 😀 Koko kroppa höylätään läpi päästä varpaisiin, kisaväriä varten. Huomenna alkaa päästä jo vähän fiilikseen, kun illalla minulle laitetaan ensimmäinen värikerros! Ah, ihanaa! Sitä olen odottanut PALJON! Poseeraustreenit kalkkunan värisenä on ollut omaan silmään aika kamalaa, joten kiva viimein saada vähän väriä pintaan! Pikkuhiljaa olen onnistunut näkemään myös kalpean ihoni taakse, olenhan kuitenkin jo kisapainossani! Kisapainoni on 55kg ja tänäaamuna vaaka näytti vitosrivin: 55,5kg!

 

Tänään minulla on pienimuotoinen tankkauspäivä, sillä lähes kahden kuukauden ketoosijakson jälkeen, saan vetää hiilihydraatteja! Toinen elämän pieni….korjaan, ISO ILO oli se, että sain syödä aamupalaa ennen ensimmäistä treeniä!

 

 

 

 

Tämän aamun treenit oli valmentajan kanssa klo 10 aamulla, eikä niihin tosiaan tarvinnut lähteä tyhjällä vatsalla! Illalla vielä toinen samanlainen treeni, mutta tahtia alettiin tänään keventää, lyhentämällä loppuaerobisia puoleen tuntiin. Huomenna kumpaisenkin treenin jälkeen on luvassa vain 20min aerobinen osuus!

Huomisesta ruokavaliosta en vielä tiedä, mutta se selvinnee ennen nukkumaanmenoa. Treenit on kuitenkin samantyyppiset, tuplana edelleen, vain hieman lyemmillä aerobisilla. Illalla sitten kisavärin ensimmäinen kerros!

 

Perjantaina mennään jo näyttäytymään pelipaikoille, sillä Kulttuuritalolla suoritetaan illalla kilpailijoiden mittaus, joka määrittää mm. sen, kumpaan pituusluokkaan minut laitetaan – pisimpään vai toisiksipisimpään. Olen pituudeltani tasan pisimmän sarjan alarajalla, 172cm, joten kaikki riippuu mittaajasta. Minut on viimeksi mitattu vuosia sitten, ja olen aina ilmoittanut pituuteni sen mukaan. Siksi minut on tällähetkellä merkitty sarjaan -172cm, koska ilmoitin mitakseni vanhan lukeman, 171cm. Olemme mitanneet minut useaan otteeseen lähipäivinä ja tulos on aina sama, 172cm. Minut pitäisi siis nähdä pisimmässä (+172) bikinisarjassa 🙂

 

Tänään olo on ollut energisempi, kun hiilareita on mennyt 15-kertainen määrä normaaliin verrattuna, ja kaloritkin hiipi muutaman huntin ylöspäin näiden ansiosta! Eiköhän tällä jaksa loppuviikon porskuttaa 🙂

Sunnuntaina laitetaankin taas uutta vaihdetta kahden viikon loppurutistukseen, sikäli mikäli kaikki sujuu niinkuin pitää. Hyvillä mielin olen kuitenkin karsintoihin menossa!

 

Kohta, ihan kohta, saatte ensimmäiset viralliset kuntokuvat kisalookissa !

 

 

facebooktwittergoogle_plusmail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *