Kuntosalijäsenyys, check!

Ihanaa tämä on harvinaista, maanantai ja mulla on vapaapäivä. Yleensä vietän vapaita vain lauantaina ja sunnuntaina. Siispä sain tänään nukkua niin pitkään kun halusin. En laittaunt kelloa soimaan, ja heräsin vasta vähän ennen kahtatoista. Söin aamupalan ja suuntasin rannalle. Mittari näytti heti aamusta +31, yksi kuumimpia päiviä mitä nyt viikon aikana on täällä ollut. Aurinkorasvaa kunnon kerros, bikinit päälle ja pyörän selkään. Lähimmälle rannalle matkaa on vain n. 10 min kävellen, mutta vielä hieman unihiekat silmissä (laiskuuttani) päätin ottaa pyörän ja hurautin sillä rannalle. Koska on maanantai, ei ihmisiä rannalla paljon näkynyt. Aallot sensijaan oli aivan valtavat. Voin sanoa, etten ikinä ole niin suuria aaltoja missään nähnyt! Otin paikan hieman kauempaa rannasta, jottei tarvitsisi heti siirtyä jos vesi alkaa nousta enemmän rantaan päin. Muutamat uhkarohkeat olivat asettautuneet todella lähelle rantaa. Tunti myöhemmin säpsähdin ihmisten kiljuntaan ja juoksuun, muutaman perheen tavarat, laukut mukaan lukien oli aaltojen kastelemat. Toivon vain, että heillä oli vakuutusasiat kunnossa. Eli vinkkinä kaikille, jos rannalla vesi nousee kohti rantaa, kannattaa auringonottopaikka ottaa jo valmiiksi hieman kauempaa, jottei heti tarvitse siirtyä tai pelätä laukun kastumista. Parin tunnin verran jaksoin rannalla makoilla ja syödä lounaan, ennenkun päätin lähteä kotiin ja uima-altaalle.

lounas rannalla :)
lounaan söin rannalla 🙂

Ainoa huono puoli rannalta poistultaessa on se, että on pyöräiltävä/käveltävä n. 500 metriä ylämäkeä, ja kuvitelkaapa se tässä lämpöilassa! Tämä Espanjan kotini sijaitsee meinaan korkealla mäellä. Altaalla oli onneksi kivempi olla, kun ei aallot ja kova tuuli vaivannut.

Aloitin siis tänään 8 viikon mittaisen treeni- ja ruokavalio-ohjelman. Ihan pilkun tarkasti en ruokavaliota pysty täällä Espanjassa noudattamaan, mutta suurimmin osin kyllä. Viikonloppuisin otan hieman rennommin ruokavalion kanssa. Treeniohjelmaa aion noudattaa sitäkin tarkemmin. Treeniä on 5-6 krt viikossa, lepopäiviä 1-2. Lepopäivät todella pidän lepopäivinä, sillä kehon on pakko palautua jossain välissä.

Tämä kaikki kova kuntosalitreeni ja tietyn ruokavalion noudattaminen on aivan uutta mulle, en koskaan ennen ole noudattanut kenenkään laatimaa ruokavalio tai treeniohjelmaa. Nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, käsikädessähän se treeni ja terveellinen ruoka kulkevat. Kuntosalilla olen käynyt 18-vuotiaasta saakka, mutta se on ollut hieman löysempää urheilua tuolloin. Nauroin juuri muutamana päivä sitten muistaessani erään hassun kommelluksen kuntosalilta. Olin n. 19 vuotias kun menin kaverini kanssa salille. Olimme ajatelleet viettävämme sielä pari kolmekin tuntia, tulin kuitenkin nälkäiseksi ensimmäisen tunnin jälkeen… Olin käynyt kaupassa ostamassa joululahjoja ennen kuntosalille menoa, joten laukussani oli tryffelirasia, jonka oli tarkoitus olla joululahja kaverilleni. Kaikki, jotka tuntee yhtään paremmin mua voi vaan arvata mitä sille tryffelirasialle kävi… Päätin avata kyseisen rasian kuntosalin pukuhuoneessa ja pistellä suihini. Tämän jälkeen lähdin tyytyväisenä kotiin.

thumbnail_image

Mutta tosiaan takaisin asiaan, tässä lähellä, n. 15 minuutin kävelymatkan päässä on kaksikin kuntosalia. Ensin ajattelin käydä molemmissa vertailemassa palveluita ja hintoja, mutta ensimmäiseen (suositumpaan) sisään astuessani tiesin heti, että haluan jäsenyyden sille salille. Ainoa huono puoli oli, ettei henkilökunta puhunut lainkaan englantia. Sen oikeastaan osasinkin jo aavistaa ennen sinne menoa. Yksi kuntosalin asiakas kuitenkin tuli mielellään tulkkaamaan ja saimme kuntosalijäsenyyden tehdyksi. Hinta oli 30€/kk. Mutta, koska tarvitsin jäsenyyden vain 1,5 kuukaudeksi saimme sovittua, että maksan toiselta kuulta vain puolet, eli yhteensä 45€/1,5kk. Todella hyvää palvelua, vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt. Laitteista suurin osa oli tuttuja, muutama tuntematonkin löytyi seasta. Paikan omistaja oli aivan ihana, hän näytti itse jokaisessa tarvitsemassani laitteessa, kuinka liike tulee suorittaa. Tämän jälkeen hän katsoi, kun tein liikkeen ja korjasi mikäli oli tarvis. Tämä jos mikä on hyvää ja osaavaa asiakaspalvelua! Hyvä Nirvana Gym!

täällä mä reenailen seuraavat viikot
täällä mä reenailen seuraavat viikot

Voin sanoa, että ei ole koskaan ole jalat olleet niin tulessa kuin tänään salilta kotiin käveltäessä. Kyllä poltti, hyvä ettei lähtenyt jalat alta portaita kävellessä. Mutta eikös se niin ole, että kun polttaa niin tietää että treeni on tullut hyvin tehtyä!

Nyt iltapalaa ja nukkumaan, jotta jaksaa mennä huomenna altaalle lasten kanssa 🙂

Besos

Venla

facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *